Kokeile kuukausi maksutta

Raitiovaunut poistuvat Helsingin historiallisilta varikoilta – Töölön ja Vallilan arvokortteleihin saattaa nousta asuintaloja

Helsingin kantakaupungissa avautuu harvinainen suunnittelutilaisuus.

Töölön perinteikäs raitiovaunuvarikko sijaitsee aivan Mannerheimintien kupeessa. Kuva: Kimmo Räisänen

Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) on valmis luopumaan Vallilan raitiovaunuvarikon lisäksi myös Töölön perinteikkäästä varikosta kokonaisuudessaan.

Jos uusien varikkotilojen hankkeet etenevät kitkatta, HKL arvioi sulkevansa Töölön ja Vallilan varikoiden ovet vuonna 2025.

Vielä pari vuotta sitten HKL arvioi pystyvänsä uusien toimitilojen myötä luopumaan Töölön varikosta vain osittain.

Molemmat varikkoalueet sijaitsevat hyvillä paikoilla Helsingin kantakaupungissa, joten kaupunki odottaa, että toimitilat kiinnostavat monia. Rakennukset ovat osittain suojeltuja.

Alustavasti varikoille on ideoitu myös lisärakentamista, lähinnä asumista. Esimerkiksi Vallilan varikon sisäpihalle ja Töölön varikon pysäköintipaikalle on soviteltu uudisrakennuksia.

Tarvitaanko tiloja kaupungin omien palveluiden käyttöön?

Virallisesti uusien käyttötarkoitusten mietintä on kuitenkin kaupungilla aivan alkutekijöissään.

Kaupunkiympäristön kantakaupunkitiimin päällikkö, arkkitehti Hanna Pikkarainen tähdentää, että ennen kuin maankäytöllisiä ratkaisuja tehdään tai tulevia toimijoita valitaan, on selvitettävä varikkorakennusten kulttuurihistorialliset, kaupunkikuvalliset ja rakennustaiteelliset arvot.

Jos uusien varikkotilojen hankkeet etenevät kitkatta, HKL arvioi sulkevansa Töölön ja Vallilan varikoiden ovet vuonna 2025.

Kantakaupunki on asumisen ja työpaikkojen lisäksi myös merkittävää tiede-, kulttuuri- ja matkailualuetta. Uutta käyttötarkoitusta mietittäessä on myös varmistettava, tarvitaanko tiloja kaupungin omien palveluiden käyttöön.

Ulkopuolisen arvioitsijan laatiman selvityksen perusteella Vallilan varikkokiinteistön nykyinen arvo on 8,6–18,7 miljoonaa euroa ja Töölön varikon 4–6 miljoonaa euroa.

Lisärakentamisen tuottopotentiaali on Vallilassa 35 miljoonaa euroa ja Töölössä arviolta 20 miljoonaa euroa.

Rakennuksia on  vaikea remontoida nykyvaatimusten mukaisiksi

HKL on valmistellut uutta modernia raitiovarikkoa Ruskeasuolle jo pari vuotta. Samassa kiinteistössä olisi sekä Helsingin bussiliikenteen busseja että raitiovaunuja. Hieman pitempään on suunniteltu nykyisen Koskelan varikon laajentamista.

HKL:n toimitusjohtajan Ville Lehmuskosken mukaan Töölön ja Vallilan satavuotiaat varikkorakennukset ovat epätarkoituksenmukaisia, ja niitä on hyvin vaikea remontoida nykyvaatimusten mukaisiksi.

”Vanhat varikot on rakennettu silloin, kun ratikat olivat noin kymmenmetrisiä. Uudet Artic-vaunut ovat 28-metrisiä, ja pikaraitioteille on tulossa vielä pitempää kalustoa”, Lehmuskoski sanoo.

Käytännössä yhden Articin kanssa ei vanhassa hallissa mahdu samoille kiskoille peräkkäin toista ratikkaa. Hallin päätyyn jää hukkatilaa, jota HKL on täyttänyt työkoneilla.

Koskelan varikolla Artic-ratikoille on tehty oma pressuhalli.

Helsingin kaupunginhallitus käsitteli raitiovaunuvarikoiden tulevaisuuden näkymiä maanantaina.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Raitiovaunut poistuvat Helsingin historiallisilta varikoilta – Töölön ja Vallilan arvokortteleihin saattaa nousta asuintaloja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat