Kokeile kuukausi maksutta

Finnsementti investoi uuden jauhatuslaitoksen rakentamiseen Raahessa

CRH-konserniin kuuluva Finnsementti investoi 12 miljoonaa euroa uuden masuunikuonan jauhatuslaitoksen rakentamiseen Raahessa. Investointi tukee Finnsementin tavoitetta vähentää sementintuotantonsa hiilidioksidipäästöjä.

Kyseessä on Finnsementin merkittävin investointi vuosiin. Lapaluodon teollisuusalueelle rakentuva laitos kaksinkertaistaa Raahen nykyisen jauhatuskapasiteetin.

”Investoinnin ja sen myötä kasvavan kapasiteetin ansiosta pystymme varmistamaan kuonan ja ympäristöystävällisemmän sementin saatavuuden Suomessa. Samalla edistämme kiertotaloutta ja ympäristötavoitteidemme toteutumista toiminnassamme”, Finnsementin toimitusjohtaja Miikka Riionheimo kertoo tiedotteessa.

Kokonaisinvestoinnista merkittävä osa suunnataan Raahen laitoksen rakentamiseen ja osa Paraisten sementtitehtaalle annostelulaitteistoon ja varastokapasiteetin kasvattamiseen. Investointi valmistuu vuoden 2020 lopussa.

Hiilidioksidipäästöt vähenevät viisi prosenttia

Investoinnilla on merkittävä vaikutus Finnsementin ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Uudessa jauhatuslaitoksessa jauhettava masuunikuona on hiilidioksidivapaa sementin seosaine, jolla voidaan korvata sementtiklinkkeriä. Kuonan käyttö pienentää sementinvalmistuksen hiilijalanjälkeä merkittävästi: uuden laitoksen myötä hiilidioksidia vapautuu vuosittain jopa 40000 tonnia vähemmän.

”Uuden laitosinvestoinnin myötä hiilidioksidipäästömme pienenevät viisi prosenttia. Kiertotalous on tärkeä osa toimintaamme ja jatkuvan kehitystyön kohde. Jatkossa pystymme tarjoamaan entistäkin ympäristöystävällisempää sementtiä kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi”, Riionheimo jatkaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Finnsementti investoi uuden jauhatuslaitoksen rakentamiseen Raahessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat