Hollannissa arkkitehtuuri ei nöyristele eikä pyöräilijä väistä

Ensimmäinen ihmetyksen aihe Rakennuslehden ammattimatkalaisilla oli se, että Hollannissa kukaan ei käytä verhoja. Arkkitehtioppaamme Jeffrey Bolhuis kertoi, että se johtuu kalvinistisesta perinteestä. Kun kaikki on läpinäkyvää, niin katseilta piilossa ei pääse tapahtumaan mitään sopimatonta, ei ainakaan valot päällä.

Se hyvä puoli verhottomuudesta on, että asunnot pidetään siisteinä.

Kun Suomi on muutamia taajamia lukuun ottamatta pelkkää luontoa, niin koko Hollanti on ihmisen tekemä, maaseutua myöten. Siinä missä meillä on järviä ja vapaasti mutkittelevia jokia, niin Hollannissa on tekoaltaita ja viivasuoria kanavia. Iso osa maasta on kaiken lisäksi merenpinnan alapuolella, mistä syystä rannikolle on pitänyt rakentaa valtavat patorakennelmat.

Hollanti ei joudu ottamaan huomioon yksin mereltä tulevia tulvia, vaan pahin tilanne on silloin, kun samaan aikaan joet tulvivat. Hollantilaiset ovat syystäkin vesitekniikan eksperttejä.

Toinen erikoisalue on tuulimyllyt. Maanviljelijä saa jokaisesta tuulimyllystä 10 000 euron palkkion voimayhtiöltä, joten lakeudet ovat täynnä tuulivoimaloita, joiden tuottamalla sähköllä maa tuottaa sitten valtavan määrän kukkia ja vihanneksia vientiin.

Moni asia, mitä Hollannin arkkitehtuurissa ihailemme, on pakon sanelemaa. Esimerkiksi asuntolaivojen suosion syynä on asuntojen korkeat hinnat. Oppaamme ei ollut erityisen ihastunut asuntolaivoihin vaikka turistien silmää ne saattavat miellyttää. Jos joku on käyttänyt miljoonia asunnon hankintaan suositun kanavan varrelta, voi häntä ärsyttää, jos joku tulee nauttimaan tuosta maisemasta puoli-ilmaiseksi.

Hollannin kaupunkien matala silhuetti ja tiivis ja matala rakentaminen johtuu yksinkertaisesti siitä, että maaperä on niin savinen, että puupaalujen varaan ei voitu rakentaa kuin korkeintaan nelikerroksia taloja. Niistäkin monet ovat pahoin painuneet, joten asukkaat ovat joutuneet tottumaan siihen, että lattia ja seinät ovat vinossa. Perustusten vahvistuksia tehdään paljon, mutta työ on niin kallista, että sitä lykätään viimeiseen saakka.

Kun maan tärkein luonnonvara on savi, niin on luonnollista, että julkisivut on usein tehty tiilestä. Hollannin kosteassa ilmastossa puujulkisivu alkaisi Bolhuisin mukaan vihertää jo vuoden kuluttua.

Rotterdamissa rakennusten vinoudelle on laskettu hauskasti leikkiä. Cube-nimellä tunnetusta, 1970-luvulla rakennetusta kylästä on tullut arkkitehdeille pakollinen vierailukohde, sillä se on myös vastaveto sodan jälkeiselle laatikkoarkkitehtuurille. Arkkitehti Piet Blomin ideana oli tuolla rakennuksen käännetyllä muodolla maksimoida sisätila.

Leikittely jatkuu viereisessä tornitalossa, jossa holvi-ikkunat on käännetty nurinpäin.

Vuonna 2014 valmistunut uusi kauppahalli Markthal  jatkaa rajoja rikkovaa tyyliä.

MRRD-toimiston suunnittelema holvimaisen katon, hevosenkengän,  alla on marketti ja itse holvissa on asuntoja, joista osassa ikkuna sijaitsee asunnon lattiassa. Siitä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, asuntojen hinnat ovat huimat. Kauppahalli sen sijaan on jäänyt turistien vierailukohteeksi, sillä kaupunkilaiset itse käyvät ostoksilla vanhemmassa ja edullisemmassa kauppahallissa.

Leikittely näkyy myös rakennuksen sisällä: kattoa peittää kasvein, kukkasin, kaloin ja hyönteisin koristeltu 11 000 neliömetrin kokoinen maalaus.

Myös uuden kauppahallin ympäristön pilvenpiirtäjissä näkyy leikittelevä tyyli.

Uusi keskusrautatieasema on muistuttaa puisine lippoineen hieman ALA-arkkitehtien töitä. Asialla ovat olleet MVSA, Bentem Crouwel & West 8 architects.

Vieressä on kaupungin korkeimmat pilvenpiirtäjät, ja myös sodanjälkeisen ajan suurin rakennus, joka yksinkertaisesta kuutiomuodosta huolimatta on betonibrutalismia parhaimmillaan. Lasi keventää kivasti betonijulkisivuja.

Rem Koolhaasin kaupunki

Parhaimmillaan maailmankuulu hollantilainen moderni arkkitehtuuri näkyy juuri Rotterdamissa, joka pommitettiin 1940-luvulla lähes maan tasalle. Kauppiaina ja taitelijoina tunnetut amsterdamilaiset ymmärsivät tuon viestin jälkeen antautua ja he säästivät siten talonsa.
Rotterdamin maine oli pitkään huono. Sitä pidettiin tylsänä työläiskaupunkina elitistiseen Amsterdamiin verrattuna. Kaupungin imagoa alettiin nostaa arkkitehtuurin avulla.

Suurimmaksi tähdeksi nousi kaupungissa syntynyt Rem Koolhaas, joka ennen arkkitehtiopintojaan kokeili jopa toimittajan ammattia.

Hänen vaikuttavin uusi työnsä on vuonna 2013 valmistunut De Rotterdam. Sen bruttopinta-ala on 160 000 neliötä, mikä tekee siitä Hollannin suurimman rakennuksen. Korkeutta talolla on 149 metriä. Koolhaas suunnitteli toimisto- hotelli- ja asuintalot erilleen toisistaan, mutta rakennusvaiheessa ne päätettiin kuitenkin turvallisuussyistä kytkeä toisiinsa. Julkisivu mahdollistaa painovoimaisen ilmanvaihdon. Talo valmistui vuonna 2013.

De Rotterdamin viedessä on italialaisen Renzo Pianon suunnittelema tornitalo, jonka erikoisuus on vino julkisivu. Koolhaas ja Piano ovat vetäneet mukanaan muitakin huippusuunnittelijoita uuteen kaupunginosaan Kop van Zuidiin, jonne pääsee kaupungin keskustasta Erasmus-siltaa pitkin. Sillan suunnittelijan Ben van Berkelin työkokemus maailmankuulun rakenteiden taiturin Santiago Calatravan toimistossa näkyy lopputuloksessa. Vuonna 1996 valmistuneen sillan lempinimi on joutsen.

Hollannissa uuden arkkitehtuurin ei tarvitse alistua vanhaan. Hyvä esimerkki tästä on se, että yli sata vuotta sitten valmistuneen jugendhotellin New Yorkin molemmin puolin on kohonnut moderneja pilvenpiirtäjiä. Vuonna 2005 valmistui punainen Montevideo, joka on palkittu 43 kerroksinen asuinkerrostalo. Kun yleensä tällaiset f-symbolit ovat miesten suunnittelemia, niin tällä kertaa asialla oli nainen, Francine Houben.

Rotterdamin Floating Pavillion on hyvä esimerkki kokeellisesta arkkitehtuurista. Kelluvilla muovisilla paviljongeilla varaudutaan ilmastonmuutoksen tuomaan meren pinnan nousuun. Yhdessä paviljongissa on kokoustilat 150 hengelle ja yhdestä löytyy ravintolatilat upeilla näköaloilla.

Amsterdamissa on liikaa turisteja ja polkupyöriä

Rotterdamin jälkeen Amsterdam muistuttaa turistirysää niin hyvässä kuin pahassakin. Kanavia ja tulppaaneja riittää ja kaupungilla kaikki on polkupyörämatkan päässä.

Massaturismi on Amsterdamille jo niin iso ongelma, että kaupunki on kieltänyt uusia hotellien rakentamisen. Vanhojen lupien pohjalta niitä kuitenkin rakennetaan vielä runsaasti ja sille kaupunki ei ole voinut mitään, että kaupunkilaiset itse tarjoavat asuntojaan turisteille. Airbnb-asunnot ovat yksi syy siihen, että asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet lyhyessä ajassa. Samaan aikaan kohtuuhintaiseen sosiaaliseen asuntotuotantoon on 15 vuoden jono.

Amsterdamiinkin on nousemassa korkeita taloja, sillä asuntopula on valtava ja hotellien lisäksi toimistoillekin on kysyntää.

Rotterdamin tavoin Amsterdamissa arkkitehtuurikierros kannattaa aloittaa modernilta rautatieasemalta, sillä rautatiet ovat polkupyörien ja jokilaivojen ohella Hollannin elinvoiman ehto. Siksi asematkin ovat hienoja.

Hollannissa väestö on keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin ja välimatkat ovat niin lyhyitä, että on  tyypillistä on, että ihmiset ehtivät työpäivän aikana käydä junalla kolmessakin kaupungissa. Ei siis ihme, että meillä Suomessa suunnitellaan tunnin junayhteyksiä Helsingistä Turkuun ja Tampereelle.

Amsterdamin uusista rakennuksista katsomisen arvoinen on muun muassa uusi kirjasto OBA, joka sijaitsee ihan rautatieaseman tuntumassa.  Joe Coenin suunnittelema kirjasto on kuitenkin varsin perinteinen verrattuna Helsingin uusiin kirjastoihin.

OBA:n lähellä on Renzo Pianon suunnittelema, kuparinhohtoinen tiedekeskus Nemo. Se valmistui vuonna 1997 ja viherkaton se sai vuonna 2013.

Jo muutaman päivän vierailu osoitti, että Amsterdamin viehätyksen salaisuus ei ole punaiset lyhdyt eikä edes kannabiksen avoin myynti vaan se, että kaupungissa ymmärrettiin ajoissa, että autoilun varaan kaupungin toimivuutta ei voi jättää.

Tänään on kuitenkin vaikea päättää, onko kaupunki polkupyöräilijän paratiisi vai helvetti. Pyöriä on niin paljon, että parkkipaikan löytäminen on vaikeaa. Asemien lähelle on rakennettu valtavia parkkihalleja pelkästään polkupyörille. Kaikkien suosituimpien kanavien varret ovat täynnä polkupyöriä ja nykyisin siellä on myös viranomaisten kuorma-autoja, joiden sähäkät kuskit sahaavat nopeasti vaijerilukot poikki ja siirtävät liian pitkään pysäköidyt pyörät pois.

Turistin kannalta pyöräilyssä ärsyttävintä ei ole se, että kenelläkään, ei edes äidin repussa tai tarakalla istuvilla pikkulapsilla, ole kypärää vaan se, että pyöräteillä ajetaan kovaa myös skoottereilla, eikä kukaan väistä jalankulkijaa.