Kokeile kuukausi maksutta

SYK myi kiinteistöjä Joensuussa – Uusi omistaja toteuttaa asuntoja

Suomen Yliopistokiinteistöt  on myynyt Joensuussa rakennuksia Tulliportinkadun kampukselta Rakennusliike Soimulle.

Suomen Yliopistokiinteistöt  on myynyt Joensuussa rakennuksia Tulliportinkadun kampukselta Rakennusliike Soimulle.
Kuuntele juttu

Tiedotteen mukaan kauppaan kuuluu kaksi rakennusta tontteineen, Regia sekä sen vieressä sijaitseva autokatos.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) luopuu kiinteistöistä, sillä Joensuun yliopistolla ei ole enää ollut varsinaisesti käyttöä rakennuksille.

Myytävä kokonaisuus sijaitsee Joensuun yliopiston alueella Tulliportinkadulla.

Kiinteistöissä on neliöitä yhteensä 2 920 neliötä. Rakennukset myydään tontteineen.

”Tontilla, jolla nykyinen kiinteistö sijaitsee, on rakennusoikeutta yhteensä 7 700 neliötä. (…) Olemme jo käynnistäneet suunnittelun ihmisten tarpeisiin vastaavasta asukaslähtöisestä asuinrakentamisesta”, Rakennusliike Soimun toimitusjohtaja Petri Kahelin kertoo.

”Kiinteistöjen myynti paikalliselle toimijalle takaa paremman kehityspotentiaalin paikallisesta näkökulmasta. Aluetta lähtee kehittämään toimija, jolla on antaa lisäarvoa ja joka pystyy vastaamaan markkinan tarpeisiin aiempaa paikallisemmin. Kauppa on alueen kehityksen kannalta positiivinen askel”, SYK:in johtaja Juha Uotila sanoo.

Otsikkoa muokattu klo 15.41.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SYK myi kiinteistöjä Joensuussa – Uusi omistaja toteuttaa asuntoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat