Spondan liikevaihto laski, kiinteistökehityssalkussa lähes 100 miljoonaa

Sponda arvioi, että sen vuoden 2020 riskit ja epävarmuustekijät liittyvän pääosin siihen, että teknologinen kehitys voi johtaa muutoksiin tilakysynnässä, mikä vaikuttaa negatiivisesti vuokrausasteen ja nettotuottojen kehitykseen.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva kauppakeskus CityCenter kuuluu Spondan kiinteistöihin. Kuva: Tomi Parkkonen / Sponda

Spondan liikevaihto laski 244,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 259,2 miljoonasta. Lasku johtui pääasiassa myydyistä sijoituskiinteistöistä. Konsernin nettotuotot olivat viime vuonna 169,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 146,4 miljoonaa. Sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli 3 092,3 miljoonaa euroa.

Sponda huomauttaa tilinpäätöstiedotteessaan, että Suomen talouskasvu jäi viime vuonna aiempia vuosia maltillisemmaksi ja että maltillisen kasvun odotetaan jatkuvan myös vuonna 2020.

Spondalla oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 151 vuokrattavaa kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 1,1 miljoonaa neliötä. Tästä 99 prosenttia sijaitsee Suomessa. Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen pinta-alasta noin 56 prosenttia on toimistotilaa, 26 prosenttia kauppakeskuksia ja 17 prosenttia logistiikkatilaa.

Spondan kiinteistökehityssalkun tasearvo oli vuoden 2019 lopussa 86,4 miljoonaa euroa. Tästä maa-alueiden osuus oli 44,3 miljoonaa euroa ja loput 42,1 miljoonaa euroa oli sidottu kiinteistökehityshankkeisiin. Vuonna 2019 Kiinteistökehitys investoi yhteensä noin 19,3 miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat pääosin Ratinan toimistotalon rakentamiseen, jotka olivat noin 16,6 miljoonaa euroa.

Sponda arvioi, että sen vuoden 2020 riskit ja epävarmuustekijät liittyvän pääosin siihen, että teknologinen kehitys voi johtaa muutoksiin tilakysynnässä, mikä vaikuttaa negatiivisesti vuokrausasteen ja nettotuottojen kehitykseen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Spondan liikevaihto laski, kiinteistökehityssalkussa lähes 100 miljoonaa”

Vastaa