Kokeile kuukausi maksutta

Tältä näyttää Helsinkiin suunniteltu täysin uudenlainen Ikea: ensimmäiset havainnekuvat julki

Tavaratalo olisi kooltaan totuttua pienempi, eikä se sisältäisi lainkaan tilaa vaativaa itsepalveluosastoa.

Ensimmäiset havainnekuvat näyttävät, miltä Ikea-tavaratalo Koivusaaressa näyttäisi, jos se toteutetaan. Kuva: Ikea

Havainnekuvat näyttävät, miltä Helsingin Koivusaareen suunniteltu huonekalujätti Ikean tavaratalo tulevaisuudessa näyttää, jos se päätetään rakentaa.

Tavaratalon julkisivun kerrotaan olevan suunniteltu niin, että se sopii merelliseen ja kaupunkimaiseen ympäristöön. Ikean perinteinen sininen ja keltainen pelti on jätetty kokonaan pois.

Myös kooltaan suunniteltu tavaratalo on totuttua pienempi eikä se sisällä lainkaan tilaa vaativaa itsepalveluosastoa.

”Tavoitteemme on suunnitella täysin uudenlainen, kaupunkimainen Ikea, joka kytkeytyy elämykselliseksi osaksi kaupunkitilaa. Tämä voisi pitää sisällään esimerkiksi viherkattoaluetta ja elämyksellisen ravintola-alueen”, kertoo Ikea Suomen liiketoiminnan kehitysjohtaja Ann-Christin Pilviö tiedotteessa.

Tarkoituksena on, että kaupungistuvaan Ikeaan tullaan auton sijaan julkisella liikenteellä. Tavarataloon on toteutuessaan suorayhteys Koivusaaren metroasemalta.

Pilviö kertoo tiedotteessa, että joukkoliikenteen myötä myös autojen pysäköintipaikkoja on suunniteltu huomattavasti vähemmän kuin muiden Ikea-tavaratalojen yhteydessä.

Ostosten tekemistä on tarkoitus helpottaa tuomalla asiakkaille monipuoliset nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut.

HS kertoi aikaisemmin kaupungin suunnitelmasta tehdä Koivusaaresta 5 000 asukkaan ja 4 000 työpaikan kaupungin osa. Kolmentoista hehtaarin kokoisesta Koivusaaresta on tarkoitus tulla lähes 18 hehtaaria nykyistä suurempi.

Ikean tavarataloa kaavaillaan Koivusaaren vetonaulaksi. Ikea sai vuoden 2018 huhtikuussa suunnitteluvarauksen Koivusaaren keskustaan.

Ikean kortteliin on suunnitteilla tavaratalon lisäksi myös hotelli, toimistotiloja ja muita liiketiloja.

Suunnitteluvaraus Ikea tavaratalon, toimistotilojen, hotellin ja muiden kaupallisia tiloja ja pysäköintitilaa sisältävän kokonaisuuden rakentamiseksi Koivusaareen on voimassa vuoden 2020 loppuun asti. Tällä hetkellä käynnissä on yhteinen selvitystyö Helsingin kaupungin kanssa, tiedotteessa kerrotaan.

”Selvitämme tällä hetkellä, miten tavaratalo toimisi Koivusaaressa. Tämän suunnittelutyön valmistuttua ja asemakaavaprosessin edetessä tehdään päätökset Ikea-tavaratalon toteuttamisesta”, Pilviö kertoo tiedotteessa.

Suunnitelmien mukaan rakennuskompleksin katutasoon tulee katutilaa elävöittäviä kivijalkakauppoja ja alueen asukkaita palveleva vähittäistavarakauppa. Moottoritien varteen kaupunki toivoo toimistotiloista kiinnostuneita yrityksiä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tältä näyttää Helsinkiin suunniteltu täysin uudenlainen Ikea: ensimmäiset havainnekuvat julki”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat