Asumiskustannusten erot kuntien välillä revenneet satoihin euroihin

Omakotiliiton teettämän tutkimuksen mukaan kalleimmat kunnat ovat Kemiönsaari, Parainen, Sastamala, Leppävirta, Raisio ja Järvenpää. Kalleimpien kuntien kärkikymmenikkö on pysynyt lähes samana kuin viime vuonna.

Kuntien välillä on isoja eroja asumiskustannuksissa. Kuva: Sami Kero HS

Asumiskustannusten erot kuntien välillä ovat entisestään kasvussa, kertoo Omakotiliitto.

Kalleimman ja huokeimman kunnan välillä eroa on nyt 1 660 euroa, kun viime vuonna kuilu oli noin 1 500 euroa. Kalleimman kunnan paikkaa pitää yhä Kemiönsaari, jossa asuminen omakotitalossa maksaa vuodessa lähes 4 900 euroa, kun huokeimmassa kunnassa Kempeleessä selviää 3 200 eurolla.

Omakotiliitto vaatii, että kuntien ja yhtiöiden toiminnan on oltava läpinäkyvää ja kustannustehokasta eikä välttämättömien palveluiden tuottamisella saa kerätä voittoja.

Omakotiliiton teettämän tutkimuksen mukaan kalleimmat kunnat ovat Kemiönsaaren jälkeen Parainen, Sastamala, Leppävirta, Raisio ja Järvenpää. Kalleimpien kuntien kärkikymmenikkö on pysynyt lähes samana kuin viime vuonna. Uusina kuntina kymmenen kalleimman kunnan listalle nousivat Leppävirta, Lieto ja Savonlinna. Maakunnista kallein asua on Pohjois-Savo.

Edullisinta asuminen on Kempeleen ohella Pietarsaaressa, Kokkolassa, Kittilässä, Seinäjoella ja Keminmaassa. Uusina kymmenen halvimman kunnan listalle nousivat Turku, Kerava ja Vantaa. Listalta tippuivat Rauma, Tornio ja Pori.

Omakotitaloasujan lasku kasvoi vuodessa keskimäärin 125 euroa, osassa kunnista jopa satoja euroja.

”Asumiskustannusten nousu on saatava kuriin. Kolmessa vuodessa asumiskustannukset ovat nousseet rivakkaa tahtia, keskimäärin 11 prosenttia. Yksittäisiä maksujen korotuksia tehdessä tulee ottaa huomioon myös asumiskustannusten nousun kokonaisvaikutus”, painottaa liiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Eroa lämmityskustannuksissa jopa 800 euroa vuodessa

Lämmityssähkö haukkaa yli puolet asumiskustannuksista, ja erot kokonaiskustannuksissa juontuvatkin etupäässä sähkölämmityskustannusten eroista. Kalleimmillaan lämmittäjä joutuu maksamaan 2 475 euroa Pohjois-Savon kunnissa Leppävirralla, Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä sekä lisäksi Pieksämäellä. Kaikkein halvimmalla lämmittäjä pääsee Seinäjoella, jossa lämmitys maksaa vuosittain 1 664 euroa – eroa on siis yli 800 euroa.

Selvityksessä sähkön ostoenergiana on käytetty paikallisen energiayhtiön toistaiseksi voimassa olevaa hintaa, jonka kuluttaja voi halutessaan kilpailuttaa ja hyötyä näin energian hinnasta. Lämmityskustannukset (esimerkkilaskelmassa 14 000 kWh/v) eivät pidä sisällään käyttösähköä (4 000 kWh/v).

Lämmityskustannuksiin sisältyvässä sähkönsiirtomaksussa on suuria paikallisia eroja, ja tätä osuutta asukas ei pysty kilpailuttamaan. Kallein sähkönsiirtomaksu lämmityksen osalta on viime vuoden tapaan Kajaanissa ja Kuhmossa, lähes 977 euroa, ja myös vuodessa tapahtunut nousu on huomattava, yli 60 euroa. Edullisin siirtohinta puolestaan löytyy Rovaniemeltä, 391 euroa, missä hinta on pysynyt samana. Eroa on siis jopa 585 euroa vuodessa.

Kiinteistöveron ja vesimaksun erot kasvattavat asumismenojen kuilua entisestään

Myös kiinteistöveron ja vesimaksujen suuruudessa on merkittäviä eroja. Espoossa selvityksen keskimääräisessä 120 m2:n esimerkkiomakotitalossa kiinteistövero on 808 euroa, kun se halvimmillaan Keuruulla ja Kemiönsaarella on 175 euroa − eroa on siis 633 euroa. Kiinteistöverotuksen uudistusta valmistellaan parhaillaan.

Vesimaksuissakin erot ovat muhkeita, lähes 850 euroa vuodessa. Kalleinta vesi (vesi, jätevesi ja hulevesi) on viime vuoden tapaan Kemiönsaaressa, jossa tyyppiomakotitalossa siihen kuluu 1 369 euroa, kun Kempeleessä vedenkäyttäjä selviää 523 eurolla. Vesimaksut muodostavat noin viidesosan asumiskustannuksista.

Omakotiliitto vaatii, että kuntaomisteisten ja alueellisesti toimivien yhtiöiden toiminnan tulee olla kustannustehokasta ja läpinäkyvää, eikä välttämättömien palveluiden kuten sähkön, veden ja jätehuollon tuottamisella tule kerätä voittoja. Mahdolliset tuotot tulee käyttää infrastruktuurin parantamiseen ja asiakashintojen alentamiseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asumiskustannusten erot kuntien välillä revenneet satoihin euroihin”

  1. Kustannuserot asumiskustannuksissa ovat huomattavasti tuossa vertailussa esitettyä isommat. Tuossa on tehty vertailu olettaen energiankulutus samaksi koko Suomessa. Etelä-Suomessa on lyhyt ja lämmin talvi, ja pohjoisessa lämmitysenergiaa menee selvästi enemmän. Erot lämmityskustannuksissa ovat eri puolilla Suomea oikeasti selvästi isommat kuin tuo vertailu antaa ymmärtää.

Vastaa