Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin seudun kunnat hieroivat sovun liikennehankkeista: listalla Pisararata, Kaupunkirata Kauklahteen ja tietullit

HSL:n hallitus on päässyt yhteisymmärrykseen tulevaisuuden liikennehankkeista. Pyöräilyä helpotetaan ja autoilua hillitään muun muassa tiemaksuilla.

Helsingin seudulle saattaa tulevaisuudessa tulla ruuhkamaksujärjestelmä. Kuva: Kimmo Räisänen

Helsingin seudun asumista, maankäyttöä ja liikennettä koskeva MAL-suunnitelma hyväksyttiin tiistaina HSL:n hallituksen kokouksessa.

MAL 2019 -suunnitelma esittää liikenteeseen noin neljän miljardin investointeja, joista 85 prosenttia kohdistuu joukkoliikenteeseen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana on tarkoitus investoida eniten raideliikenteeseen, noin 3,3 miljardia euroa.

Nyt tehdyn suunnitelman mukaan tärkeimpiä 2020-luvulla aloitettavia joukkoliikenneinvestointeja ovat Espoon kaupunkirata Kauklahteen ja lähijunaliikennettä varten rakennettavat varikot sekä pääradalle että rantaradalle. Merkittävimpien joukkoon kuuluu ehdottomasti myös Helsingin kantakaupungin alle rakennettava Pisara-rata, joka edellisellä hallituskaudella ehdittiin jo kuopata tai ainakin siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Kun Pisararataa puuhattiin edellisellä hallituskaudella, Helsingin osuudeksi kokonaispotista suunniteltiin 20:tä prosenttia. Valtion osuus oli 60 prosenttia. Loppuja rahoja toivottiin EU:lta.

MAL-suunnitelma on Helsingin seudun kuntien ja valtion välinen suunnitelma, jonka tarkoitus on varmistaa, että seutu kehittyy suotuisalla tavalla. Suunnitelmassa esimerkiksi kunnat lupaavat rakentaa tietyn määrän asuntoja, ja valtio puolestaan lupaa rahaa liikenneinvestointeihin, kuten junaratoihin.

Suunnitelman mukaan Pasila–Riihimäki-radan kapasiteettia lisätään. Kerava–Nikkilä-radan henkilöliikenne aloitetaan, kunhan alueen lähijunaliikenteelle on riittävästi käyttäjiä.

Seudun pikaraitiotieverkostoa on tarkoitus laajentaa viidellä uudella linjalla Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Metron kapasiteetti varmistetaan kääntöraiteella sekä automatisoinnilla.

Pyöräliikennettäkin edistetään. Muun muassa Helsingin keskustassa pyöräily helpottuu, kun päärautatieaseman alittava pyöräilytunneli rakennetaan. Pääradan viereen puolestaan halutaan rakentaa Järvenpää-Tuusula-Kerava -pyöräreitti.

”Radanvarren pyörätie ei ole vielä hankevalmis. Sen suunnitteluun menee vielä minimissään pari-kolme vuotta”, sanoo HSL:n liikennejärjestelmä- ja tutkimukset -osaston johtaja Sini Puntanen HS:lle.

Suunnitelman on tarkoitus myös puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Nyt kasvihuonekaasujen puolittumista tavoitellaan muun muassa tiemaksuilla, bussiliikenteen ja raskaan liikenteen päästöjen vähentämisellä sekä sähkö- ja vähäpäästöisten autojen osuuden kasvattamisella.

HSL:n johto on puhunut tiemaksujen puolesta jo useiden vuosien ajan.

”Tiemaksuasiassa on kaksi osaa. Ne ovat suunnittelu ja lainsäädäntö. Nyt ei ole olemassa sellaista lainsäädäntöä, että tiemaksuja voitaisiin kerätä. Päätettävänä on myös se, olisiko kyseessä maksu vai vero. Lisäksi on ratkaistavana, olisiko maksu esimerkiksi kilometri- vai vyöhykepohjainen”, Puntanen sanoo.

Hänen mukaansa tiemaksuja tarvitaan yhtenä keinona muiden joukossa, jotta päästöt saadaan laskemaan tarpeeksi.

HSL:n mukaan Helsingin seudulla ennustetaan asuvan vuoteen 2050 mennessä kaksi miljoonaa ihmistä. MAL 2019 -suunnitelman tavoitteena on rakentaa seudulle joka vuosi 16500 uutta asuntoa.

Tuoretta suunnitelmaa seuraa sopimus valtion ja Helsingin seudun kuntien välillä. MAL-sopimusta valmistellaan tänä vuonna.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Helsingin seudun kunnat hieroivat sovun liikennehankkeista: listalla Pisararata, Kaupunkirata Kauklahteen ja tietullit”

  1. Luulisi valtiolla ja Väylävirastollakin olevan sanansa sanottavana asiaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat