Kokeile kuukausi maksutta

Tunkeilija kiipesi remonttitelineitä pitkin ex-kumppanin kotiin, toinen vei asunnosta television – Huputetut remonttitalot houkuttelevat hiippareita

Julkisivuremontti voi houkutella puoleensa varkaita tai ilkivallantekijöitä. Tyypillisimmin hiipparit lähestyvät taloja yön pimeydessä.

Julkisivuremontissa koko kiinteistö on usein huputettu. Työntekijä asuintalon rakennustyömaalla Helsingin Käpylässä. Kuva: Rio Gandara / HS

Kesä on kaupungeissa remonttisesonkia, ja työmaat sekä pressujen alle peitellyt talot vetävät puoleensa hiippareita ja varkaita.

”Suurin osa varkauksista on sellaisia, että tekijä ottaa sen mitä saa. Asunnoista anastetaan nopeasti ja helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta. Sellaista kaipaavat yleensä päihdeongelmaiset”, sanoo rikosylikomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista.

”Voisi sanoa, että nämä ovat tilaisuus tekee varkaan -tilanteita.”

Ilmiön tuntevat hyvin remontteja tekevät urakointifirmat. Pääkaupunkiseudulla muun muassa julkisivuremontteja tekevän Concrete Urakointi Oy:n toimitusjohtaja Aki Lassila kertoo, että tämän kesän erikoisimmassa tapauksessa mies kiipesi telineitä pitkin ex-kumppaninsa parvekkeelle ja hyppäsi ikkunasta sisään. Humalassa kotirauhaa rikkonut mies oli helppo tunnistaa, koska hän jätti jälkeensä nimikirjaimet.

Asuntoihin kohdistetaan myös suunniteltuja murtoja.

”Yhdessä tämän kesän asuntomurtotapauksessa vietiin televisio, tietokone ja muuta vastaavaa. Se oli selkeästi asuntomurto, ei pelkkä tuhotyö”, Lassila sanoo.

Kaupunginosat eroavat

Yrityksellä on tänä kesänä 23 työmaata eri puolilla Helsingin seutua. Kiinteistöjen työmailla on tapahtunut muutamia murtoja. Lassila kertoo, että kaupunginosien välillä on eroa.

”Itäkeskuksen lähellä ja Pasilassa varkauksia tapahtuu enemmän kuin vaikkapa Espoon Haukilahdessa.”

Hän kertoo, että tänä kesänä Concreten työmailta on varastettu myös rakennusmateriaaleja ja työkoneita.

”Suurin osa varkauksista on sellaisia, että tekijä ottaa sen mitä saa.”

Myös rakennusfirma Jatkeella on huomattu, että huputetut talot vetävät puoleensa hiippareita.

”Varkauksia korviini ei ole kantautunut, mutta ilkivaltaa ja uteliaisuutta kyllä. Julkisivupeitteiden turvin rikotaan esimerkiksi suojauksia tai kaadetaan rakennustarvikkeita”, kertoo toimitusjohtaja Hannu Anttonen.

Ilkeily voi tietää firmalle ylimääräistä työtä tai putsauskuluja. Jatkeella on 70 työmaata Helsingin, Tampereen ja Turun sektorilla. Julkisivutyömaita näistä on 20. Ilkivaltatapauksia Anttonen muistaa muutamia.

Anttonen kertoo, että työmaavarkaudet ovat huomattavasti asuntomurtoja yleisempiä.

”Laukkuun mahtuvat mittalaitteet voivat olla useiden kymmenen tuhansien eurojen arvoisia. Jos vaihtoehtona on varastaa jääkaappi, siinä voi miettiä kumpi on järkevämpi varastaa.”

Satoja työmaamurtoja

Helsingissä tehdään vuosittain kymmenisen murtoa asuntoihin, joissa on meneillään jokin iso kiinteistöremontti. Murrot ovat tapahtuneet lähes poikkeuksetta yöaikaan.

Niinimäki huomauttaa, että kaikki tapaukset eivät välttämättä päädy poliisin tietoon. Jos alueelle murtautuva jää heti kiinni, on mahdollista, että hänet vain talutetaan alueelta ulos.

Työmaakohteisiin kohdistuvia murtoja taas kirjataan Helsingin alueella vuosittain 350–400. Kiinteistöjen työmaat ovat näistä rikoksista vain murto-osa. Niinimäen mukaan ilmiöön pitää suhtautua vakavasti, koska kyseessä on myös asukkaiden turvallisuus.

”Selvästi se on huomionarvoinen asia. Kun taloyhtiö tilaa remontin, kannattaa sopia, millainen lukitus työmaatelineisiin laitetaan ja mistä telineille kuljetaan”, hän sanoo.

Yhteistyö vähentää murtoja

Concrete Urakoinnin Lassila kertoo, että rakennustelineitä ei voi täysin lukita paloturvallisuuden takia. Konstiksi jääkin usein vain tiivis tiedottaminen ja viestiminen asukkaiden kesken.

Jos alueelle murtautuva jää heti kiinni, on mahdollista, että hänet vain talutetaan alueelta ulos.

Lassilan mukaan rakennusfirmojen kannattaa huomioida, että asukkaat eivät välttämättä tiedä, liikuskeleeko pihalla murtovaras vai remontin työntekijä.

”Olemme varoittaneet kohteidemme asukkaita tästä ja ohjeistaneet heitä soittamaan suoraan poliisille, jos alueelle tulee tuntemattomia kasvoja”, Lassila sanoo.

”Prosentuaalisesti murtoja tapahtuu silloin vähemmän, kun taloyhtiö ja urakoitsija tekevät yhteistyötä.”

Isännöitsijän tehtävä varoittaa

Jari Väyrynen Realia Isännöinnistä kertoo, että isännöitsijän kuuluu varoittaa asukkaita varkaiden mahdollisuudesta remontin yhteydessä.

”Ennen remontin aloittamista asukkaille annetaan selvät ohjeet siitä, että arvokas omaisuus kuten korut ja kalliit tavarat kannattaa viedä asunnosta pois. Asunnossa ei kannata säilyttää mitään arvokasta työmaa-aikana”, vastaava isännöitsijä Väyrynen sanoo.

Hän sanoo kuulevansa remontin houkuttelemista varkaista asunnoissa vuosittain 1–2 kertaa.

”Kerran asukas sanoi, että kumisaappaat ja pöytälamppu olisivat remontin aikana kadonneet.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tunkeilija kiipesi remonttitelineitä pitkin ex-kumppanin kotiin, toinen vei asunnosta television – Huputetut remonttitalot houkuttelevat hiippareita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat