Kokeile kuukausi maksutta

Aktian rahasto osti 24 miljoonalla toimistokiinteistön Helsingistä

Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöt osti 4. lokakuuta toimistokiinteistön pian avautuvan Tripla-keskuksen kupeesta Helsingin Pasilasta.

Kiinteistö sijaitsee osoitteessa Esterinportti 2. Kaupan arvo oli noin 24 miljoonaa euroa.

Vuonna 1984 rakennetussa kohteessa on vuokrattavaa pinta-alaa hieman alle 10000 neliömetriä. Peruskunnostuksia ja uudistuksia on tehty suurelta osin vuosina 2010–2011. Kiinteistö tuottaa yli 5 prosenttia kassavirtatuottoa arvoonsa nähden. Se on vuokrattu (2 % vajaakäyttöä) lähes kahdellekymmenelle vuokralaiselle eri toimialoilta. Keskimääräinen vuokrasopimusmaturiteetti on noin kaksi vuotta.

”Nyt saimme päänavauksen tämän kohteen myötä myös Helsinkiin ja näemme tässä kiinteistössä tasaisen kassavirran lisäksi hyviä kehitysmahdollisuuksia”, rahaston salkunhoitaja Jukka Sjösten sanoo tiedotteessa.

Kaupan jälkeen rahaston kiinteistösalkun koko kasvaa viiteen kohteeseen ja noin 70 miljoonaan euroon. Rahaston omistamien toimitilojen vajaakäyttö on edelleen hyvin matala noin 2 prosenttia.

Esterinportin hankinnan yhteydessä rahasto on myös solminut uuden rahoitussopimuksen koko salkun osalta. Uuden rahoitussopimuksen myötä rahaston lainoitusaste nousee tavoitellulle 40 prosentin tasolle ja juoksevat rahoituskulut pienenevät.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aktian rahasto osti 24 miljoonalla toimistokiinteistön Helsingistä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat