Kokeile kuukausi maksutta

Sisustusarkkitehti laati asuntokonseptin ikäihmisille – vanhetessa aika kuluu makuu- ja kylpyhuoneessa

Hotellisuunnittelijan taustan omaava sisustusarkkitehti halusi tehdä kylpyhuoneen edullisesti, mutta niin, että se huokuu luksusta.

Sisustusarkkitehti Maarit Gummerus on halunnut suunnittelemissaan asunnoissa panostaa luonnonvaloon, sillä hän uskoo, että sillä on iso merkitys ihmisen hyvinvointiin. Kuva: Mikko Suutarinen / HS
Kuuntele juttu

Sisustusarkkitehti Maarit Gummerus suuttui eräänä sunnuntaina.

”Luin jälleen kerran kasvavasta ongelmasta, siitä, miten Suomi vanhenee. Haetaan ratkaisua, tehdään tutkimuksia, mutta mitään konkreettista ei tehdä. Sunnuntai oli pilalla”, kertoo Gummerus.

Niinpä hän alkoi tutkia, minkälaisia asumisen muotoja markkinoilta ikäihmisille löytyi. Pian hän huomasi, että suunnittelussa oli paljon puutteita.

”Lähdin suunnittelemaan uutta konseptia puhtaalta pöydältä. Kohderyhmäksi otin ikääntyvän yksinasuvan ihmisen.”

Vanhuus ei ole sairaus eikä ongelma.

Syntyi Liberty Life Concept, yli 55-vuotiaille tarkoitettu hyvinvointiasumisen malli, joka on suunniteltu yksityiskohtaisesti vastaamaan ikääntyvän ihmisen tarpeita.

Idean lähtökohtana oli Gummeruksen ajatus siitä, ettei vanhuus ole sairaus tai ongelma. Siihen käsitykseen hän halusi muutosta.

Gummerus haluaa tarjota koteja, joissa voi pärjätä ja viihtyä loppuelämän.

Asuntojen suunnittelu alkoi siitä ajatuksesta, että ihmisen vanhetessa yhä enemmän aikaa tulee vietettyä makuuhuoneessa ja kylpyhuoneessa.

Kylpyhuoneesta Gummerus halusi käytännöllisen lisäksi kauniin.

”Liikuntaesteisen kylpyhuoneet ovat valtavia, mutta wc:lle ja altaille on pienet tilat. Ja ovathan ne todella rumia.”

Hotellisuunnittelijan taustan omaava Gummerus halusi tehdä kylpyhuoneen edullisesti, mutta niin, että se huokuu luksusta.

”Jokaisella ihmisellä on oikeus kauneuteen. Kauneus ei maksa enempää kuin rumuus, se on kiinni valinnoista.”

Helposti likaantuvia suihkuseiniä ei Gummerus halunnut kylpyhuoneissa nähdä. Niiden tilalle hän on suunnitellut kauniilla mosaiikilla tai värilaatoilla päällystetyn seinän, eikä se tule sen kalliimmaksi.

Lavuaari on tarpeeksi iso, jottei vesi roisku lattialle ja altista kaatumisille.

Kylpyhuoneissa ja muualla asunnoissa on valmiiksi mietitty paikat tukitangoille, jolloin ne on tarvittaessa helppo asentaa.

Myös keittiö on tarkkaan mietitty. Turhia kaappeja ei ole ja yläkaappeja vain vähän. Yhteistyössä Topi-Keittiöiden kanssa kehitteillä on sellaiset saranat, joiden avulla kaapiston ovet avautuvat ylöspäin, eikä päätä lyö oveen.

Olohuone ei ole iso, mutta se on valoa täynnä, aivan kuten koko asunto. Valoon ja tilan yhtenäisyyteen onkin kiinnitetty erityistä huomiota, sillä valolla on suuri merkitys ihmisen henkiseen hyvinvointiin.

Makuuhuone taas on tilava, ja sänkyä vastapäätä isot lasiset pariovet avautuvat parvekkeelle.

”Parvekkeella voi pitää minipuutarhaa, ja sen hoitamiseen saa tarvittaessa apua. Jos on vaikka toipumassa leikkauksesta, parvekkeen ovet voidaan avata, jolloin ulkoilmasta pääsee nauttimaan vuoteesta käsin”, Gummerus kertoo.

Kaikki kodin yksityiskohdat on suunniteltu arkea helpottamaan, mutta kauneudesta ei ole tingitty. Kehitteillä on myös innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja, jotka lisäävät turvallisuutta.

Gummerus haluaa tarjota asukkaalle mahdollisuuden valita kotinsa värimaailman luomiensa väripalettien avulla. Inspiraation hän sai suomalaisista linnuista.

Väripalettien pohjalta asukas saa veloituksetta valita eri pintojen materiaalit, niin että ne sointuvat yhteen. Niiden avulla asukkaan on myös helppo valita haluamansa tekstiilit kotiinsa.

Gummerus uskoo, että kodilla on suuri vaikutus hyvinvointiin. ”Henkisen hyvinvoinnin avulla voi kohdata ikääntymisen ja sairastumisen. Ja jos koti on kaunis, ei tunnu niin yksinäiseltä.”

Liberty Life -konsepti on suunniteltu ihmisille, jotka haluavat ottaa itse vastuun omasta vanhuudestaan ja ovat valmiita maksamaan elämänlaadusta ja terveydentilastaan.

Konseptin taloyhtiö ei tarjoa pelkästään perinteisiä isännöintipalveluja, vaan huolehtii myös asukkaiden hyvinvoinnista kohtuuhintaa. Ajatuksena on, asukas pärjäisi pitkälle ilman kaupungin palveluja.

Asunnoissa on tarkoitus pystyä asumaan koko loppuelämä. Myös saattohoito omassa kodissa on mahdollista. Sen sijaan erikoissairaanhoitoa tarvitsevalle asumismuoto taas ei sovellu.

”En usko että mikään asumisen muoto ikääntyville on mietitty näin tarkasti ja tehty asukkaalle helpoksi”, Gummerus sanoo.

Oman kodin lisäksi on mahdollista ostaa sijoitusasunto taloyhtiön toisesta talosta. Sijoittaminen on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi ikääntyville. Gummerus on huomannut, että varsinkin moni keskituloinen nainen ei uskalla tutustua sijoittamiseen eikä miettiä millä tavalla hän voisi turvata oman tulevaisuutensa.

”Ajatuksena on, että sijoitusasunnon vuokratuotoilla pystyy kustantamaan omat hyvinvointiin liittyvät lisäpalvelut. Sen avulla myös jo kertynyttä omaisuutta säästyy.”

Gummerus joutui esittämään idean kolmesti Helsingin rakennus­valvonta­virastoon. Konsepti sai positiivisen vastaanoton, mutta sen koettiin olevan varakkaille ihmisille suunnattu.

Niinpä Gummerus suunnitteli uudelleen halvemman ratkaisun. Kolmannella kerralla liikeidea meni läpi.

Liberty Life hyväksyttiin Helsingin Kehittyvä Kerrostalo -ohjelmaan, ja ensimmäisten asuntojen rakentaminen Koskelantielle on aloitettu.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sisustusarkkitehti laati asuntokonseptin ikäihmisille – vanhetessa aika kuluu makuu- ja kylpyhuoneessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat