Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi rajusti alkuvuonna

Eri toimialoilla pantiin alkuvuonna vireille noin viidennes enemmän konkursseja kuin vuotta aiemmin. Rakentamisessa konkurssihakemukset lisääntyivät vielä enemmän. Hyvältä ei näytä myöskään jatkossa, sillä tuoreessa kyselyssä lähes kolmannes eri alojen yrityksistä uskoo konkurssin todennäköisyyden kasvaneen koronan takia.

Tilastokeskuksen mukaan kaikilla toimialoilla laitettiin tammi–helmikuussa 2020 vireille 552 konkurssia, joka on 95 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Tuoreen kauppakamarien kyselyn mukaan hieman yli 30 prosenttia vastanneista 4000:sta yrityksestä kokee, että konkurssin todennäköisyys on kasvanut merkittävästi koronavirusepidemian takia. Yli puolet yrityksistä kertoo, että lomautukset tai irtisanomiset ovat todennäköisiä seuraavan kahden kuukauden aikana. Liki neljännes vastanneista on jo kutsunut yt-neuvottelut koolle tai antanut lomautusvaroituksen.

”Kyselystä käy selväksi, että koronavirusshokki ravistelee koko yrityskenttää. Tilanne on hyvin vakava ja vaatii nopeita vastauksia ja järeitä toimia hallitukselta, jos haluamme pitää kiinni työpaikoista”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo tiedotteessa.

Yli puolet kauppakamarien jäsenyrityksistä vastaa, että koronavirusepidemia on vaikuttanut liikevaihtoon jo nyt negatiivisesti.

”Tässä vaiheessa on jo selvää, että kysynnän pudotuksen takia yritysten on pakko sopeuttaa kustannuksiaan tai konkurssiaallolta ja sitä myöten työttömien määrän jyrkältä kasvulta ei vältytä”, Romakkaniemi sanoo.

Kauppakamarien kyselyn tulokset kuvaavat hyvin aivan tämän hetken tuntemuksia yrityksissä, sillä kaikille jäsenyrityksille lähetetyn kyselyn vastausaika oli 16.-17.3.2020.

Rakentamisessa konkurssit vielä rajummassa kasvussa

Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen alalla konkurssihakemusten määrän kasvu oli vielä nopeampaa kuin eri aloilla keskimäärin. Rakentamisessa pantiin tammi–helmikuussa 2020 vireille 113 konkurssia, kun vuotta aiemmin lukema oli 87. Kasvua kertyi 29,9 prosenttia. Toisaalta huomionarvoista on, että konkurssihakemukset koskivat nyt keskimäärin pienempiä yrityksiä. Näissä rakentamisen konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli nyt 534 henkeä, kun vuotta aiemmin niissä työskenteli 687 henkeä.

Vireille pantujen konkurssien määrä oli alkuvuonna 2020 kasvussa kaikilla rakentamisen alasektoreilla. Talonrakentamisessa niitä oli nyt 62, kun vuotta aiemmin lukema oli 51. Maa- ja vesirakentamisen puolella konkurssiin haettiin kuluvan vuoden alussa neljää yritystä, kun vuotta aiemmin vain yhtä. Erikoistuneessa rakennustoiminnassa  vireille pantujen konkurssien määrä oli 47 tammi–helmikuussa 2020, kun se oli vuosi sitten 35.

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialoja lukuun ottamatta kaikilla päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit kasvoivat muiden palveluiden päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 179 konkurssia, joka on 42 konkurssia (30,7 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin. Muiden palveluiden päätoimiala käsittää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, hallinto- ja tukipalvelut, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä” ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi rajusti alkuvuonna”

Vastaa