Kokeile kuukausi maksutta

Arpaonni arkkitehtuurikilpailussa käynnisti tuntemattoman arkkitehtiparin komean uran – Nyt kiinnostaa kansainväliset kilpailut

Selina Anttinen ja Vesa Oiva arvostavat suuresti suomalaisia yleisiä arkkitehtuurikilpailuja. Arvostetun Kaisa-talon suunnitellut pariskunta toteuttaa seuraavaksi Stora Enson uuden pääkonttorin.

Arkkitehtipariskunta Vesa Oiva ja Selina Anttinen suunnittelemansa Kaisa-talon pienoismallin äärellä. Kuva: Jussi Helttunen

”Anttinen Oiva Arkkitehdit voitti Lagmansgårdenin koulukodin suunnittelukilpailun.”

”Anttinen Oiva Arkkitehdit suunnittelee Stora Enson uuden pääkonttorin Helsingin Katajanokalle.”

”Elielinaukion suunnittelukilpailuun on kutsuttu viisi arkkitehtityöryhmää. Suomalaisia toimistoja edustavat Helsingin yliopiston Kaisa-kirjaston suunnitelleet Anttinen Oiva Arkkitehdit, Amos Rex -museon suunnittelusta vastannut JKMM Arkkitehdit sekä C&J:n ja K2S:n yhteenliittymä.”

Voi olla, että arkkitehdit Selina Anttinen ja Vesa Oiva olisivat päässeet tähän asemaan muitakin reittejä pitkin.

Joka tapauksessa oli niin, että kun Helsingin yliopisto päätti vuonna 2007 järjestää arkkitehtuurikilpailun uudesta opiskelijakirjastosta, Kaisa-talosta, Anttinen ja Oiva olivat työuransa alkuvaiheessa ja juuri perustaneet oman toimistonsa.

He eivät olleet tunnettuja.

Anttinen oli 30-vuotias Otaniemestä valmistunut arkkitehti ja Oiva 34-vuotias Oulusta valmistunut arkkitehti. He olivat työskennelleet Jyrki Tasan arkkitehtitoimistossa.

Nuorilla arkkitehdeillä oli jo hieman kokemusta yleisistä arkkitehtuurikilpailuista. He olivat voittaneet muun muassa Hämeenlinnan Poltinahon yleisen arkkitehtuurikilpailun vanhan kasarmialueen muuttamisesta asuinalueeksi vuonna 2005.

Kun Helsingin yliopisto halusi rakennuttaa uuden kirjaston Kaisaniemeen, suunnittelukilpailuun kutsuttiin mukaan kymmenen ansioitunutta arkkitehtitoimistoa.

Sen lisäksi arvonnalla pääsi mukaan 20 vähemmän tunnettua toimistoa, suunnittelijaa tai suunnitteluryhmää. Kriteerit eivät olleet korkealla.

”Osallistujan piti olla arkkitehti”, Vesa Oiva muistelee.

Arvalla mukaan päässeet Anttinen ja Oiva voittivat kilpailun. Vuonna 2012 valmistuneesta Kaisa-talosta tuli lähes tuntemattoman arkkitehtiparin laajasti kiitelty toteutus.

Voitto varmisti sen, että he pääsivät melko vakiintuneeseen asemaan ja isoihin hankkeisiin.

Vesa Oiva huomauttaa kuitenkin, ettei kilpailun voitto tarkoittanut sitä, että puhelimet olisivat alkaneet yhtenään soida.

Mutta Kaisa-talo oli yksi merkittävä askel siihen suuntaan, jota Anttinen ja Oiva tänäkin päivänä jatkavat. Toimiston työkanta koostuu suurelta osin täydennysrakentamisesta historiallisesti kerrostuneisiin ja monipuolisesti haastaviin ympäristöihin.

”Siihen me olemme vähän erikoistuneet. Mutta on silti enemmän tai vähemmän onnekasta, että Kaisa-talon jälkeen olemme päässeet jatkamaan sillä tiellä”, Selina Anttinen sanoo.

Korona muutti työskentelyä

Anttinen ja Oiva ovat työskennelleet pitkään yhdessä, ja se näkyy. Kun toinen alkaa vastata kysymykseen, toinen jatkaa ja täydentää.

”Me tavoitellaan aina kärkihankkeita”, Oiva sanoo.

”Mielenkiintoisia, monipuolisesti haastavia, kuten täydennysrakentamista”, Anttinen sanoo.

”Kärkihanke on meille sellainen, joka lähtee kontekstista. Sen pitää olla vaativa paikka, jonne voi tulla vain laadukasta rakentamista”, Oiva jatkaa.

”Sellainen, jossa suunnittelun arvo korostuu”, Anttinen päättää.

Koronaepidemia ei ole vielä näkynyt toimiston työtilanteessa. Anttinen kertoo, että maaliskuussa heräsi huoli siitä, miten työt jatkuisivat kesän jälkeen.

”Ja kesän jälkeen totesimme, että tilanne näytti edelleen ihan samalta.”

Korona on kuitenkin tuonut muutoksia siihen, miten arkkitehdit työskentelevät.

Normaalisti Annankadun toimistolla Helsingin keskustassa työskentelee 25 arkkitehtiä. Korona-aikana siirryttiin aluksi kokonaan etätöihin ja sen jälkeen sovittiin järjestelmästä, että kaikki eivät tule työpaikalle samaan aikaan.

Oivan mukaan asiat on saatu järjestymään hienosti. Ne, jotka ovat jääneet mieluummin tekemään töitä kotiin, ovat jääneet, ja silloin toimistolla on ollut tilaa niille, jotka ovat halunneet tulla toimistolle.

Pariskunta itse on mielellään toimistolla, vaikka juuri nyt kotonakin pystyy työskentelemään. Toista oli keväällä, kun koulut olivat kiinni. Perheessä on kaksi alakouluikäistä lasta.

”Kun lapset olivat kotona, olin aamusta iltaan kokki ja kiipeilyteline. Samaan aikaan yritin teamsin kautta huudella kokouksiin. Ei se nyt ihan lekalla päähän lyömistä ollut, mutta tulen kyllä mieluummin toimistolle töihin”, Oiva sanoo.

Etätyö on silti toiminut heidän toimistossaan hyvin, ja sitä on suunniteltu jatkettavan ainakin osittain senkin jälkeen, kun koronasta on päästy eroon.

Silti Anttinen on sitä mieltä, että etätyöstä on puhuttu myös turhan romanttiseen sävyyn. Vaikka poikkeuksellinen aika mahdollistaa uudenlaisten työtapojen syntymisen, Anttinen ei usko, että monikaan haluaa siirtyä pysyvästi pelkkään etätyöhön.

”Eikä kaikilla ole kotona sellaisia olosuhteitakaan”, Oiva jatkaa.

”Ja siirtymät päivän aikana tuovat vaihtelua”, Anttinen täydentää.

Arkkitehdit uskovat, että koronakokemus muuttaa sitä, miten työympäristöihin suhtaudutaan. Luonnonvalo on yhä tärkeämpää, ja runkosyvyyksiin kiinnitetään enemmän huomiota. Työtiloja pitää pystyä jakamaan pienemmiksi tiloiksi. Lähiluonnon merkitys kasvaa.

Yleiset kilpailut ovat tärkeitä

Kaisa-talon pienoismalli seisoo vitriinissä hyllyn päällä. Vitriini on kerännyt hieman pölyä. Anttisella ja Oivalla on työn alla hankkeita, joita he eivät voi esitellä, mutta esimerkiksi Stora Enson uudesta pääkonttorista he puhuvat mielellään.

Sitä vastoin suojelupoliisin uudesta päämajasta suunnittelijat eivät halua sanoa mitään, ja Elielinaukion suunnittelusta he eivät vielä tässä vaiheessa oikein osaisikaan sanoa mitään.

Viime aikoina Anttisella ja Oivalla ei ole ollut aikaa tehdä yleisiä kilpailuja, mutta he pitävät niitä arvossa.

”Yleinen kilpailu on hyvä tapa tutkia aidosti erilaisia vaihtoehtoja. Merkittävillä paikoilla alkuvaiheen vaihtoehtoiset lähestymistavat toimivat myös pohjana laajemmalle arvokeskustelulle”, Anttinen sanoo.

Yleinen kilpailu on yleensä myös ainoa tapa, jolla tuntemattomatkin arkkitehdit saavat hyviä hankkeita, mikä parhaimmillaan tukee ammattikentän moniäänisyyttä.

”Arkkitehdin oma ääni ei kehity, jos ei saa töitä, ja kilpailuissa oma ilmaisu on mahdollinen”, Oiva sanoo.

Oman toimistonsa tulevaisuudesta he puhuvat vielä varovaisesti, mutta myöntävät, että myös kansainväliset työt ja kilpailut kiinnostavat.

Muutamien yritysten kautta Anttinen ja Oiva tietävät, että ulkomailla kilpailut ovat hieman erilaisia kuin Suomessa.

”Suomessa on hieno arkkitehtuurikilpailujen kulttuuri, jonka kulmakiviä ovat avoimuus ja anonymiteetti. Ulkomailla anonymiteetti ei aina toteudu samalla tavalla”, Oiva sanoo.

Riskinä on, että jos mukana olevat toimistot paljastuvat, väärät asiat alkavat painottua. Tuomaristo saattaa esimerkiksi ajatella, että osallistujalla täytyy olla aiempia näyttöjä vastaavasta hankkeesta.

Oivan mukaan sen ei pitäisi painaa.

”Kilpailuehdotukset viedään nykyään aika pitkälle, ja niiden laatiminen edellyttää monipuolista ammattitaitoa. Jos pystyy voittamaan kilpailun, pystyy myös toteuttamaan sen.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Arpaonni arkkitehtuurikilpailussa käynnisti tuntemattoman arkkitehtiparin komean uran – Nyt kiinnostaa kansainväliset kilpailut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat