Suunnittelu Rakentaminen Uutiset Merja Mannila Ei kommentteja

”Tällä hetkellä liikaa syytetään mallinnuksessa tilaajaa siitä, ettei se osaa tilata”

Inframallinnuksen ohjeistuksen ja määräysten parempi vakiointi toisi selvästi lisää liiketoimintamahdollisuuksia, sanoo Novatronin tietomallintamisen johtaja Teppo Rauhala.

Tietomallinnuksen johtaja Teppo Rauhala (vas.) ja tietomalliasiantuntija Kalle Mulari edustavat Novatronia, joka on ensimmäistä kertaa Finnbuild-messuilla.

”Kun meillä on hyvä pohja, voimme sitä vasten peilata, mitä voisimme ja pitäisi kehittää. Nyt ei monen toimijan mielestä kannata lähteä kehittämään teknologiaa, jos se onkin lähitulevaisuudessa vääränlaista.”

Inframallintaminen ja sen ohjeistus on Rauhalan mukaan ottanut isoja harpauksia eteenpäin viime vuosina. Standardointia on, mutta sitä tarvittaisiin enemmän. Lisäksi ohjeistuksen hajanaisuus ja osittainen ristiriitaisuus hankaloittaa kokonaisuuden hahmottamista.

”Tällä hetkellä liikaa syytetään mallinnuksessa tilaajaa siitä, ettei se osaa tilata. Tilaajalla pitää mahdollistaa määräyksillä ja malleilla se, miten tilata. Millaista mallinnuksen ja sen sisällön pitää onnistuneen lopputuotteen saavuttamiseksi olla.”

Novatron tarjoaa maanrakennuksen koneohjauksen järjestelmien lisäksi teknologiaohjelmistoa, asiantuntijapalveluita ja koulutusta. Sata henkeä työllistävällä yrityksellä on toimipisteet Pirkkalassa ja Oulussa. Tuotteita menee myös vientiin.

”Maanrakennuskoneiden mahdollisuuksia inframallinnuksen kehittämisessä ei hyödynnetä vielä lähellekään täysillä. Koneisiin integroidaan tulevaisuudessa vielä selvästi lisää automatiikkaa, robotiikkaa ja reaaliaikaista laadunvalvontaa.”

Novatron on ensimmäistä kertaa nyt Finnbuild-messuilla. Tietomalliasiantuntija Kalle Mularin mukaan alkukokemukset ovat rohkaisevat.

Inra-alan yritykset ovat ensimmäisen kerran omana erillisalueenaan Finnbuildissa. Mukana on 15 yritystä.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia