Kokeile kuukausi maksutta

KHO avasi YIT:lle oven Katajanokan parkkiluolaan

Kaavavalitus kaatui korkeimmassa oikeudessa ja pysäköintihallille voidaan hakea rakennuslupaa.

Pysäköintihallin käyttäjiksi havitellaan muun muassa risteilymatkustajia, alueella töissä olevia, Wanhan sataman tapahtumien kävijöitä ja Katajanokalla asuvia. Kuva: Kari Pullinen
Kuuntele juttu

Helsingin Katajanokalle suunniteltu parkkiluola on askeleen lähempänä toteutumista. Korkein hallinto-oikeus on maanantaina päättänyt, että alueen asemakaavaa koskeva valituslupa on hylätty.

Rakennusyhtiö YIT suunnittelee 500-paikkaisen pysäköintilaitoksen rakentamista Satamakadun, Kruunuvuorenkadun, Mastokadun ja Katajanokanlaiturin rajaamalle maanalaiselle alueelle.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen teki naapurissa sijaitseva asunto-osakeyhtiö. Pysäköintihallin ohella alueelle suunnitellaan toimistoja ja hotellia. Valitus koski varsinaisesti niitä.

Hankekehitysjohtaja Timo Lehmus YIT:ltä kertoo, että päätös on tietenkin YIT:n kannalta positiivinen.

”Voimme nyt hakea rakennuslupaa ja alkaa tehdä tarkempia jatkosuunnitelmia.”

YIT:n suunnitelmana on rakentaa Katajanokalle pysäköintiluola ja myydä se tämän jälkeen pysäköintilaitoksen pyörittämisestä kiinnostuneelle yritykselle.

Pysäköintihallin käyttäjiksi havitellaan muun muassa risteilymatkustajia, alueella töissä olevia, Wanhan sataman tapahtumien kävijöitä ja Katajanokalla asuvia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KHO avasi YIT:lle oven Katajanokan parkkiluolaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat