Bjarke Ingelsiltä, 44, puuttuvat diivan elkeet, vaikka kuulun Big-arkkitehtuuritoimiston perustaja on pohjoismaisen nykyarkkitehtuurin ehkä kirkkain maailmantähti tällä hetkellä. Ingels on helposti lähestyttävä. Hän katsoo puhuessaan silmiin ja kertoo tekemisistään innostuneesti.
Charlottenborgin linnan uumenissa hän luo tapaamisellemme kiireettömän tunnelman, vaikka hänellä on taatusti kiire, sillä haastattelua tehdään hänen näyttelynsä avajaispäivänä. Ingelsin ja taidehallin johtajan Michael Thouberin kokoamaan Big Art -näyttelyyn on koottu 19 Ingelsin kanssa yhteistyötä tehneen taiteilijan töitä.
Bjarke Ingels
- Syntyi 2.10.1974 Kööpenhaminassa.
- Isä insinööri, äiti hammaslääkäri, yksi sisar ja veli.
- Opiskeli arkkitehtuuria Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa ja Barcelonan teknisessä korkeakoulussa vuosina 1993–1999.
- Töissä Rem Koolhaasin OMA-toimistossa Rotterdamissa 1998–2001.
- Yhteinen toimisto nimeltä Plot belgialaisen Julien de Smedtin kanssa 2001–2005.
- Perusti Bjarke Ingels Groupin eli Bigin 2006.
- Bigissä on tällä hetkellä noin 500 työntekijää ja toimistot Kööpenhaminassa, New Yorkissa ja Lontoossa.
- Viimeaikaisia töitä: Panda-talo, Legotalo ja Natsiajan museo Tanskassa, Serpentiini-paviljonki Vancouverissa, pilvenpiirtäjiä Vancouveriin ja Calgaryyn, Googlen pääkonttori Kaliforniaan, tulvasuoja-alue sekä pilvenpiirtäjä Manhattanille. Kistefos-museo Norjassa on Ingelsin omia lempitöitä.
- Voitti Levin Koutalaen hotellin suunnittelukilpailun Lapissa 2011, ei toteutunut, mutta Ingels toivoo jatkoa.
- Yes is more -kirja 2009. (Nimi on väännös Mies van der Rohen kuuluisasta aforismista Less is more.)
Ingels käyttää taidetta osana arkkitehtuuria ja sen tekemisen prosessia: näyttelyssä ovat mukana esimerkiksi vuori, kirahvi, Shanghain paviljonki ja Pieni merenneito Ai Weiwein kuvaamana, sarjakuva koulun seinässä, valotaideseinä Calgaryssa ja niin edelleen. Teokset ovat siinä koossa, missä ne ovat rakennuksissa.
Elokuvaohjaaja Lars von Trierin ja Ingelsin hätkähdyttävä yhteisteos on liiankin toden tuntuinen: nukeista rakennettu talokehikko, kannanotto Lähi-idän tilanteeseen. Teos liittyy Trierin viimeiseen elokuvaan The House that Jack Built.
Yhdessä taidehallin huoneista on pienoismalleja ja havainnekuvia Ingelsin omista töistä.
”Charlottenborgin linna on minulle merkityksellinen, olen opiskellut täällä”, Ingels kertoo.
”Luonnostelen käsin”
Ingels kuten muutkin selittävät tanskalaisen arkkitehtuurin nykyistä menestystä ja innovatiivista luonnetta sillä, että kuvataiteilijat ja arkkitehdit on perinteisesti koulutettu yhdessä. Nykyään taideakatemia toimii muualla.
Ingelsin ei ollut tarkoitus ruveta arkkitehdiksi. Hän aloitti vanhempiensa painostamana arkkitehtuuriopinnot, koska halusi sarjakuvataiteilijaksi ja arveli oppivansa piirtämään paremmin taideakatemiassa. Vasta muutaman vuoden opintojen jälkeen hän kiinnostui tosissaan ”suuremmista rakenteista”, arkkitehtuurista.
Miten piirtämisen kanssa sitten kävi?
”Piirrän vieläkin paljon. Luonnostelen käsin, en lainkaan tietokoneella,” hän kertoo.
Toimisto on laajentunut nopeasti
Ingelsin vuonna 2006 perustama Big-toimisto on laajentunut nopeasti. Toimipisteitä on kolme eri maissa, työntekijöitä 500.
Seuraavasta kysymyksestä Ingels ei pidä: Miten on mahdollista hallita työprosesseja tällaisen suunnittelijamäärän kanssa?
”Jos katsotaan koko 13 vuoden aikaa, niin meille on palkattu keskimäärin kaksi uutta työntekijää kuukaudessa. Minulla on 15 partneria, joiden kanssa olen työskennellyt alusta alkaen”, Ingels selittää. ”Tunnemme toisemme hyvin. Toimiston organisaatio ja ohjaus on järjestetty mielestäni kunnolla. Työmme on prosessiluonteista, mikä mahdollistaa lopputuloksen hallinnan”, hän jatkaa.
”Meillähän ei ole lainkaan tyyliä”, hän lisää.
Eikö? Kyllähän Bigillä on oma, tunnistettava kädenjälkensä. Ingels ei käy väittelemään, vaan kuvaa työprosessia tarkemmin:
”Arkkitehdit ovat usein keksineet talon tarinan jälkikäteen. He tekevät suunnittelutyötään vaihe vaiheelta oman tietomääränsä pohjalta. Minusta me teemme toisella tavalla,” Ingels kertoo.
”Aloitamme projektin esittämällä kysymyksiä. Yritämme etsiä ratkaistavaa ongelmaa ja formuloida sen. Alamme ideoida suunnittelua vasta löydettyämme suunnittelulle syvimmän kriteerin. Ei ole mitään väliä, kuka idean esittää tai miksi, vaan viemme sitä yhdessä eteenpäin”, arkkitehti selvittää.
”Ensin arvioimme toimeksiannon uudelleen. Kysymme myös projektin kuluessa, mitä teemme ja miksi. Työmme on prosessiluonteista. Suunnittelun narratiivi syntyy yhteistyössä. Jokainen tietää tarkalleen, mitä teemme kulloinkin ja miksi.”
Ajatus julkisivun vuoresta tuli taiteilijalta
Esimerkiksi Ørestadiin suunnitellun VM Mountainin pysäköintitalon julkisivun vuori-idea on Ingelsin mukaan taiteilijalta lähtöisin. Big Art – näyttelyssä olevan Victor Ashin autovuori-installaation kärjessä on nyt täytetty susi. Tanskassa ei ole vuoria, mutta Ash ja Ingels loivat Mount Everestin valokuvasta muokatun vuorimaiseman Ørestadiin.
”Yleensä arkkitehtuurissa suurin huomio keskittyy julkisiin rakennuksiin. Mutta 99 prosenttia elämästämme kuluu työpaikalla, kodeissa ja kaupoissa”, Ingels muistuttaa ja haluaa tuoda jokapäiväiseen ympäristöön jotain ennennäkemätöntä.
Katot ovat tästä hyvä esimerkki.
Ingels vietti lapsuutensa 1960-luvun tasakattoisessa talossa, ja katolle meno oli ehdottomasti kielletty. Se kismitti, ja nyt Ingels tekee taloja, joiden katoille saa mennä. Niillä on muukin kuin suojan funktio. Katolla voi esimerkiksi lasketella kuten Amager Bakken uuden jätteenkäsittelylaitoksen ja lämpövoimalan katolla.
Laskeutuvat katot eivät siis ole esteettinen temppu, vaan niillä on funktio. Ingelsin työryhmä on käyttänyt mielikuvitustaan antamalla katoille muitakin tehtäviä kuin saunat ja hyötyviljelyn.
Mielikuvitus, leikkiminen ja huumori ovat Ingelsin työkaluja.
”Rakennusten täytyy liittyä johonkin. Paikkaa täytyy ymmärtää, rakennus on osa ympäristöään. En kannata kuitenkaan sellaista kontekstualismia, että rakennusten pitäisi näyttää samalta kuin naapuritalot. Tulevaisuuden pitäisi olla parempi, sen eteen pitää yrittää enemmän”, hän määrittelee.
”Tässä on arkkitehtuurin voima”
Prosessin alkuvaiheeseen kuuluu rakennustyypin menneisyyden analysointi. Esimerkiksi koulun suunnittelu aloitetaan kuulemalla käyttäjiä, mutta tutkimalla myös koulusuunnittelun historiaa.
”Jos kuuntelee ja kykenee löytämään muutostarpeet, voi luoda parempaa tulevaisuutta ja hyvät puitteet sille. Voi antaa muodon tulevaisuudelle”, Ingels kuvaa ajatteluaan, jota kutsuu pragmaattiseksi utopismiksi, kolmanneksi linjaksi modernismin ja hätkähdyttämistä tavoittelevan vau-huomioarkkitehtuurin välissä.
Kestävä kehitys kuuluu muutoksiin ja Bigin agendaan. Venetsiassa on parhaillaan esittelyssä toimiston ideoima vihreä tulvasuojavyöhyke Manhattanille, hanke jonka toteutumiseen koko laajuudessaan Ingels uskoo vahvasti.
Ingelsin tulevaisuuteen kuuluu suuri muutos: hän ja hänen espanjalainen elämänkumppaninsa, arkkitehti Ruth Otero saavat lapsen, jonka laskettu aika on joulukuun alussa. Ingels kertoo tästä heti haastattelun alussa silmät loistaen ja aikoo pitää kahden kuukauden loman pojan – hän puhuu tosiaan varmuudella pojasta – synnyttyä.
”Poikani syntyy tietämättä, ettei Kööpenhaminassa ole aina voinut hiihtää katoilla. Tässä on arkkitehtuurin voima. Meidän ei tarvitse kuvitella tulevaisuutta, me voimme tehdä sen. Askel askeleelta”, Ingels julistaa innostuneesti.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tähtiarkkitehti Bjarke Ingels tekee taloja, joiden katolla voi vaikka lasketella – ja syy siihen löytyy lapsuudesta”