Perumisia on tullut nyt keväällä vain joitain yksittäisiä, sanoo johtaja Jouko Lähteenmäki Tampereen ammattikorkeakoulusta.
”Tilanne näyttää toistaiseksi hyvältä. Työmaat pyörivät ja opiskelijat ovat niissä mukana.”
Isoilta rakennusliikkeiltä peruutuksia ei ole tullut. Siksi Lähteenmäki arvioi, että peruuttajia ovat pienet yritykset, joilla resurssit ovat muutenkin tiukoilla. Ongelmat voivat koskea yksittäistä työmaatakin.
Valmistuvien rakennusalan insinöörien ja mestarien työtilannetta Lähteenmäki kuvaa hyväksi. He ovat jo pidempään olleet harjoitteluissa ja töissä.
Suunnittelutoimistoihin on hänen mukaansa nyt hankalampi päästä harjoittelemaan kuin työmaille. Ne ovat pitkälti siirtyneet etätöihin, joten varsinkin uusien työntekijöiden perehdytys on vaikeaa.
Sen sijaan jo aiemmin suunnittelijoina työskennelleet ja valmistumassa olevat työllistyvät helpommin. He ovat jo tuttuja ja oppineet talon tavoille.
Valmistuvilla hyvä työtilanne
Myöskään Metropoliassa ei ole osaamisaluepäällikkö Jorma Säterin mukaan vielä havaittu huolestuttavia merkkejä rakennusalan harjoitteluiden tai kesätöiden peruuntumisesta.
”Vain muutama opiskelija on ollut yhteydessä aiemmin sovitun harjoittelun peruuntumisen takia.”
Suurimmalla osassa opiskelijoista harjoittelu alkaa touko-kesäkuussa.
Opintojen loppuvaiheen opiskelijat ovat myöskin valmistumassa keväällä suunnitellusti. Säteri kuvaa heidän työtilannettaan hyväksi.
Vaikka tilanne näyttää nyt lupaavalta, korona voi muuttaa näkymiä synkemmiksi nopeastikin, hän muistuttaa.
”Uutiset taloudesta ovat huolestuttavia. Lähinnä kyse on siitä, milloin seuraukset iskevät rakennusalaan.”
Metropolia siirtyi käytännössä yhdessä viikonlopussa kampukselta verkkoon.
Säteri toivoo, että muutoksen myötä opittaisiin suunnittelemaan tarkemmin, mitä kannattaa opettaa etänä ja mitä silloin, kun opiskelijat ovat paikalla.
Oppilaitoksesta valmistuu yli 350 kiinteistö- ja rakennusalan opiskelijaa vuosittain.
Viivästymisiä ei ole näköpiirissä
Tampereen ammattikorkeakoulu haluaa Jouko Lähteenmäen mukaan varmistaa, että valmistumisvaiheessa olevat ryhmät myös valmistuvat.
Siksi opettajat seuraavat tarkkaan etäopiskelun etenemistä.
”Näköpiirissä ei ole valmistumisten viivästymisiä.”
Hän sanoo, että jonkin verran on ollut pulmia laboratoriotöiden järjestämisessä kokoontumisrajoitusten takia.
Käynnit on pystytty järjestämään niin, että yksittäiset henkilöt ovat voineet tehdä opinnäytetyönsä vaatimat kokeet.
Lähteenmäki sanoo olevansa ilahtunut siitä, että opiskelijamäärät ja -aktiivisuus ovat hyviä etäopiskelunkin aikana.
Kaikkiaan oppilaitoksesta valmistuu vuoden aikana noin sata rakennusalan insinööriä, 35 rakennusmestaria ja 27 rakennusarkkitehtiä. Lisäksi talotekniikan insinöörejä valmistuu noin 50.
Yli puolet valmistuu touko-kesäkuussa.
Otsikkoa muokattu 9.4. klo 9.24.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Harjoitteluun pääsee nyt helpommin työmaalle kuin suunnittelutoimistoon”
Harjoittelut onneksi ensi kesänä järjestynevät. Nähtäväksi jää, miten käy osalle niistä kesätöistä, jotka eivät ole varsinaisia harjoitteluja. Kesätöiden todellinen tilanne saattaa pahimmassa tapauksessa selvitä tulevana kesänä vasta töiden sovitun alkamisen jälkeen. Opiskeluihin liittyvät harjoittelut on tavattu suojata yt-neuvottelujen lopputuloksilta, mutta muiden kesätyöntekijöiden palkkaus ei välttämättä ole yhtä yksinkertaista, jos samalta työpaikalta on lomauteltu yt-neuvottelujen tuloksena muita työntekijöitä.
TEKin nettisivuille https://lehti.tek.fi/kesatyot2020 on koottu kesätöihin 2020 vaikuttavia asioita. Sivustolla kerrotaan muun muassa, että kesän 2020 kesätöihin voi vaikuttaa se uusi linjaus, että ”Suomen hallitus on nyt kuitenkin koronaviruksen takia päättänyt väliaikaisista lakimuutoksista, joiden mukaan yrityksissä koeaikapurku voidaan tehdä yhtiön tuotantoon ja talouteen liittyvällä irtisanomisperusteella.”
Toinen TEKin nettisivuilla mainittu kesätöitä 2020 koskeva uusi asia on: ”lomautusoikeus on laajennettu yrityksissä koskemaan myös määräaikaisia työsopimuksia samassa laajuudessa kuin se koskee toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia.”
Toivottavasti kesällä 2020 ei nähdä ikäviä yllätyksiä kesätyöntekijöille. Kesätyöntekijä voisi olla nimittäin aika hankalassa asemassa, jos kesätöistä sopimisen jälkeen ja vuokrattuaan vaikkapa asunnonkin kesätöiden tekemistä varten kesätyöntekijä saisi kuulla koeajan päättyvän tuotantoon tai talouteen liittyvällä perusteella tai olevansa päätymässä kohta lomautetuksi, vaikka on määräaikainen työntekijä. Väliaikaiset lakimuutokset on tehty yritysten suojelemiseksi konkursseilta, jotta nämä voivat joustavasti leikata tarpeen mukaan palkkakustannuksiaan talouskriisin vallitessa, mutta niiden myötä myös kesätyöntekijöiden oikeus saada tehdä palkallisesti sopimiaan töitä voi olla aiempaa epävarmemmalla pohjalla.