Kokeile kuukausi maksutta

Lehto myy lähes 550 asuntoa saksalaiselle rahastolle

Lehto Asunnot oy ja saksalainen varainhoitoyhtiö DWS ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Lehto rakentaa ja myy 542 kerrostaloasuntoa DWS:n asuntorahastolle.

Kokonaisuuteen sisältyy kuusi eri rakennuskohdetta, jotka sijaitsevat Espoossa, Turussa, Kirkkonummella, Riihimäellä ja Jyväskylässä. Osa kohteista on jo rakenteilla, ja kohteet valmistuvat vuosien 2019–2020 aikana.

Sopimuksen mukaisesti Lehto myy kohteet vuokrattuina ja lopullinen kauppahinta määräytyy kohteiden toteutuvan vuokrahinnan ja vuokrausasteen perusteella. Osapuolet ovat sopineet, että jos sovittu kohdekohtainen vuokrausaste ei toteudu sovitussa ajassa, ostajalla on oikeus olla ostamatta kyseistä kohdetta. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Lehto luovuttaa kohteet asiakkaalle erissä rakennusten valmistuttua, jolloin kohteet myös maksetaan. Lehto hoitaa kohteiden rakentamisaikaisen rahoituksen kassavaroillaan ja pankkilainoilla.

Kohteiden myyntituotot ja kulut jakautuvat suhteellisen tasaisesti vuosina 2019–2020, eikä sopimuksella ole vaikutusta Lehdon aiemmin julkistamiin vuotta 2019 koskeviin taloudellisiin näkymiin.

DWS:n Pohjois-Euroopan kiinteistökaupoista vastaava Martin Weikamp kertoo Lehdon tiedotteessa, että kyseessä on saksalaisyhtiön ensimmäinen sijoitus asuntokohteisiin Suomessa ja DWS kaavailee myös kasvattavansa asuntosijoituksiaan Pohjoismaissa edelleen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lehto myy lähes 550 asuntoa saksalaiselle rahastolle”

  1. Mitä tapahtuu? Rakennusliike Lehto ostaa nipussa asuntoryppäitä ja myy heti 2000 euron neliövoitoilla ulkomaisille sijoittajayhtiöille. Kuka maksaakaan välirahan?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat