Kokeile kuukausi maksutta

SRV korjaa toimistokiinteistön Kampissa

SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Kampissa sijaitsevan toimistokiinteistön peruskorjauksesta.

SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Kampissa sijaitsevan toimistokiinteistön peruskorjauksesta.

Tiedotteen mukaan aikataulun mukainen valmistuminen on syksyllä 2019. Lopullista urakkahintaa ei julkisteta.

Ruoholahdenkatu 21:ssä on seitsemän kerrosta ja yhteensä 10 000 kerrosneliötä vuokrattavaa tilaa.

Alun perin kirjapainotalona toiminut kiinteistö saa takaisin vanhan ilmeensä. Lisäksi kiinteistön katutasoon avautuu ravintola- ja kahvilapalveluita niin talon käyttäjille kuin lähialueen asukkaille ja yrityksille.

Kehityshankkeen yhteydessä kiinteistöön rakennetaan myös pientoimisto- ja yhteiskäyttötiloja sekä erikokokoisia kokous- ja neuvottelutiloja.

”1950-luvulla valmistunut kiinteistö on muuttunut paljon vuosien aikana, ja nyt haluamme palauttaa sen alkuperäiseen loistoonsa muun muassa huonekorkeuden ja näyttävien ristikkoikkunoiden kautta. Päivitämme myös talotekniikan ja lisäksi rakennamme kattoterasseja. Tarkoitus on ottaa rakennuksen koko potentiaali käyttöön ja uudistaa se historiaa ja teollisuushenkeä kunnioittaen palvelemaan niin talon käyttäjiä ja kuin lähiseutuakin”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa.

Ruoholahdenkatu 21 rakennettiin vuonna 1952 Uuden Suomen kirjapainoja varten. Rakennus toimi kirjapainotalona aina 80-luvulle saakka.

70-luvulla kiinteistön ylimmissä kerroksissa ovat toimineet muun muassa Uuden Suomen ja Kauppalehden toimitukset. 1980-luvun perusparannuksen jälkeen rakennus oli Ilmarisen pääkonttori vuoteen 2002 asti. Viime vuosina kiinteistö on toiminut toimitalona useammalle vuokralaiselle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV korjaa toimistokiinteistön Kampissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat