Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki kaavailee Katajanokalle uusia asuntoja jopa 2000 ihmiselle – asukkaat huolissaan puistoista ja merenrantanäkymistä

Uusien asuntojen rakentaminen jopa 2000 ihmiselle nousi alun perin esiin vuonna 2015 yleiskaavaluonnoksen yhteydessä.

Asuntoja suunnitellaan Katajanokanrantaan paikalle, jossa on tällä hetkellä muun muassa parkkipaikka. Kuva on vuodelta 2015. Kuva: Laura Oja / HS

Helsingin Katajanokanrantaan suunnitellun uuden asuinalueen suunnitelmat ovat nytkähtäneet eteenpäin kaupungin koneistossa. Asemakaavan suunnitteluperiaatteet valmistuvat mahdollisesti jo kevään aikana.

Uusien asuntojen rakentaminen jopa 2 000 ihmiselle nousi alun perin esiin vuonna 2015 yleiskaavaluonnoksen yhteydessä. Asukasmäärää ei ole tämän jälkeen tarkennettu. Suunnitelmat herättivät aikoinaan paljon vastustusta etenkin siksi, että uudet talot peittäisivät merinäköalan rannan nykyisiltä asukkailta.

Katajanokanrannassa on esimerkiksi vanhoja, sääntelystä vapautuneita hitas-taloja. Niissä olevien asuntojen arvon romahtamista pelättiin.

Alueen suunnittelua lähdetään nyt tarkastelemaan asemakaavatasolla. Osallisille eli esimerkiksi alueen naapuritaloyhtiöille on viime viikolla lähetetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka avulla pyritään mahdollistamaan vuorovaikutus asemakaavaprosessin alusta lähtien.

Vuorovaikutusta edistetään myös kahdella tällä viikolla olevalla tilaisuudella, joista toisen järjestää huoltofirma Katajanokan huolto ja toisen kaupunki. Kaupungin tilaisuus järjestetään keskustakirjasto Oodissa 17. tammikuuta.

Suunnittelualue on pienentynyt alkuperäisestä. Alun perin uusia asuntoja kaavailtiin myös aivan niemen kärkeen, mutta uusissa suunnitelmissa kärki on jätetty rauhaan.

”Tarkoitus on käynnistää Eteläsataman itäosan ja Katajanokanrannan alueen asemakaavatasoinen suunnittelu laatimalla koko suunnittelualueelle suunnitteluperiaatteet tämän vuoden kuluessa, mahdollisesti jo kevään aikana”, sanoo Helsingin kaupungin johtava arkkitehti Marjaana Yläjääski.

Tämän jälkeen asemakaavaprosessi etenee niin, että ensin on vuorossa kaavaluonnosvaihe ja sen jälkeen asemakaavoituksen ehdotusvaihe.

”Tarkastelemme suunnitteluperiaatteissa koko aluetta kokonaisuutena esimerkiksi rantojen julkisen käytön, sataman vaikutusten ja toimintaedellytysten sekä liikenteen ja yhteyksien näkökulmista.”

Koko ranta-aluetta koskee esimerkiksi yleiskaavan merkintä rantareitistä.

Katajanokkaseuran sihteeri Martin Bunders on tyytyväinen siitä, että kaupunki on valmis keskustelemaan suunnitelmista.

”Seurassamme olemme erityisesti korostaneet Katajanokan puistojen määrää, sillä se on jo valmiiksi melko vähäinen. Suunnitelmat vähentäisivät puistoalueita entisestään. Matruusinpuisto jää suunnittelualueen alle”, Bunders sanoo.

Toinen kiinnostava kysymys on Bundersin mielestä Katajanokanrannan suunnittelualueella olevien pysäköintipaikkojen kohtalo.

”Niiden vuokra-aika on käsittääkseni 2040-luvulle asti. Varmasti moni haluaa tietää, miten tämä dilemma ratkaistaan.”

Bunders ei itse kuulu niihin Katajanokanrannan asukkaisiin, joiden ikkunoiden takana aukeaviin näkymiin uudet asuintalot vaikuttaisivat ratkaisevan paljon. Varsinaista merinäköalaa ei ole ollut tähäänkään asti.

”Nämä näköalat ovat kaiken tiivistämisen ongelma. Aiheesta syntyy varmasti paljon keskustelua.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Helsinki kaavailee Katajanokalle uusia asuntoja jopa 2000 ihmiselle – asukkaat huolissaan puistoista ja merenrantanäkymistä”

  1. Jos olisi lähiössä niin asukkailla ei olisi mitään vaikutusvaltaa. Nyt kun kyseessä poliitikkojen suosima kantakaupunginosa, niin näemme varmaan vähän erilaista asian torppaamista. Jos joku hitas-lottovoittaja, jolle kaupunki antoi tuossakin tapauksessa yli sata tonnia ansiotonta arvonnousua kehtaa valittaa, niin siinä taas yksi syy poistaa koko hitas. Aika erikoista jos poliitikot yhä kehtaavat suojella omia rantojaan, mutta samalla puhuvat että parhaille paikoille pitää rakentaa lisää. Itse näkisin tuossakin rannan vain paranevan, koska ei sitä nyt kukaan pysty käyttämään, kun suurin osa aidattua. Talojen edessä taas koko matkalla ruma parkkipaikka, joten jos löytyisi kunnollinen arkkitehti piirtämään kauniita kaupunkitaloja lainaten vanhasta, kuten vaikka Berliinissä tehdään, niin koko alueen arvo vain nousisi kun ranta tulisi käyttöön ja uudet talot houkuttaisivat rikasta porukkaa tuolla sijainnilla, mutta eihän nämän hitas-voittajat sitä tajua. Parasta olisi jos jatkettaisiin Espan kävelykatua Katajanokalle siten, että Espan talomuuri kivijalkakauppoineen jatkuisi heti Altaan luota kohti itää.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat