Suomi on nyt yksi maailman turvallisimmista maista rakentajalle – herätys todellisuuteen oli karu 2000-luvun alussa

Maassa maan tavalla ajateltiin vielä 2000-luvun alussa suomalaisissa projektivientikohteissa. Nyt ulkomainen työvoima on tullut Suomeen opettelemaan suomalaisen työturvallisuuskulttuurin.

Rakennusteollisuus RT asetti keväällä 2010 jäsenkunnan tavoitteeksi nolla tapaturmaa vuonna 2020. Tavoitteeseen ei päästä, mutta yhteinen tavoite on selvästi tehostanut rakennusalan yritysten työturvallisuustyötä.

Kansainväliset vertailut tekivät kipeää 2000-luvun alussa, mutta toivat myös muutoksen.

Työterveyslaitoksen tutkija Eero Lantto sanoo, että kehitys on ollut hyvää jo pidempään. Siksi hän ei pidä pientä hidastumista huonona asiana vaan osoituksena siitä, että isoimmat ja helpoimmat harppaukset on jo tehty. Nyt pitää hakea pienempiä keinoja edetä.

Työterveyslaitoksen tekemä kartoitus kertoo, että kaikista toimialoista rakentaminen on onnistunut eniten pudottamaan tapaturmataajuuttaan. Erityisesti vakavien tapaturmien osuutta ja kuolemantapauksia on saatu selkeästi laskettua. Talonrakentamisessa lievien tapaturmien määrä saatiin pidettyä kurissa myös noususuhdanteen aikana.

Myös ammattitautien määrä on ollut laskussa jo pitkään, vaikka ammattiryhmien vertailussa rakennustyöntekijät ovat eniten ammattitauteja sairastava ryhmä. Yleisimmät sairauksien aiheuttajat eli mineraalipölyt, melu ja jännetupintulehdukset olleet laskussa vuodesta 2005 lähtien. Vuosina 2005-2009 talonrakentamisessa oli keskimäärin vajaat 30 ammattitautitapausta 10 000 työllistä kohden. Vuosina 2010-2014 suhdeluku oli laskenut alle kahteenkymmeneen.

Ammattitautien määrä on vähentynyt koko ajan rakentamisessa. Kuvassa kolme yleisintä riskitekijää.

Kansainvälisesti verrattuna Suomea voisi sanoa jopa Euroopan turvallisimmaksi maaksi. Suomessa kuolee rakennustyömailla suhteellisesti vähemmän ihmisiä kuin missään muussa maassa. Vertailuihin pitää suhtautua kuitenkin Lanton mukaan varovaisesti, sillä jo pienetkin vuosittaiset heilahtelut kuolinmäärissä muuttavat maakohtaista järjestystä.

Kun 1960-70-luvuilla hautajaisia vietettiin useammin kuin kerran viikossa, 2000-luvun taitteessa vielä useammin kuin kerran kuussa. Viime vuonna kuoli kahdeksan rakentajaa, mutta kuluvana vuonna ei huhtikuun loppuun mennessä ollut tapahtunut vielä ainoatakaan kuolemantapausta.

Suomi oli 1980-70-luvuilla työturvallisuudessa kehitysmaa. Ihmisiä kuoli tapaturmaisesti kaikilla teollisuudenaloilla. Vuonna 1962 Suomessa kuoli 90 rakentajaa ja vuonna 1970 teollisen elementtirakentamisen käynnistyttyä 65.

EU-maiden vertailussa vuonna 2015 Suomessa oli vähiten työtapaturmista aiheutuneita kuolemia. Seuraavina tulivat Englanti, Ruotsi, Hollanti, Saksa ja Tanska. Turvattomimmat maat olivat Romania, Ranska, Liettua, Latvia ja Bulgaria. Tässä vertailussa ei ollut kyse vain rakennusalasta, mutta se antaa Lanton mukaan oikean kuvan.

Tapaturmatilastojen vertailu on Lanton mukaan järkevää vain niiden Euroopan maiden kanssa, joissa työtapaturmien ilmoittamiseen on taloudellinen kannustin. Näitä vertailumaita ovat Saksa, Luxemburg, Itävalta, Sveitsi, Espanja, Portugali, Ranska ja Belgia. Ei-kuolemaan johtaneiden tapaturmien osalta vuonna 2016 ainoastaan Itävallan talonrakennuksen tapaturmasuhde oli Suomea pienempi.

Tapaturmataajuus on puolittunut parhailla yrityksillä

Eero Lantto ja Tuula Räsänen Työterveyslaitokselta vertailivat rakennustyömaiden tapaturmia vuosilta 2007-2017. Rakentamisen buumivuosina 2005-2008 rakentamisen tapaturmataajuus oli 80-88. Vuonna 2018 se oli laskenut Työterveyslaitoksen lukujen mukaan 60:een. Rakennusliikkeet kertovat selvästi pienemmistä luvuista, mutta eroa selittää se, että TVL:n tilastoissa on mukana myös ns. 0-päivätapaturmat eli tapaturmat, joissa on vain käväisty hoidossa. Näitä on kaikista tapaturmista noin kolmasosa.

Rakentamisen työturvallisuus parani isoin harppauksin 2010-luvun alussa, mutta rakentamisen voimakas kasvu toi vuodesta 2016 alkaen alalle paljon uutta työvoimaa ja aliurakoitsijoita, mikä heikensi joksikin aikaa turvallisuutta ennen kuin saatiin uusi kurssi.
Talonrakentaminen on hieman infrarakentamista turvattomampaa. Ero teollisuuteen on kuitenkin yllättävän pieni.

Rakennuslehden kymmenen vuoden ajalta keräämät yrityskohtaiset tapaturmataajuusluvut kertovat, että isot yritykset vähensivät tapaturmia selvästi alan keskiarvoa enemmän. Kyselyyn vastanneilla alan suurimmilla yrityksillä tapaturmataajuudet puolittuivat viime vuosikymmenellä yli 40:stä alle 20:een ja kourallinen parhaita pääsi alle kymmeneen tapaturmaan miljoonaa työtuntia kohden. Parhaita esimerkkejä ovat Skanska, jolla tapaturmataajuus oli vuonna 2005 yli 30, mutta viime vuosina enää viiden luokkaa ja Rudus, joka pudotti tapaturmataajuuttaan yli 30:stä lähes nollaan.

Skanskan Mauri Niemi sanoi vuosituhannen alussa, että rakennustyömaat eivät saa olla sotatantereita. Suomi oli silloin selvästi Ruotsia jäljessä työturvallisuudessa, mutta viime vuosina Suomen Skanskan on kirinyt rinnalle ja ohikin.

Rakennusteollisuuden vuonna 2013 aloittamat kyselyt vahvistavat laskusuunnan. Silti tuoteteollisuudessa keskimääräinen tapaturmataajuus on pudonnut vuodesta 2013-2019 vain 26,6:sta 23,9:ään. Parhaat yritykset pääsevät lähes nollaan, mutta osa yrityksistä tyytyy lain minimitasoon.

Tuoteollisuuden tapaturmataajuusluvut ovat lievästi laskevat, mutta toimialakohtaiset erot ovat isot.

”Oma näkemykseni on, että tehty turvallisuustyö on vaikuttanut kaikkiin yrityksiin. Toisiin vain enemmän”, Rakennusteollisuuden työturvallisuusasiantuntija Juha Suvanto sanoo.

”Yksi vuosikymmenen tuloksista on myös se, että nolla tapaturmaa -ajattelu on hyväksytty alalla. Siis se, että kaikki tapaturmat ovat torjuttavissa. Yhä useampi rakennustyömaa pystytään jo viemään läpi ilman ainuttakaan tapaturmaa.”

Tämä sama viesti pitäisi saada myös pientalotyömaille, joissa ongelmina ovat yhä se, että katoilla työskennellään ilman suojavarusteita ja kaivantoja tehtäessä ei mietitä sortumisriskiä. Omakotitalotyömailla tapaturmataajuusluvut ovat moninkertaiset ammattityömaihin verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2016 kaikki viisi rakennusalan kuolemantapausta tapahtuivat pientalotyömailla.

2000-luvulla kuolemantapaukset on saatu pudotettua lähelle nollaa ammattirakentamisessa.

Teollisuudessa turvallisuuskehitys epätasaista

Rakennustuoteteollisuuden tapaturmat eivät olleet Työterveyslaitoksen katsauksessa mukana, sillä alan työ jakaantuu useammalle teollisuuden alatoimialalle. Vuonna 2017 talonrakennuksessa 69 prosenttia työtapaturmista sattui työmailla ja 10 prosenttia tuotantolaitoksissa. Tehtaissa henkilöstön vaihtuvuus on työmaita pienempää eivätkä suhdanteet aiheuta uuden työvoiman vyöryä.

Rakennusteollisuuden omien tapaturmataajuuskyselyjen mukaan teollisuudella ei ole kuitenkaan aihetta hurrauksiin. Vain pientaloteollisuudessa turvallisuuskehitys on ollut johdonmukaisen laskeva ja tapaturmataajuus oli 23. Betoniteollisuudessa vuosittainen hajonta on ollut iso ja tapaturmataajuus on yhä yli 32. Sekä kivi- että terästeollisuudessa tapaturmataajuus nousi viime vuonna merkittävästi ja oli reilut 19. Turvallisin työnantaja on koko ajan ollut materiaaliteollisuus, jossa tapaturmataajuus on 13. Parempiakin vuosi on kuitenkin ollut. Teollisuudessa lukuja seliteltiin rakennusbuumin tuomalla kovalla kiireellä, töiden ruuhkautumisella ja alihankkijoiden työvoiman vaihtuvuudella.

Tuoteteollisuudessa vain pientaloteollisuuden turvallisuus on kehittynyt tasaisesti oikeaan suuntaan, vaikka taso on yhä korkea. Betoniteollisuudessa suhdanteet ovat heijastuneet selvästi työturvallisuuteen.

Hyvä kommentti teollisuudesta oli, että se tapaturmien lisäksi esiin pitäisi nostaa työkyvystä huolehtiminen. ”On vielä vanhan kansan työntekijöitä, jotka sinnittelevät työssä kipujen kanssa ja jäävät sitten pitkillekin sairauslomille hoitamaan vaivoja. Näihin asioihin pitäisi päästä kiinni mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pääsisi niin pahoiksi ennen kuin niitä aletaan hoitaa.”

Vakavia vahinkoja on saatu eniten pois

Yleisimmät loukkaantumistavat rakennustyömailla ovat kaatumisia, putoamisia, itsensä kolhimisia ja terävien esineiden aiheuttamia haavoja. Talonrakentamisessa putoamiset ovat yhä yleinen vakavampien tapaturmien syy.

Rakentamisen kasvussa lievät iskeytymisistä aiheutuneet tapaturmat lisääntyivät, mutta vakavammat ja kaikkein vakavimmat iskeytymistapaturmat eivät. Vakavia tapaturmia on saatu karsittua useilla sadoilla.

Infrapuolella kaivanto-onnettomuudet olivat yleisiä 2010-luvun alussa. Kuolemantapauksia tapahtui jopa varsin matalissa kaivannoissa. Uusien ohjeiden avulla ongelmat on saatu kuriin ammattirakentamisessa. Vesiosuuskuntien tyyppisessä amatöörirakentamisessa kaivantotuet ja luiskaukset usein kuitenkin puuttuvat.

Räjäytysonnettomuuksiakin tapahtui paljon, mutta ne on saatu vähenemään vaatimuksia tiukentamalla. Parantamista on muun muassa paukkuliivien käytössä vesistöt ylittävillä työmailla.

Infratyömaiden konekanta on hyvällä tasolla, sillä suurin osa työmaista käyttää vuokrakoneistoa. Passiivista turvateknologiaa lisäämällä tilanne olisi vielä parempi, sillä peruuttavat tai kaatuvat työkoneet ovat aina kuolemanvaarallisia.

Viemäri- ja vesijohtolinjatyömaa Lempäälässä. Etukone avaa kaivannon ja takakone täyttää sen. Kuva: Reijo Hietanen

Nuorimmat työntekijät, etenkin vuokratyöntekijät, ovat suurimmassa riskissä loukkaantua. Lievissä tapaturmissa nuorten työntekijöiden tapaturmataajuus oli 54 vuonna 2017 ja vanhemmilla työntekijöillä 30. Eroa selittää osin se, että korkeasuhdanteessa alalle on haalittu kokemattomia työntekijöitä, joille väistämättä sattuu eniten vahinkoja. Riskejä lisää aikataulupaineiden tuoma turha kiire.

Vakavampia tapaturmia sattuu eri ikäryhmissä suurin piirtein yhtä harvoin.

Työturvallisuuskulttuuri on parantunut

Työturvallisuuden parantumiseen on vaikuttanut eniten kolme tekijää.

Ensimmäinen on työturvallisuuskulttuurin muutos. Se on enemmän kuin pelkkä asennemuutos. Ennen työsuojelu saatettiin nähdä ay-liikkeen painostuskeinoksi työnantajaa vastaan, mutta tänään sekä työnantaja, työnjohtajat että työntekijät ovat yhteisellä asialla.

Toinen tekijä on henkilönsuojaimet ja muut suojavälineet, joiden käyttö on lisääntynyt merkittävästi ja niiden laatu on parantunut. Uusia suojavälineitä ovat silmäsuojaimet ja putoamissuojaimet sekä viiltosuojakäsineet ja kypärä monipistekiinnitteisellä leukahihnalla. Näiden käytön myötä silmä- ja sormivammojen tapaturmataajuudet ovat laskeneet huomattavasti.

Myös nostimien, telineiden ja tikkaiden kehitys sekä niiden käyttöön liittyvät säännöt ovat parantuneet ja kaiteista ja aukkosuojista huolehditaan entistä paremmin.

Kolmas työturvallisuutta parantanut tekijä on rakennusalan yritysten voimakas panostaminen työturvallisuuteen. Siihen on vaikuttanut niin työturvallisuuskilpailut, yhteiset työturvallisuusviikot kuin kansainvälisten konsernien tuoma vertailu ja sen myötä tiukentuneet vaatimukset, jotka ovat sitten yleistyneet alalle. Vielä vuosikymmenen alussa Suomi oli Ruotsia jäljessä, mutta kiri sitten rinnalle ja ohikin ainakin Skanskan sisäisten vertailujen perusteella.

Työturvallisuudesta myös puhutaan aiempaa enemmän ja tapaturmat käydään nyt läpi paremmin kuin ennen. Uutena keinona on nopea, mutkaton viestintä työmaan sisällä esimerkiksi kännykkäsovellutusten kautta. Työntekijöiden mielestä varsinkin turvavartti on ollut toimiva ratkaisu ja perehdytykset hoidetaan aiempaa paremmin.

Aliurakointi on isoin työturvallisuusongelma

Kriittisimpien näkemysten mukaan työturvallisuuskorttikoulutuksia on liiankin usein. Ennen työturvallisuuskorttikoulutukset saattoivat olla parempia, kun ne toteutettiin yrityksessä sisäisesti. Työsuojeluvaltuutetuille suunnattu kolmipäiväinen koulutus keräsi kehuja perusteellisuudellaan.

Isoimpana turvallisuusongelmana nähdään ulkomaiset vuokratyöntekijät ja aliurakoitsijat. Ne ovat koko 2000-luvun syrjäyttäneet omaa työvoimaa. Ongelmana ei ole pelkästään kielestä aiheutuvat ymmärryserot vaan myös erilainen turvallisuuskulttuuri. Se tiedetään, että kun rakennetaan tutulla perusjoukolla, turvallisuus paranee. Kansainvälisissä vertailuissa on huomattu, että aliurakoitsijoiden kuolemanriski on jopa nelinkertainen omaan porukkaan verrattuna.

Aluehallintoviraston ylitarkasta Keijo Päivärinta näkee ongelmaksi aliurakoiden ketjuttamisen, jonka myötä työmailla käy tuntemattomia tekijöitä, joiden työturvallisuusosaamisesta ei ole takeita. Tähän liittyy hänen mukaansa usein myös harmaa talous.

Aliurakoitsijoiden sitouttaminen työturvallisuuteen on ehdottoman tärkeää, mutta ei aivan vaivatonta. Juuri aliurakoitsijoiden suojavarustuksessa on usein eniten huomauttamista.

Tilanne on kuitenkin parempi kuin reilu kymmenen vuotta sitten, jolloin pääurakoitsija ei juurikaan kantanut huolta aliurakoitsijoidensa turvallisuudesta. Nyt pääurakoitsijat vaativat aliurakoitsijoilta samoja asioita turvallisuuden suhteen kuin omilta työntekijöiltään ja usein enemmän kuin aliurakoitsijat itse vaativat itseltään.

Syksyllä pohditaan uusia keinoja

Vaikka nolla tapaturmaa -hanke päättyykin tänä vuonna, aikoo Rakennusteollisuuden turvallisuusryhmä miettiä yhteisessä työpajassa jo syksyllä uusista askeleista ja keinoista kuluvaa vuosikymmentä varten.

Parhaillaan käynnissä on Työturvallisuuspakki-projekti, jossa edistyneimpien yritysten turvallisuusaineistoa pyritään viemään verkkoon kaikkien käytettäväksi.

Johtaja Juha Luhanka Rakennustuoteteollisuudesta kertoo, että mukaan osallistuvilta yrityksiltä Rudukselta, Parmalta ja Saint Gobainilta on saatu materiaalia kiitettävästi. Niihin on koottu kansainvälisten konsernin parhaat opit.

Tarkoituksena on julkaista aineistoa portaittain. Ensimmäiseksi esitellään työympäristöön ja koneisiin liittyvät turvallisuuden perusasia. Seuraavana vuorossa on riskien arviointia, koulutusta, lupamenettelyjä, nostoja ja turvallisuushavaintoja. Viimeinen vaihe paneutuu työturvallisuuskulttuuriin.

Tavoitteena oli esitellä projektia työturvallisuusviikolla toukokuussa, mutta koronavirusepidemian vuoksi julkistus ja projektin jalkautus yrityksiin siirtyy syksyyn, kertoo Lasse Heikkinen Ruduksesta..

Suurin osa Työterveyslaitoksen haastattelemista kolmestakymmenestä työturvallisuuden asiantuntijasta ja käytännön tekijästä arvioi, että tällä vuosikymmenellä kehitys ei välttämättä ole yhtä nopeaa. Parhaissa yrityksissä turvallisuustaso on jo niin hyvä, että sitä on jo todella vaikea parantaa.

Työturvallisuuden odotetaan yhä paranevan nuoren polven myötä, sillä heidän työturvallisuuskoulutuksensa ja -asenteensa on aiempia polvia parempi.

Eniten parannettavaa on pienissä yrityksissä, joissa on ehkä totuttu rennon tapauskohtaiseen suhtautumiseen henkilökohtaisten suojavälineiden käyttöä kohtaan. Jopa YIT:n kokoisessa yrityksessä havaittiin datan analysoinnin jälkeen, että yleisin vamma on viilto sormeen, joka olisi vältetty viiltosuojahanskoilla.

Miten turvallisuutta sitten voisi vielä parantaa? Vastauksissa nousi esiin kaksi seikkaa: teknologia ja ihmiset. Esimerkiksi uusien digitaalisten ratkaisujen avulla työkoneiden kunnosta voitaisiin huolehtia nykyistä paremmin. Tärkeintä on kuitenkin panostus ihmisiin ovat nämä sitten nuoria ja kokemattomia tai veteraaneja, jotka luulevat kaiken tietävänsä. Tavoitteena esimerkiksi on, että kaikilla työpaikoilla otetaan havainto- ja ilmoitusmenettely pysyväksi käytännöksi, koska havainnointi tekee vaarat näkyviksi.

Kiire on pahin niin turvallisuuden kuin laadunkin vihollinen. Jos rakennushanke päästään aloittamaan useita kuukausia aikataulusta jäljessä, syntyy kiirettä ja kiire tarkoittaa aina suurempaa tapaturmariskiä. Tilaajan pitää aina varmistaa, että rakennusprojektien turvalliseen toteuttamiseen on riittävästi aikaa.

Turvallisuustyö alkaa jo suunnitteluvaiheessa. Yhden näkemyksen mukaan kohteiden suunnittelussa ei oteta juurikaan huomioon työturvallisuutta, mikä johtaa siihen, että työtä tehdään tarpeettoman vaarallisissa paikoissa. Suunnittelija voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa huomattavasti siihen kuinka turvallisesti työ voidaan tehdä.

Miten koronavirus vaikuttaa työturvallisuuteen?

Yrityksissä seurataan Juha Suvannon mukaan mielenkiinnolla, mitä koronaviruskriisi näkyy työturvallisuudessa. Vaikuttaako esimerkiksi toimihenkilöiden etätyö siihen kuinka hyvin turvallisuusmääräyksiä noudatetaan? Entä mitä vaikutuksia on sillä, että työmailla on jouduttu moniin erityisjärjestelyihin tartuntariskin pienentämiseksi?

Korona-aika on vaatinut monia tavallisesta poikkeavia toimia, jotta työntekijät eivätkä asiakkaat sairastuisi. Esimerkiksi työntekijöiden riittävien turvaetäisyyksien ja lähikontaktien  välttäminen on edellyttänyt töiden uudelleenjärjestelyä. Myös töiden aloitus- ja lopetusaikoja on porrastettu siten, että useiden henkilöiden ei tarvitse vaihtaa vaatteita samanaikaisesti. Niin ikään taukoja on porrastettu siten, että taukotiloissa on korkeintaan vain muutamia henkilöitä kerrallaan. Toimihenkilöitä on mahdollisuuksien mukaan ohjattu etätöihin.

Monilla työmailla ruokalat voivat olla kiinni tai niiden käyttöä ei suositella. Siksi eväitä syödään porukalla ulkona.

Koronaepidemian aikaan korkean hygieniatason merkitys on korostunut entisestään ja siivouksen sekä tarvittavan desinfioinnin tasoa on nostettu huomattavasti normaalista.

”Tärkeää on ollut varmistaa, että kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus huolehtia hyvästä käsihygieniasta säännöllisesti pitkin päivää. Käsienpesupisteille on pitänyt varata riittävä määrä saippuaa ja kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä, myös käsidesiä pitää olla tarjolla mahdollisimman monessa pisteessä”, Suvanto kertoo.

”Näitä ohjeita, kuten muun muassa THL ohjeita, olemme jakaneet jäsenkirjeessämme sekä myös RT:n, RL:n ja Pron yhteisellä tiedotteella”, Suvanto kertoo.

Hengityksensuojaimia rakennustyömailla on käytetty työn edellyttämällä tavalla.  Suvannon mukaan jonkin verran huolta on jo kannettu siitä, miten suojaimet tulevat riittämään, sillä niiden hankkiminen on vaikeutunut, kun tavallinen kansa on ostanut rautakaupat tyhjiksi ammattilaisten tarvitsemista pölysuojista.

Asiakkaiden ja erityisesti välittömiä korjaustoimenpiteitä vaativien asuntojen osalta YM ja STM ohjeistavat, että ”kaikissa asuntoihin kohdistuvissa korjaustoimissa toimitaan samojen tartuntaa ehkäisevien periaatteiden mukaisesti kuin, että asunnossa olisi tartuntavaara”.

 

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Suomi on nyt yksi maailman turvallisimmista maista rakentajalle – herätys todellisuuteen oli karu 2000-luvun alussa”

  1. YIT:llä viiltosuojahanskojen käytöstä on linjattu jo yli 10 vuotta, että niitä ensisijaisesti käytetään. Ja kyllä myös YIT:llä on tiedetty, että käsiin kohdistuvat erilaiset satuttamiset ovat suurimpia tapaturman aiheuttajia lukumääräisesti, mutta ei kuitenkaan edusta vakavuudeltaan kovin merkittävää osaa.

  2. Kyllä YIT:n linjaukset onkin tosi hyvin jalkautuneet YIT:n työmaille. Se mitä puuhailette siellä johtoryhmissä ja kabineteissa on käytännössä erittäin eriytynyttä siitä miten teidäen työnjohtajat hoitavat asioita.

  3. Opiskelin sähköasentajaksi vuonna 1998. Harjoitustöihin kuului betoniseinään kiinnikkeiden poraamista. Kysyessäni kuulosuojaimia levisi opettajan kasvoille leveä hymy. ”Oletko sinä herkkäkorvainen?”. Suojaimet sitten löytyivät jostain. Olin havaintojeni mukaan ainoa joka niitä käytti.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus