Purku- ja kattourakointi kasvoi ja kannatti parhaiten

Rakennusten purku- ja kattotöissä on pystytty viimeisen kolmen vuoden aikana yhdistämään parhaiten kasvu ja kannattavuus, ilmenee Asiakastiedon tilastoista.

Purku- ja kattourakoitsijoille ei viime vuosina riittänyt töitä. Urakoinnin kannattavuuskin on ollut erinomainen. Kuva: Jussi Helttunen.

Asiakastiedon tekemän vertailun mukaan kattojen rakentamiseen ja rakennusten purkamiseen erikoistuneet yritykset ovat kasvaneet kannattavasti jo vuosia, kirjoittaa Kimmo Koivikko Suomen Asiakastieto oy:n tiedotteessa.

Suomesta löytyy  kaksi toimialaa, joissa on onnistuttu parhaiten yhdistämään kasvu ja kannattavuus kolmen viime vuoden aikana. Molemmat ovat rakentamisen erikoisaloja: rakennusten purku ja kattorakenteiden asennus. Näillä toimialoilla mediaaniyrityksen liikevaihto on Asiakastiedon mukaan kasvanut joka vuosi yli 5 prosenttia aikavälillä 2018–2020 ja kannattavuutta mittaava sijoitetun pääoman tuotto on pysytellyt yli 10 prosentissa. Mediaani kuvaa lukujoukon keskimmäistä lukua. Puolet joukosta ylittää luvun ja puolet alittaa sen.

Rakennusten purkuun erikoistuneen mediaaniyrityksen liikevaihdon kasvu vaihteli vuosien 2018–2020 tilinpäätöksissä 10,6–22,6 prosentin välillä, ja sijoitetun pääoman tuotto oli puolestaan 11,8–19,3 prosenttia. Kattorakentajilla vastaavat luvut olivat 5,2–7,1 ja 11,9–27,6 prosenttia.

Purkuyrityksistä hyvä esimerkki on tuusulalainen Puramex, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli 2,4 miljoonaa euroa ja viime vuonna jo 4,2 miljoonaa. Kova kasvu ei syönyt kannattavuutta vaan liiketulos parani 1,5 prosentista 15 prosenttiin. Purkutöissäkin toiminnan laadulla on väliä. Esimerkiksi Merikasarmin valtavalle korjausrakennustyömaalle Puramex haluttiin mukaan aikataulun pitämisen täsmällisyyden eikä hinnan perusteella.

Talonrakennusteollisuus ry:n Uudenmaan piirin aluejohtaja Diana Råman ei ole yllättynyt kattorakentajien ja rakennusten purkuun erikoistuneiden yritysten menestyksestä listalla. Hänen mukaansa Suomessa on paljon vanhaa rakennuskantaa, joka on tullut tiensä päähän tai vaatii isompaa korjausta.

”Korjausrakentaminen on kasvava trendi. Korona on kuitenkin jarruttanut joitakin hankkeita. Rahoituksen saaminen on yksi uhkakuva. Toinen on se, että taloyhtiöiden yhtiökokouksia ja isompia korjaushankepäätöksiä on pitänyt siirtää koronan takia”, Råman sanoo tiedotteessa.

Erityisesti ammattipuolen katto- ja vedeneristysrakentamiseen keskittyneen Nordic Waterproofing Suomen toimitusjohtaja Esa Mäki puolestaan arvioi, että pienrakentaminen parantaa toimialan tunnuslukuja.

”Yleisesti tämä ei ole korkean kannattavuuden toimiala, mutta pientalojen kattoremonttien suosio on noussut kymmenen viime vuoden aikana. Ennen kattoremontit tehtiin talkoilla, nyt ne ostetaan palveluna. Lisäksi kiinteistönomistajien ymmärrys ennakoivasta huollosta ja kunnossapidosta on kasvanut”, Mäki sanoo.

Hänen edustamansa yritys on yksi alan suurista. Nordic Waterproofing Suomi muodostuu viidestä yhtiöstä, joista KerabitPro on tunnetuin. Pohjoismainen konserni on listattu Tukholman pörssiin. Yhtiön juuret ovat Lemminkäisessä, joka 2010-luvun kriisivuosina myi pois kattoliiketoimintansa.

”Toimialalla on tapahtunut konsolidoitumista. Suuruus ei ole itseisarvo, mutta se mahdollistaa toiminnan paremman kehittämisen”, Mäki sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Purku- ja kattourakointi kasvoi ja kannatti parhaiten”

Jätä kommentti