Kokeile kuukausi maksutta

Ennuste: Kauppakeskusten arvot romahtavat kolmanneksen

Korona-aika koettelee koko Euroopan kiinteistösektoria voimakkaasti tällä hetkellä. Deutsche Bankin omaisuudenhoitoyksikkö DWS:n juuri julkaistu kiinteistömarkkinaennuste on tämän vuoden osalta synkkä lähes kautta linjan, mutta näkemys Pohjoismaiden suhteen on silti muuta Eurooppaa optimistisempi.

Asiointimäärät Triplassa ovat suuria. Huoltotoimia tehdään paljon myös kauppakeskuksen aukioaikaan.

”Vaikka ennuste on Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden osalta huomattavasti valoisampi, mitkään markkinat eivät kuitenkaan ole immuuneja koronakriisille. Uskomme kiinteistöhintojen kokonaisuudessaan laskevan Euroopassa 10 prosenttia vuonna 2020”, DWS:n kiinteistöanalyysipäällikkö Simon Wallace sanoo.

Tosin omaisuudenhoitojätti ennusti maaliskuussa kiinteistöjen arvoihin vieläkin rajumpaa laskua tänä vuonna. Positiivista uudessa ennusteessa on myös se, että DWS ennakoi arvojen alkavan toipua jo ensi vuonna.

Kauppakeskusten arvot romahtavat

Kauppakeskukset ovat kaikkein heikoin kiinteistösijoituskohde tällä haavaa.

Ennusteen mukaan prime-sijainneilla olevien kauppakeskuskiinteistöjen arvot painuvat tänä vuonna keskimäärin 23 prosenttia Pohjoismaissa. Taustalla ovat kauppakeskusten ja yleensäkin liikekiinteistöjen jo jonkin aikaa kasvaneet vajaakäyttöasteet ja laskeneet vuokrat. Koronakriisi on vielä huonontanut jo ennestään vaikeaa tilannetta. Kun sijoittajien tuottovaatimuksetkin ovat samaan aikaan nousseet roimasti, kauppakeskuskiinteistöjen arvot ovat todella kovassa laskupaineessa.

Eikä lasku jää omaisuudenhoitojätin mukaan vain tähän vuoteen, vaan alamäki jatkuu ennusteen mukaan myös vuosina 2021 ja 2022. DWS arvioi prime-kauppakeskusten arvojen painuvan vuoden 2022 loppuun mennessä yhteensä noin kolmasosan niiden huipputasosta ennen korona-aikaa. Omaisuudenhoitaja kuitenkin huomauttaa, että poikkeuksiakin on, ja nämä kiinteistöt saattavat pitkällä tähtäimellä olla arvokkaita.

Myöskään toimistojen näkymä ei ole kovin ruusuinen tälle vuodelle, vaikka niiden arvojen ei ennakoidakaan laskevan läheskään niin rajusti kuin kauppakeskusten. Prime-toimistokiinteistöjen arvoihin DWS ennakoi yli 10 prosentin luisua Pohjoismaissa.

Pidemmällä aikavälillä toimistokiinteistöjen osalta on pelko siitä, että osa väestöstä alkaa jatkossa työskennellä kotona pysyvästi. Pohjoismaiden toimistomarkkinat voisivat tällöin joutua koville, kun ajatellaan ”tech-hubeja” Tukholmaa ja Helsinkiä sekä niiden digitalisointiin ja tekniikkaan tottunutta väestöä. Tästä huolimatta DWS ennustaa pohjoismaisten toimistokiinteistöjen arvojen kääntyvän takaisin nousuun jo ensi vuonna.

Verkkokauppa tukee logistiikkakiinteistöjä

Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Helsingissä DWS katsoo logistiikka- ja asuntokiinteistöjen ylisuorittavan muuhun Eurooppaan verrattuna. Kiinteistölajeista parhaiten pärjäävät nyt asunnot. Niiden hintojen ennustetaan pysyvän kuluvana vuonna lähes muuttumattomina Pohjoismaissa.

Logistiikkatilat on silti jatkossa DWS:n mielestä Euroopan kiinnostavin kiinteistösektori, eikä Pohjoismaat ole poikkeus. Pohjoismaissa logistiikkakiinteistöjen keskivertotuotto on noin 50 peruspistettä yli Euroopan keskiarvon. Taustalla on Pohjoismaiden keskimääräistä suurempi verkko-ostoksiin käytetyn rahan määrä, jonka DWS ennustaa kasvavan edelleen vahvasti.

Tästä huolimatta DWS ennustaa myös logistiikkakiinteistöjen arvojen laskevan tänä vuonna Pohjoismaissa, vaikkakin selvästi vähemmän kuin toimistojen ja kauppakeskusten. Logistiikkakiinteistöjen arvoihin ennakoidaan noin 6 prosentin laskua tänä vuonna. Kaupungeissa sijaitsevien ja verkkokauppaan keskittyvien logistiikkakiinteistöjen arvot voivat kuitenkin säilyä jopa lähes ennallaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ennuste: Kauppakeskusten arvot romahtavat kolmanneksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat