Arkkitehti Esko Kahri: Sijoitusnäkökulma dominoi liikaa asuntotuotantoa

Olohuoneessa on digipiano ja nuottitelineellä Chopinin Fantasia-impromptun nuotit. Kuka noin vaikeaa kappaletta harjoittelee?

”Minä”, Esko Kahri sanoo. Kertoo sitten, että pianistin ura oli aikanaan vakava vaihtoehto. Hänelle oli jo järjestetty apuraha Moskovaan, mutta hän valitsi toisin.

80-vuotias Kahri on tehnyt elämäntyönsä asuntosuunnittelun parissa. Hän hoiti alan professuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja on kirjoittanut vieläkin käytössä olevan oppikirjan. Hän on ollut myös aktiivinen julkinen keskustelija, ideoinut vaihtoehtoja ja muistuttanut asuntorakentamisen arvopohjasta: tavoitteesta parempaan asumiseen.

Kahri aloitti oman suunnittelutyönsä 1960-luvulla ja teki Bengt Lundstenin kanssa Kortepohjan rivitaloaluetta Jyväskylään. Nykyään alue on suojeltu.

Standardisointi turhautti

Elementtituotannon mukanaan tuoma standardisointi johti Kahrin mielestä asuntorakentamisen pohjanoteeraukseen 1970-luvulla. Grynderit sanelivat kaiken ja suunnittelun liikkumavaraa ei juuri ollut. Hän turhautui ja lähti opetustyöhön TKK:lle.

”Muutos tuli 80-luvulla. Siihen vaikutti asukkaiden ja median aktivoituminen”, hän muistelee.

Tuolloin käytiin vilkasta keskustelua hyvästä asumisesta ja asuinympäristöistä, pientalotuotannon lisäämisestä, muuntelumahdollisuuksista ja erilaisista vaihtoehdoista asumiselle.

Kahri asuu vaimonsa Ullan kanssa itse suunnittelemansa kerrostalon ylimmässä kerroksessa Katajanokalla. Rakennus valmistui vuonna 1983. Asunnon alakerrassa ovat työhuoneet, yläkerrassa oleskelutilat ja avokeittiö.

Vuoropuhelusta paljon hyötyä

Lama 1990-luvun alussa koetteli ankarasti myös arkkitehtejä. Asuntorakentaminen pysähtyi kuin seinään. Moni toimisto teki konkurssin, toivoton tilanne johti jopa itsemurhiin ja toimintatavat muuttuivat. Kahrikin kertoo joutuneensa joksikin aikaa vaikeuksiin, mutta sitten kilpailuvoitto Arabianrannan muunneltavien kerrostalojen suunnittelusta muutti tilanteen.

Nykyään Kahri suunnittelee vain yhtä pientä loft-asuntoa. Siinä hän sanoo törmänneensä aikaisempaa yksityiskohtaisempien säännösten viidakkoon.

Kahri kertoo saaneensa aktiivisen suunnittelu-uransa aikana lävitse monet perustellut muutokset yhteistyössä valistuneiden rakennuttajien ja kaavoittajien kanssa. Hän kannustaa kollegojaan vuoropuheluun rakennuttajien kanssa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on keskusteltu vain taloudesta ja tehokkuudesta, ei hyvästä asumisesta. Asuntopolitiikka on luovutettu markkinoiden hoitoon.

Hyvä asuminen etusijalle

Kahri toivoo, että hyvän asumisen ja rakentamisen näkökulma nousisi taas esille luontoarvojen lisäksi. Tällä hetkellä fokus on hänestä liikaa sijoittajien eduissa, tuotossa ja tehokkuudessa.

”Asumisen ja rakentamisen laadun näkökulman pitäisi olla enemmän esillä myös yleispolitiikassa. Median tuki linjamuutokselle, kuten 80-luvun alussa, olisi keskeistä. Rakennuttajien ja sijoittajien intressi parempiin asuntoihin nousisi kysynnän ja yhtiöiden maineen vuoksi. Asuntopoliittisen uudistuksen pitäisi perustua eri osapuolten yhteistoimintaan. Sijoitusnäkökulma dominoi nyt liikaa. Tämä olisi muutettavissa”, hän arvioi.

KIIRE ja liian lyhyet suunnitteluajat eivät mahdollista huolellista työtä. Suurten asuntojen neliömäärät ovat supistuneet ja yksiörakentamisessa pohditaan, miten pieneen tilaan saataisiin mahtumaan ”kaikki tarpeellinen”.

Sivuasunnot avuksi asuntopulaan

Kahrilla olisi ratkaisu yksiöpaineeseen: suurten perheasuntojen yhteyteen voisi tehdä sivu­asuntoja, joita perheen nuoriso tai vanhukset voisivat tarpeen mukaan käyttää.

Arkkitehtiuutisissa on käyty Asumisen vuoden merkeissä paljon keskustelua. Kirjoituksissa on tullut esiin huoli, että asuntosuunnittelu on käynyt vaikeammaksi ja liian kiireiseksi.

”Sijoittajanäkökulma on johtamassa asuntotuotannon laadun huononemiseen. Kunnatkin tarkastelevat asioita liikaa tehokkuusnäkulmasta. Uusien urbaanialueiden kuten Kalasataman ja Jätkäsaaren kaupunkirakenne ja ulkotilat ovat periaatteessa ­ansiokkaat, mutta tehokkuuspaine näkyy ikävästi katujen ja ulkotilojen ahtautena. Kunnat ovat demokraattisia organisaatioita, ja täytyy löytää jokin rakentava keino torjua tämä kehitys.”