Pääomasijoittaja osti A-Insinöörien osake-enemmistön – tavoitteena tuplata liikevaihto

Rakentamisen suunnittelu- ja konsulttitalo A-Insinöörit on saanut uuden enemmistöomistajan. Kaupan myötä suunnittelutoimistolle on asetettu kova kasvutavoite.

A-Insinöörien Jyrki Keinänen (vas.) ja Vaaka Partnersin Ilkka Pentikäinen ovat tyytyväisiä yrityskauppaan.

Pääomasijoittaja Vaaka Partners on ostanut A-Insinöörien osake-enemmistön. “Olen vaikuttunut siitä, miten syvällä A-Insinöörien dna:ssa on halu ravistella itseä ja muita tekemään asioita toisin ja paremmin. He ovat kokeilleet ennakkoluulottomasti uusia tapoja läpiviedä rakennushankkeita”, Vaaka Partnersin partneri Ilkka Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Jo 800 suunnittelijaa ja konsulttia työllistävä A-Insinöörit teki viime vuonna 77 miljoonan euron liikevaihdon. Vuonna 2020 A-Insinöörit on mukana noin 3800 projektissa.

A-Insinöörit on kasvanut kohtuullista vauhtia viime vuosina. Viime vuonna sen liikevaihto kasvoi 10,7 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna, ja edellisinä vuosina kasvuvauhti oli 16,9 prosenttia ja 9,5 prosenttia. Pääomasijoittajan tuella A-Insinöörien tavoitteena on vähintään tuplata liikevaihtonsa vuoteen 2025 mennessä. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.

A-Insinöörien ja uuden enemmistöomistajan katse on myös kansainvälisillä markkinoilla, jonne lähdetään Pohjoismaiden kautta.

“Kun on näin hyvään vauhtiin päästy, tuntuisi tylsältä vetää käsijarrua, että tässä se oli. Yhteistyöllä ja ennakkoluulottomalla otteella pystytään muuttamaan alaa, jos halutaan. Vaaka Partnersin myötä saadaan lisää hartioita, rohkeutta ja buustia seuraavan askeleen ottamiseen”, A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinänen kiteyttää kasvu- ja kansainvälistymishaluja.

A-Insinöörien lähtökohtana rakennushankkeissa on massaratkaisujen sijaan mieluummin räätälöidä projekti yhdessä kaikkien hankkeen toteutukseen osallistuvien kanssa. Yhteistoiminnalliset mallit muuttavat rakennushankkeet perinteisestä sopimusjohtamisesta ihmisbisnekseksi, jossa korostuu toimiva, aktiivinen vuorovaikutus.

“Moni osaa johtaa projekteja niin, että pilkkoo hankkeen pienemmiksi osiksi, mutta harva näkee eri tehtävien väliset riippuvuudet. Me haluamme istuttaa kaikki toimijat saman pöydän ympärille ja keskustella nuo riippuvuudet läpi. Yhteistoiminnallisissa projekteissa ei mietitä vain lopputuotetta vaan myös sitä tapaa, jolla asioita tehdään. Kaupallinen mallikin on tehty sellaiseksi, että kaikki toimijat kantavat vastuuta kokonaisuudesta, eikä kenelläkään ole kiusausta oikoa”, Keinänen sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 11 kertaa

11 vastausta artikkeliin “Pääomasijoittaja osti A-Insinöörien osake-enemmistön – tavoitteena tuplata liikevaihto”

  1. Suunnittelualan markkinat eivät ole rajattomat Suomessa. Markkinoita vallataan hinnoittelulla. Ja lähivuosina tuskin kasvua löytyy markkinoilla

    1. Jäi se pois, että myös kansainväliset markkinat ovat kovin kilpailuja. Se toisenlaista osaamista kuin mitä vaaditaan kotimaassa. Seuraan mielenkiinnolla.

    2. Ei ole edes vaikea temppu, nyt kun ostohousut on jo jalassa, niin täytyy vain marssia sellaisen toimijan luo, joka edustaa sellaista toimialaa, jota ei löydy A-Insinöörien tarjonnasta. Esim. ostamalla Rejlerssin pääsee kasvutavoitteeseen ihan suoraan, sillä talotekniikan suunnittelua ei A-Insinöörit tee itse. Tai ostamalla kasan pienempiä toimijoita, ehkäpä vielä sellaisia, joilla on jo jalansijaa muissa Euroopan maissa, niin saisi myös kansainvälistymistavoitteen täytettyä.

      Tosiasia on, ettei orgaanisella kasvulla saavuta yhtään enempää jalansijaa markkinasta vaan pitää laajentua ostamalla toimintoja muilta paikkakunnilta ja muista maista.

      Ostamisessa on toki varjopuolensa, jos koittaa ostaa kilpailijoita, sillä konsulttitoiminta on kuitenkin hyvin pitkälti henkilöihin sidottua ja yritykset ovat toimivan johtonsa omistamia, jolloin joku aina rikastuu myymällä firman kilpailijalle ja jättäytyy itse toiminnasta pois. Todella usein vaan käy niin, että joko toiminta halvaantuu kun johtaja lähtee tai pahimmillaan johtaja perustaa uuden yrityksen ja kuorii porukasta kermat päältä…

      1. Kirjoitit aika paljon asiaa.👍

        Joskus on nähty yritysostoja, myyntejäkin myös ylimmän johdon pelastuspakettina, kun mitään ei ole saatu aikaan, on tullut tarve näyttää kuinka ”aikaan saavia” sitä ollaankaan.

  2. On A-insinööreillä tekemistä, että jopa valvontatoiminta muuttuisi ”ihmisbisnekseksi, jossa korostuu toimiva, aktiivinen vuorovaikutus”. Kokemusta on ”yhteistoiminnasta” muutamissa hankkeissa.

  3. Meillä kylppäriremontin valvoja kävi kohteessa 2 kk töiden alettua, työn laajuus 80 h.

    1. Jep. A-insinöörit ei ole ainoa näennäisen ja dokumenteilla laskutukseen konsulttiyritys. Sama ongelma koskee laajasti isoja konsulttiyrityksiä perheyrityksistä kansainvälisiin. Tosin A-insinööreistä minulla ei ole täysin välitöntä kokemusta kuin suunnittelutyön osalta, se toimi kyseisessä tapauksessa hyvin. Sen sijaan valvonnan osalta tiedän asian laajemmin ja voin sanoa, että pienissä 1-4hlö toimijoissa on löytynyt merkittävän paljon enemmän konkreettista osaamista.

  4. Inspecta on myyty ainakin kolme kertaa eri pääomasijoittajille ja taas oli YT:t käynnissä. Ei sitä kasvua Suomesta tai ulkomailtakaan niin vai tehdä, vaikka kuinka olisi hyvää pöhinää ja fiilistä. Rahoittajien rahat loppuvat yllättävän nopeasti, jos tulosta ei tule ja edessä on tervehdytys YT-irtisanomisilla ja myynti seuraavalle pääomasijoittajalle.

    1. Inspectan ongelmat liittyvät johtamiseen ja kannattamattomiin brändille sopimattomiin hankkeisiin lähtemiseen.

Jätä kommentti