Kokeile kuukausi maksutta

Toistuvia puutteita henkilötunnisteissa – vastuuhenkilö syyllistyi työturvallisuusrikkomukseen

Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi metsäteollisuusyrityksen rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin syylliseksi työturvallisuusrikkomukseen.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi metsäteollisuusyrityksen rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin syylliseksi työturvallisuusrikkomukseen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteen mukaan oikeus ei kuitenkaan tuominnut tälle rangaistusta, koska se katsoi teon vähäiseksi. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 19.10.2018.

Tapaus koski toistuvia puutteita työntekijöiden henkilötunnisteissa tehtaan seisokkityömaalla Lappeenrannassa syksyllä 2016.

Rakennustyömaalle tehtiin syyskuun 2016 aikana kaksi työsuojelutarkastusta. Ensimmäisessä kerralla tarkastettiin 286 työntekijän henkilötunnisteet, ja näistä 29:llä ei ollut henkilötunnistetta. Muutaman viikon päästä tehdyssä jälkitarkastuksessa tarkastettiin 67 henkilön henkilötunnisteet, ja tunniste puuttui seitsemältä.

Lisäksi molemmilla tarkastuksilla useilla työntekijöillä oli virheitä henkilötunnisteissa, esimerkiksi työnantajatieto oli väärin tai puutteellinen.

Työturvallisuuslain mukaan yhteistä rakennustyömaata johtavan tai valvovan rakennuttajan on huolehdittava siitä, että jokaisella siellä työskentelevällä on työmaalla liikkuessaan näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste. Henkilötunnisteiden tarkoituksena on torjua harmaata taloutta.

Metsäteollisuusyritys kertoi, että se oli sisällyttänyt vaatimuksen henkilötunnisteen käytöstä urakoitsijoiden kanssa tekemiin sopimuksiin. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kun rakennuttaja ja päätoteuttaja ovat sama taho, valvontavastuuta ei voi siirtää yksittäisille urakoitsijoille.

”Päätoteuttajalla on parhaat edellytykset valvoa henkilötunnisteiden käyttöä laajoilla työmailla, joten päätoteuttajan valvontavastuuta ei voi siirtää aliurakoitsijoille”, muistuttaa työsuojelulakimies Tuuli Valkama Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Turvallisuuskoordinaattorin toimenkuvaan kuuluivat erilaiset työsuojelun asiantuntijatehtävät ja hän osallistui myös työsuojelutarkastuksiin, joten käräjäoikeus katsoi hänen olleen osaltaan vastuussa henkilötunnisteiden asianmukaisesta käytöstä.

Seisokkityömaalla oli käynnissä kaksi eri työmaata, kunnossapitotyömaa ja projektityömaa. Asiassa ei selvinnyt, olivatko henkilötunnistepuutteet kunnossapidon vai projektin työntekijöillä, joten käräjäoikeus hylkäsi syytteet niiden kahden henkilön osalta, jotka vastasivat vain toisesta työmaasta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toistuvia puutteita henkilötunnisteissa – vastuuhenkilö syyllistyi työturvallisuusrikkomukseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat