Vielä 1990-luvulla rakennusmies joutui pelkäämään, onko hän sadan hengen yrityksessä niiden 15–20 hengen joukossa, jolle sinä vuonna sattuu tapaturma. Tänään työntekijä voi odottaa joutuvansa tapaturman uhriksi joka seitsemäs vuosi.
Kymmenen vuotta sitten rakennustyömaiden tapaturmataajuus oli yli 80. Vuonna 2015 se oli laskenut 61:een ja järjestäytyneillä rakentajilla selvästi tätäkin alemmaksi.
Parasta on, että työmaat eivät ole enää sotatantereita, joissa ihmisiä kuolee. Viime vuonna rakennustyömailla kuoli ”vain” viisi henkeä ja nekin pientalotyömailla. Suomi on kuolemantapauksilla mitattuna yksi turvallisimmista maista.
Sitä saat mitä mittaat
Yksi syy hyvään kehitykseen on se, että neljännesvuosisata sitten työmaiden työturvallisuustasoa mittaamaan kehitettiin TR-mittari. Se helpotti työmaiden välistä vertailua ja toi kilpailua työturvallisuusstyöhön.
Aliurakoitsijat suurimmassa vaarassa
Täysin tyytyväisiä saavutettuun kehitykseen ei voi kuitenkaan olla, sillä rakentamisen vilkastuminen toi viime vuonna työmaille paljon uusia aliurakoitsijoita, joiden kouluttaminen suomalaiseen työturvallisuuskulttuuriin on vienyt aikaa.
Tuore työsuojeluneuvos Markku Marjamäki totesi maaliskuussa Uudenmaan työturvallisuuskilpailun 20-vuotistilaisuudessa, että ulkomailta on haettu aliurakoitsija, joilla asiat eivät olleet kunnossa eikä yritys ole sitä varmistanut.
Rakennusteollisuuden turvallisuusryhmän puheenjohtaja Lauri Kivekäs Rudukselta pitää aliurakoitsijoiden saamista mukaan sekä tapaturmataajuuslukuihin että turvallisuustyöhön tärkeänä, sillä omien miesten osuus talonrakennusyrityksissä on enää 21 prosenttia.
”Aliurakoitsijoiden kuolemanriski on nelinkertainen omiin miehiin nähden”, Kivekäs toteaa viitaten kansainvälisiin tutkimuksiin.
Suomessa asiasta ei ole tilastotietoa, koska yritykset eivät yleensä erottele tapaturmataajuusluvuissa aliurakoitsijoita ja omia miehiä. SRV kertoi viime vuoden osalta, että sen omien miesten tapaturmataajuus oli 14,6 ja aliurakoitsijoiden 20,8.
Ainakin isot rakennusliikkeet seuraavat myös aliurakoitsijoiden tapaturmia ja osa laskee niiden tunnitkin omaan taajuuteensa. Yksi ongelma on, että pääurakoitsija ei saa kattavasti tietoon aliurakoitsijoiden lieviä tapaturmia, ja jos työmaa ehkä saakin, niin tieto ei välttämättä kulje eteenpäin. Sataprosenttinen tieto lähtee vain omien työntekijöiden hoitokäynneistä. Näistäkin voidaan osa hoitaa pois tilastoista tarjoamalla korvaavaa tai kevennettyä työtä.
Tilastointia vaikeuttaa se, että joillakin työmailla tulospalkkio tippuu puoleen ensimmäisestä tapaturmasta ja nollaan seuraavasta. Tämä voi ohjata toimintaa avoimuuden kannalta huonoon suuntaan.
Nollatavoitteesta ollaan selvästi jäljessä
Alan tavoitteena on päästä nollaan tapaturmaan vuoteen 2020 mennessä. Kivekkään mukaan kehitys on kuitenkin ollut toivottoman hidasta. ”Tällä vauhdilla ei päästä edes alle 10:een”, hän sanoo.
Suurista rakennusliikkeistä Skanska on yhtenä vuonna päässyt jo tapaturmataajuuteen kolme. Se voisi Kivekkään mukaan olla realistinen ”lähes nollataso” kaikille muillekin.
Kivekäs on esittänyt joukon toimenpiteitä, millä turvallisuudessa saataisiin tahdinmuutos aikaan. Tavoitteena on täysi avoimuus tapaturmatiedoissa sekä parhaiden käytäntöjen jakaminen muille. Rakennusteollisuuden nettisivulle on tulossa selostukset kaikista vakavista tapaturmista. Vaaratilanneilmoitusten tekoakin pyritään kannustamaan, jotta määrää saataisiin kasvatettua.
Suomalaiset eivät pärjää ruotsalaisille
Viime vuonna työturvallisuudeltaan viiden parhaan suuren rakennusliikkeen joukoon mahtui vain yksi suomalaisyritys, Destia.
Ruotsalaiset rakennusliikkeet ovat tuoneet oman, hyvän työturvallisuuskulttuurinsa Suomeen. Esimerkiksi Skanskalla poissaoloon johtaneita tapaturmia oli viime vuonna 58. Osa näistä hoidettiin kevennetyn työn avulla. Sen mukaanotto nostaisi tapaturmataajuuden 6:sta 8:aan.
Työturvallisuus parani suurilla ja keskisuurilla rakennusliikkeillä viime vuonnakin. Suurista Skanskalla, Lemminkäisellä, SRV:llä, Lujatalolla, Peabilla ja Pohjolalla tapaturmataajuus kuitenkin nousi. YIT:llä tapaturmataajuus laski, mutta miinuspuolella oli kuolemaan johtanut tapaturma Venäjällä.
Tapaturmia tapahtuu suurissa konserneissa tänään vain murto-osa siitä mitä vuonna 2008, jolloin Skanskan tapaturmataajuus oli 20, mutta Hartelan ja Lujatalo-konsernin peräti 71 ja 68 ja Lemminkäinen Talon 56, YIT:n 45 ja NCC:n 39.
Tapaturmataajuuden arvo 40 vastaa 7 tapaturmaa 100 työntekijää kohden vuoden aikana, kun arvolla 12 selvitään kahdella tapaturmalla. Ero kivussa, säryssä ja rahassa mitattuna on merkittävä.
Ilman tapaturmia selvisivät oman ilmoituksensa mukaan Rakennustyöt Ville Kauppi, EKE, Rakennus Oy Isotalo, Rakennus Mi & Re ja Ojares. Lisäksi Veljekset Mäkilä ilmoitti tapaturmataajuudekseen sekä tältä että viime vuodelta yksi. Yleensä olemme jättäneet pienimpien yritysten tapaturmataajuudet julkaisematta, koska niillä yksikin tapaturma voi heilauttaa lukuja vuositasolla voimakkaasti.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Aliurakoinnin kasvu heikensi työturvallisuutta viime vuonna”