Oulun asema-alueesta kehitetään uusi viiden hehtaarin kaupunginosa

Senaatin Asema-alueet oy, Senaatti-kiinteistöt ja Oulun kaupunki ovat solmimassa aiesopimusta Oulun asema-alueen kehittämisestä.

.

Oulun yhdyskuntalautakunta hyväksyi aiesopimuksen 15. lokakuuta. Aiesopimuksen voimaantulo edellyttää vielä Oulun kaupunginhallituksen käsittelyä ja hyväksyntää 28. lokakuuta.

Aiesopimuksella sovitaan asema-alueen kehittämisen yleisistä tavoitteista sekä maankäytön ja liikenteen yleissuunnittelun kustannusjaosta. Asema-alueen kehittämisessä sitoudutaan edistämään muun muassa elinkaariajattelua, hiilineutraalisuutta sekä rakentamaan sosiaalisesti kestävää kaupunkia.

Senaatin Asema-alueet on jättänyt asemakaavan muutoshakemuksen Oulun kaupungille. Oulun asema-alueen kehityshankkeeseen on liitetty nyt myös oikeus- ja poliisitalon alue ja yhteensä noin viiden hehtaarin laajuisesta alueesta on tarkoitus kehittää keskusta-asumisen, palveluiden, tapahtumien ja matkustamisen elävä kaupunkikeskus.

Senaatin Asema-alueet järjestää yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa asema-alueen ensimmäisen vaiheen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun vuoden 2020 aikana. Tavoitteena on, että uusi asemakaava olisi voimassa vuonna 2022, jolloin alueen rakentaminen voisi alkaa.

Lokakuussa asema-alueella käynnistetään kehityshankkeen valmisteluun liittyvät maaperätutkimukset. Tutkimukset tehdään 21.-31.10.2019.

Hankkeen tavoitteena on kehittää Oulun asema-alueesta kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toiminnallisesti monipuolinen uusi kaupunginosa sekä kasvavaa kaupunkia palveleva liikenteen solmukohta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Oulun asema-alueesta kehitetään uusi viiden hehtaarin kaupunginosa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi