Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Vuoden rakennuttaja on Kesko

Vuoden 2018 rakennuttajaksi on valittu Kesko.

Kuuntele juttu

Tiedotteen mukaan Keskon rakennuttamisen asiantuntijat haluavat aktiivisesti kehittää rakennusalaa ja omaa ammattitaitoaan olemalla avoimia yhteistyölle, uusille ajatuksille ja innovaatioille. Kehitystyöhön liittyy olennaisesti myös Keskon osallistuminen alan kehittämiseen jakamalla muille omia kokemuksiaan ja näkemyksiään rakentamisalan foorumeilla. Keskon asiantuntijat osallistuvatkin aktiivisesti alan kehitystoimintaan alan järjestöjen toimikuntien ja työryhmien kautta.

Vuoden rakennuttajan valinneen mielestä Kesko rakennuttaa vastuullisia kauppapaikkoja ja osallistuu aktiivisesti alan kehitystoimintaan. ”Vuoden rakennuttajan halu pysyä ajan hermolla konkretisoituu erittäin ammattitaitoisessa ja kehitysmyönteisessä henkilöstössä”, tiedotteessa sanotaan.

K-ryhmä on Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä. Sähköautojen latauspisteet ovat jo useamman vuoden olleet tuttu näky Keskon uusilla kauppapaikoilla. Panostuksia on lisäksi paljon tehty myös muun muassa lauhdelämpöjen hyödyntämiseen ja valaistuksen energiatehokkuuteen. Vuoden rakennuttaja seuraa aikaa ja eri tekniikoiden kehittymistä. Nopea kehitys edellyttää asiantuntemusta tunnistaa milloin uuteen tekniikkaan on järkevää siirtyä. Keskossa asiantuntemukseen on panostettu.

Käyttäjien aktiivinen rooli ja osallistaminen rakennushankkeessa on keskeinen osa nykypäivän rakennuttamista ja tuottavuutta tukevien työympäristöjen kehittämistä. Connected Work on Keskon oma konsepti työympäristöjen kehittämiseen liittyen. Connected Work – teemaan kuuluu olennaisesti myös digitaalisuus, jonka suomien mahdollisuuksien ymmärtäminen on muodostunut rakennuttamisessa yhä tärkeämmäksi asiaksi. Keväällä 2019 valmistuvan Keskon uudessa Kalasataman kampuskokonaisuuden suunnitteluprosessissa on hyödynnetty työympäristökonsultointia sisältäen palvelumuotoilun näkökulman. Tulevien tilojen tarkoitus on tarjota paras mahdollinen tuki Keskon liiketoiminnalle ja uusille työnteon tavoille.

Vuoden rakennuttajapalkinnon valintakriteereissä painotetaan esimerkillistä toimintaa ja hyvän rakennuttamistavan noudattamista. Palkinnon saadakseen rakennuttajan tulee hallita kestävän kehityksen vaatimukset ja erilaisten rakennuttamismenettelyjen soveltaminen. Valinnassa annetaan arvoa myös alan kehitys- ja koulutustoimintaan osallistumiselle sekä asiakastarpeiden hyvälle täyttymiselle.

Vuoden rakennuttajan valitsee RAKLI ry. Palkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Vuoden rakennuttajiksi on aikaisemmin valittu Finavia, Etera, SOK, Järvenpään Mestariasunnot, Liikennevirasto, Helsingin Yliopisto, Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT, Lahden kaupunki, Sponda Oyj, Pirjo Honkaniemi sekä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuoden rakennuttaja on Kesko”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat