Kokeile kuukausi maksutta

Nyt se on varmaa: Herttoniemen hyppyrimäki sai purkutuomion – mäkihypyn harrastamisen selvittelykin kaatui

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta hyväksyi odotetusti yksimielisesti Herttoniemen K-46 hyppyrimäen purkamisen.

Herttoniemen K-46 hyppyrimäki valmistui vuonna 1976. Kuva: Anna Matilda Valli / HS

Tiistai-illan kokouksessa tehtiin myös ehdotus Helsingin mäkihyppyharrastusmahdollisuuksien selvittämisestä, mutta se kaatui äänin 4–3.

Käytännössä päätös lopettaa aikuisten ja vanhempien junioreiden mäkihyppäämisen Helsingissä. Heitä on ollut viime vuosina yhteensä noin parikymmentä. Lähimmät isommat hyppyrimäet ovat Lahdessa.

Herttoniemeen jää kaksi pientä hyppyriä, K-15 ja K-22.

HS kertoi jo kaksi viikkoa sitten, että mäen purkaminen menee yksimielisesti läpi.

Hyppyrimäen purkamisen ajankohdasta ei vielä päätetty, mutta lautakunnan esityksessä käytetään sanaparia ”pikainen purkaminen”. Vuonna 2015 tehdyn arvion mukaan purkaminen maksaa 150 000 euroa.

Uuden mäen hinnaksi on arvioitu 300 000 euroa, mutta uusi hyppyrimäki ei ole Helsingin ensi vuoden investointisuunnitelmassa. Lisäksi arvioidaan, että uusi mäki vaatisi myös maanrakennustöitä ja rakenteiden perusparannuksia.

Herttoniemen hyppyrimäki ei saanut tukea myöskään Kaupunginmuseolta, joka suullisessa kannanotossaan ilmoitti, että hyppyrimäen purkamiselle ei ole kulttuurihistoriallisia perusteita. Mäki valmistui vuonna 1976.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Nyt se on varmaa: Herttoniemen hyppyrimäki sai purkutuomion – mäkihypyn harrastamisen selvittelykin kaatui”

  1. Purkupäätös tarkoittaa sitä, että suurimmalla osalla Suomen nuorisosta ei ole enää koskaan mahdollista harrastaa mäkihyppyä. Surullinen totuus.

  2. Pitäisikö hypätä siihen asti, että hökötys romahtaa??

  3. Paljonko se lumikouru maksoi siihen mäen viereen? siitä ei tietääkseni kukaan ole koskaan laskenut kun persemäkeä. Tehkää siihen 90m mäki ni saadaan sm- kilpailut pääkäupunkiin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat