SRV toteuttaa Ojangon bussivarikon Vantaalle

Vantaan kaupunki ja SRV ovat sopineet Ojangon bussivarikon toteuttamisesta Vantaalle.

Tiedotteen mukaan hanke sisältää noin neljän hehtaarin kokoisen varikkoalueen 200:lle bussille tankkaus- ja latauspaikkoineen sekä huoltohallin, toimisto-osan ja bussien pesulinjaston rakentamisen.

Urakan arvo on noin 13 miljoonaa euroa. Se kirjataan SRV:n tilauskantaan toukokuulle.

Varikko sijoittuu Itä-Vantaalle Ojangon kaupunginosaan Kehä III:n pohjoispuolelle. Alueelle rakennettavan varikkorakennuksen pinta-ala on noin 3 600 bruttoneliömetriä.

Työt on aloitettu alueen raivauksella huhtikuun lopussa. Koko varikko valmistuu käyttöönotto- ja testausvaiheen jälkeen syksyllä 2021.

Ojangon varikko korvaa Hakunilan keskustasta poistuvan ahtaan ja asutuksen keskellä sijaitsevan bussivarikon. Se mahdollistaa tiedotteen mukaan tehokkaan ja ympäristöystävällisemmän joukkoliikenteen järjestämisen.

”Ojangon bussivarikko on merkittävä hanke koko itäisen HSL-alueen joukkoliikenteen tulevaisuuden ja sähköbussien liikennöinnin kannalta. Lisäksi vanha varikkoalue on rajoittanut voimakkaasti Hakunilan kaupunkirakenteen tiivistämistä ratikkareitin varrella”, Vantaan kaupungin kaupungininsinööri Henry Westlin sanoo

”Uuden varikon sijainti Kehä III:n kupeessa mahdollistaa sekä Itä-Vantaan että Itä-Helsingin alueen bussiliikenteen tehokkaan ja taloudellisen operoinnin kalliita siirtoajoja välttäen.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV toteuttaa Ojangon bussivarikon Vantaalle”

Vastaa