Uusia asuntoja myydään jo huutokaupalla käytettyjen autojen tapaan – ”Joitakin tonneja piti listahinnoista pudottaa”

Oulussa myytyjen asuntojen lähtöhinta oli tonni, mutta eivät asunnot sillä hinnalla vaihtaneet omistajaa.

Lapti rakentaa asuntoja muun muassa Ouluun. Kuva: Lapti

Lapti on tehnyt uuden aluevaltauksen myymällä Oulussa kaksi uutta asuntoa huutokaupalla huutokaupat.comin kautta.

”Se oli testiluonteinen juttu. Kokeilemme eri kanavia. Mikään ison volyymin kanava se ei ole. Testasimme menettelyä yksittäisillä asunnilla”, Laptin myynti-markkinointijohtaja Jorma Koskelo kertoo.

Huutokaupalla myytiin yksi kaksio ja yksi kolmio kahdesta eri yhtiöstä. Ne olivat kohteiden viimeiset myymättömät asunnot. Toisessa kohteessa on noin 50, toisessa noin 60 asuntoa.

Lähtöhinta oli tonni

Asuntojen lähtöhinta oli 1000 euroa. Lapti oli asettanut itselleen sisäisen tavoitteen asuntojen vähimmäishinnalle. Tähän rajaan asti tarjoukset edellyttivät rakennusliikkeen hyväksyntää. Kun tuo raja ylittyi, korkein tarjous hyväksyttiin automaattisesti.

Koskelo ei kerro tarkkaa summaa, millä asunnot myytiin.

”Joitakin tonneja piti listahinnoista pudottaa. Meillä oli huutokaupan osalta odotuskin, että ostajat olettavat saavansa asunnot edullisemmin. Saimme kuitenkin sen hinnan mitä lähdimme tavoittelemaan.”

Lapti ei ole vielä tehnyt päätöstä, jatketaanko asuntojen myyntiä huutokaupalla. Jos menettelyä jatketaan, päätökset tehdään tapaus kerrallaan.

”Yksittäisiä asuntoja voidaan myydä, mutta Lapti ei aio ryhtyä myymään asuntoja huutokaupalla isompia määriä, vaan kyse on kohteiden viimeisistä asunnoista.”

”Huutokauppa ei ole mitään ison volyymin toimintaa, sillä saatava hintataso jää normaalia menettelyä alhaisemmaksi. Tärkeintä oli katsoa, millaista huutokauppa on.”

Nihkeä suhtautuminen alennuksiin

Koskelo arvelee, että muilla rakennusliikkeillä on saattanut olla huutokaupassa autopaikkoja ja joku yksittäinen asunto. ”Se ei näytä olevan isoa toimintaa.”

Asuntovälityksessä tarjouskauppa on jo vakiintunutta toimintaa. Sitä kautta on myyty myös rakennusliikkeiden uusia asuntoja. Laptikin on käyttänyt sitä, tosin hyvin vähän.

Pääsääntöisesti Lapti myy asunnot itse. Välittäjiä käytetään myymään asuntokohteiden vielä myymättömiä häntiä tai kun oman myyntiorganisaation väkeä tarvitaan uusien käynnistettävien asuntojen kimppuun.

Välittäjien käyttämisestä yhtiö päättää tapauskohtaisesti.

Koskelon mukaan Lapti suhtautuu pidättyvästi asuntojen alennusmyyntiin, vaikka kohteisiin jäisi roikkumaan myymättömiä asuntoja.

”Olemme olleet aika pitkämielisiä, yleensä asunnot menevät jossain vaiheessa kaupaksi. Joskus hinnassa pitää joustaa, mutta mieluummin annamme ajan kulua.”

Noin 400 asuntoa ennakkomarkkinointiin loppuvuonna

Koskelon mukaan yhtiön asuntorakentamisen vuosi on hyvä. Keväällä kauppaa jarrutti se, että liikkumista arkailleet ihmiset eivät saaneet omia asuntojaan kaupaksi. Sitten kauppa lähti piristymään ja kesä ja syksy on ollut hyvää kauppa-aikaa.

Lapti tuo loka-joulukuussa kymmenen kohdetta ja noin 400 asuntoa ennakkomarkkinointiin.

”Kaupungeissa ei ole eroja, mikä tahansa kaupunki vetää nyt hyvin, jos asuntojen sijainti on hyvä, asuntojakauma monipuolinen ja asunnot on hinnoiteltu järkevästi.”

Asuntojen ei tarvitse sijaita kaupunkien keskustoissa. Oleellista on hyvät joukkoliikenneyhteydet.

Helsingin Kalliossa ja Käpylässä sijaitsevat hankkeet varattiin äskettäin täyteen suurin piirtein päivässä.

”Olemme koronasta huolimatta edellä tavoitettamme”, Koskelo sanoo.

Yhtiön tavoite on myydä tänä vuonna noin 900 asuntoa. Aloitusten määrä on suurin piirtein samaa luokkaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Uusia asuntoja myydään jo huutokaupalla käytettyjen autojen tapaan – ”Joitakin tonneja piti listahinnoista pudottaa””

  1. Eikö se ole ihan oikein , niin myydään miten teetetään…kuka tekee halviten ja nopeiten saa hommia viikoksi.

Jätä kommentti