Kokeile kuukausi maksutta

Teemu Vehmaskoski on nimitetty Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi

Teemu Vehmaskoski aloittaa Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisut oy:n toimitusjohtajana joulukuun alussa.

Teemu Vehmaskoski aloittaa Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisut oy:n toimitusjohtajana joulukuun alussa.

Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisut oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Teemu Vehmaskoski. Nykyinen toimitusjohtaja Veijo Käyhty jää eläkkeelle. Rakennuslehden päätoimittajana jatkaa Tapio Kivistö.

Teemu Vehmaskoski.

Vehmaskoski aloittaa uudessa tehtävässään joulukuun alussa. Hän siirtyy Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIListä, jossa hän on toiminut tuotteista ja palveluista vastaavana johtajana.

Aikaisemmin hän on vastannut RILissä jäsenyydestä ja vaikuttamisesta sekä toiminut Kiuru & Rautiainen Oy:ssä konsulttina ja partnerina. Koulutukseltaan Teemu Vehmaskoski on rakennus- ja yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööri.

”Sanoma Tekniikkajulkaisujen osaava tiimi on rakentamisen suotuisan suhdanteen siivittämänä saanut yhtiön taloudellisesti erittäin hyvään vauhtiin. Tämä on myös antanut mahdollisuuden kehittää yhtiötä ja investoida uuteen, mikä nykyisessä medialiiketoiminnassa ei aina ole itsestään selvää. Toiminnalle ja kehittämiselle on ollut omistajien vahva tuki. Nämä seikat antavat hyvän perustan yhtiön kehitykselle Teemun johdolla”, hallituksen puheenjohtaja Vesa Kemi sanoo.

”Rakennuslehti tuo toimialan poikkeuksellisen hienolla tavalla yhteen, ja nykyisessä kiihtyvän kehityksen vauhdissa hyvin toimitetun ja taustoitetun tiedon merkitys korostuu. On ilo päästä jatkamaan niin journalismin, digitaalisuuden kuin kaupallisten ratkaisuiden kehittämistä Rakennuslehden kovien ammattilaisten kanssa. Tavoitteenamme on palvella lukijoita ja asiakkaita yhä paremmin”, Teemu Vehmaskoski sanoo.

Kuva lisätty klo 13.13.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Teemu Vehmaskoski on nimitetty Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi”

  1. Hienoa, Teemu!
    Ansaittu eteneminen!

    Omistajat!
    Hyvä päätös!
    R

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat