Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki aikoo laittaa Kaisaniemenpuiston kuntoon yli 20 miljoonalla eurolla

Helsingin Kaisaniemenpuistolle on jälleen valmisteilla uusi kunnostussuunnitelma. Kuluneiden nurmikoiden, kuoppaisten hiekkakäytävien ja rähjääntyneen rantarakenteen kunnostusta on suunniteltu 20 viime vuotta.

Kaisaniemen puiston kunnostukseen kuuluu puiston valaistuksen parantaminen. Kuva: Kimmo Räisänen / HS

”Nyt ei suunnitella pöytälaatikkoon. Tavoite on, että urakkaa tehtäisiin vuosina 2020–23”, sanoo tiimijohtaja Jouni Heinänen kaupunkiympäristön toimialalta.

Osittain puistoremonttia vauhdittaa nyt pyöräilytunnelin toteutus ratapihan ali Töölönlahdelta Kaisaniemenpuistoon. Kaupunginvaltuusto päätti alikulkutunnelista tammikuussa.

Kaisaniemenpuiston kunnostus ei ole halpaa. Suunnittelijat arvioivat, että urakka maksaa yhteensä 21–23 miljoonaa euroa, josta varsinaisen puiston kustannukset nousevat liki kuuteen miljoonaan euroon.

Tästä summasta pelkästään Kaisaniemenrannan huonokuntoisen rantamuurin uusiminen ja rannan kehittäminen maksavat noin seitsemän miljoonaa euroa.

Vesialtaan kunnostus maksaa melkein neljä miljoonaa euroa ja Kaisaniemenrannan kadun sekä ravintolan huoltotien uusiminen noin 3,5 miljoonaa euroa.

Kaupungin tavoitteena on kehittää Kaisaniemenpuistoa vehreänä ja viihtyisänä puistona, jossa on myös moderni tekniikka tapahtumajärjestäjien ulottuvilla. Puiston valaistusta on tarkoitus yhtenäistää ja parantaa.

Puisto on Helsingin vanhin, ja sen monipolviseen historiaan kuuluu monia liikunta- ja yleisötapahtumia.

Kaisaniemen hiekkakenttä oli kaupungin ensimmäinen urheilukenttä ja pitkään myös ainoa urheilukenttä. Kentällä on järjestetty myös useita konsertteja.

Varsinainen puistosuunnittelu on vasta alkamassa, mutta suunnitteluperusteisiin on kirjattu runsaasti vanhojen puistopuiden kaatoa. Tämä yleensä nostattaa asukasvastarintaa.

Tavoitteissa on muun muassa Svante Olssonin puistokujan huonokuntoisten koivujen uusiminen sekä Kaisaniemen kannaksen lehmusrivin ja pensaiden uusiminen.

Sen sijaan Kaisaniemenrannassa oleva vanhojen lehmusten kujanne pyritään säilyttämään muurin kunnostuksesta huolimatta.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee suunnitteluohjeita tiistaina.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinki aikoo laittaa Kaisaniemenpuiston kuntoon yli 20 miljoonalla eurolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat