Kokeile kuukausi maksutta

Gasum selvitti: Suomeen mahtuu tuulisähköä jopa 30 terawattituntia

Tähän mennessä julkaistujen investointipäätösten mukaan tuulivoimalla tullaan kattamaan liki viidennes Suomen sähkönkulutuksesta jo vuonna 2024.

Selvityksen mukaan järjestelmä nielee kivuttomasti  25–30 TWh:n vuotuinen tuulisähkötuotannon, kun sähkön kysyntä kasvaa noin 10–15 prosentilla. (Kuva: Gasum)

Gasum on selvittänyt Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimeksiannosta, minkä verran sähköjärjestelmäämme mahtuisi tuulivoimatuotantoa vuonna 2030.

Selvityksen mukaan järjestelmä nielee kivuttomasti  25–30 TWh:n vuotuinen tuulisähkötuotannon, kun sähkön kysyntä kasvaa noin 10–15 prosentilla. Säätö voitaisiin hoitaa siirtoyhteyksillä ja olemassa olevalla säätövoimalla, ilman merkittävää säätökapasiteetin lisäystarvetta.

Selvyksessä huomioitiin nähtävissä olevat sähköjärjestelmän muutokset. Reunaehtoina käytettiin myös sähkön kysynnän maltillista kasvua, lisäyksiä ydinvoimatuotantoon sekä kysyntäjoustomekanismeihin. Siirtoyhteyksien oletettiin muuttuvan suunnitellussa muodossa.

”Suurten järjestelmämuutosten, kuten siirtoyhteyksien ja vetyratkaisujen ennustaminen on vielä vaikeaa. Varmaa kuitenkin on, että kotimainen tuulivoima lisää Suomen omavaraisuutta sähköntuotannossa,” sanoo selvityksen teosta vastannut Markus Herranen Gasum Portfolio Services oy:stä.

Tuulivoimarakentaminen ilman valtion taloudellista tukea käynnistyi vuonna 2018. Tähän mennessä julkaistujen investointipäätösten mukaan tuulivoimalla tullaan kattamaan liki viidennes Suomen sähkönkulutuksesta jo vuonna 2024.

Gasum pyrkii itsekin kasvattamaan uusiutuvan tuulisähkön hankintaa Pohjoismaissa. Yhtiö solmi ABO Wind oy:n kanssa syyskuussa pitkäaikaisen tuulisähkösopimuksen tuulivoimapuiston tuotannosta. Kymmenvuotisen PPA-sopimuksen myötä Gasum alkaa myydä asiakkailleen Pohjois-Pohjanmaalla tuotettua uusiutuvaa tuulivoimaa vuodesta 2023 alkaen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Gasum selvitti: Suomeen mahtuu tuulisähköä jopa 30 terawattituntia”

  1. Ja säätövoiman omistajatko suostuisivat nurinoitta siihen, että heidän voimaloitaan käytetään satunnaisesti tarpeellisena ”toisarvoisena” hätävarana?

  2. Lisäyksiä ”kysyntäjoustomekanismeihin”?

    Selvä juttu. Suomessa ollaan siis halukkaita siirtymään sattumavoimaan ja sitä kautta kolmannen maailman energiantuotantojärjestelmään, jossa nk. black- ja brownoutit ovat yleisiä. Eikä niissä oloissa, toisin kuin Hirveä Liitto kuvittelee, sitä sähköä todellakaan välttämättä sieltä töpselistä kaikin ajoin tule. No, oma ”kysyntäjoustoni” on polttomoottorigeneraattori kellariin ja pökköä pesään tarvittaessa, joten siitäpä revitte ”joustonne”! Ja jos laki nuokin joskus kieltää, niin siihen pykälään pyyhitään tietenkin haitari 🙂

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat