Kokeile kuukausi maksutta

Lehto rakentaa Prisman Varkauteen

Lehto Tilat rakentaa Osuuskauppa PeeÄssälle Prisman Varkauteen, joka koostuu Prisman myymälästä ja viidestä pienliiketilasta oheistiloineen. Kohteen arvioitu valmistuminen on marraskuun 2020 lopussa.

Lehto Tilat on tehnyt sopimuksen Osuuskauppa PeeÄssän kanssa Varkauteen rakennettavasta Prismasta. Kohde koostuu 12 500 neliön myymäläkiinteistöstä, joka pitää sisällään noin 7500 m² kokoisen Prisman myymälän ja viisi kappaletta pienliiketiloja oheistiloineen. Ulkoalueille tulee kesäpihamyymälä ja paikoitustilaa 584 kappaletta.

”Hanke kilpailutettiin kokonaisvastuu-urakkana ja Lehto oli siinä edullisin tarjouksen tekijä. Lehto on tehnyt meille aikaisemmin kolme kohdetta ja meille jäi niistä hyvät kokemukset”, Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa kertoo.

Kohteen maarakennustyöt on aloitettu viikolla 48 ja arvioitu valmistuminen on marraskuun 2020 lopussa. Rakennus perustetaan maanvaraisena ja siihen tulee Ruukki Constructionin toimittama teräsrunko. Julkisivu muodostuu paneelielementeistä ja rakentamisessa hyödynnetään Lehdon Humppilan tehtaalla tuotettuja kattoelementtejä.

”Lehdon toimintamalli sopii tällaisiin hankkeisiin erittäin hyvin. Kattoelementtejä hyödyntämällä pystymme takaamaan työmaan kosteudenhallinnan. Kun katto on vesitiivis aikaisessa vaiheessa, pystymme toteuttamaan eri rakennusvaiheita aikaisemmin, verrattuna perinteiseen rakentamiseen ilman kattoelementtiä”, Lehto Tilat Oy:n rakennuspäällikkö Jukka Lintulahti kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehto rakentaa Prisman Varkauteen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat