Kuva: Sikla

Entisestä taksiyrittäjästä Siklatalojen uusi toimitusjohtaja

Sikla-konserniin kuuluvan pientalotoimittajan Siklatalot oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 5. marraskuuta alkaen Juhani Romppainen.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Romppainen, (52), toimi vuodesta 2006 Oulun Taksipalvelut oy:n toimitusjohtajana ja pääomistajana kasvattaen yhtiön tuona aikana menestyväksi ja kannattavaksi. Romppainen myi yhtiönsä tammikuussa 2016.

”Kaikesta huomaa, että Siklan yrittäjät ovat rakentaneet jo tähän mennessä toimialalleen loistavan tarinan. Hyvin hoidetun konsernin suojissa on mukava jatkaa eteenpäin”, Romppainen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Siklatalojen nykyinen toimitusjohtaja Jarkko Mällinen siirtyy 5. marraskuuta yhtiön kehitysjohtajaksi. Mällinen on tehnyt viime vuosina merkittävää työtä Siklatalojen uuden toimintakonseptin, valmiiden omakotitalojen, jalkauttamisessa, ja hän vastaa konseptin kehittämisestä myös tulevaisuudessa. Mällinen jatkaa myös yhtiön omistajana.

”Joskus palaset loksahtavat kohdalleen ja eteen tulee mahdollisuus päivittää toimenkuvaa paremmin omia vahvuusalueita vastaavaksi. Puntaroimme erilaisia vaihtoehtoja, ja erään puntaroinnin päätteeksi löysimme henkilön, joka sopii erinomaisesti Siklatalojen uudeksi toimitusjohtajaksi. Tämän ratkaisun myötä pystyn itse keskittymään jatkossa puhtaasti yhtiön kehittämiseen”, Mällinen sanoo.

Sikla on rakennus- ja talotekniikka-alan konserni. Konsernin yhtiöistä Siklatalot on pientalotoimittaja, Siklatilat on erikoistunut asunto- ja toimitilatuotannon lisäksi koulujen sekä hoiva- ja päiväkotien rakentamiseen, Siklatec toimittaa talotekniikkaa ja Siklaelementit taloelementtejä molempien yhtiöiden rakennuskohteisiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Entisestä taksiyrittäjästä Siklatalojen uusi toimitusjohtaja”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi