Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan työttömyys paheni mutta pelättyä vähemmän – ”Ensi kevät onkin mielenkiintoinen”

Rakennusala on ainakin toistaiseksi selvinnyt pelättyä pienemmillä työttömyysluvuilla. Kuva: Liisa Takala

Lokakuussa työttömänä tai lomautettuna oli 12,8 prosenttia Rakennusalan työttömyyskassan jäsenistä eli 5 700 henkeä. Vuosi sitten vastaavat luvut olivat 8,7 ja 3 900.

”Lukemat ovat viime kuukausina pahentuneet, mutta pahempaakin pelättiin”, Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen kuvaa tilannetta.

Hän uskoo, että odotettua parempi tilanne johtuu siitä, että yrityksillä oli tänä vuonna vielä melko hyvin aiempaa tilauskantaa. Esimerkiksi asuntorakentaminen on pysynyt varsin vilkkaana kasvukeskuksissa.

”Ensi kevät onkin mielenkiintoinen. Sitä on vaikea ennustaa, mutta ehkä työttömyystilanne vielä pahenee.”

Hän pitää tuoteteollisuutta hyvänä indikaattorina. Jos lomautukset alkavat, se on tilausten vähenemisen merkki. Tänä vuonna monella yrityksellä on ollut lomautuksia ja irtisanomisia.

Rakennusliiton luvut pitävät sisällään rakentajien lisäksi myös tuoteteollisuutta.

Lomautusta suositaan

Palosen mukaan pääsääntöisesti yritykset ensin lomauttavat. Osassa rakennusalan työehtosopimuksia on käytössä ehdollinen irtisanominen. Jos 180 päivän aikana ei tule töitä, irtisanominen astuu voimaan.

Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo, että hänen tietojensa mukaan moni talonrakennusyritys käyttää aika paljon ehdollista irtisanomista.

”Lomautus on hyvä puskuri, mutta ei sitä loputtomiin voi jatkaa.”

”Odottava tunnelma”

”Hyvin odottava tunnelma ja epävarmuus on päällä”, kuvaa sopimusalavastaava Jyrki Suihkonen Ammattiliitto Prosta rakennusalan tilannetta. Järjestössä on jäseninä muun muassa työnjohtoa ja suunnittelijoita.

”Rakentaminen on sidoksissa muuhun yhteiskuntaan. Paljon riippuu siitä, tekevätkö yritykset investointeja ja ostavatko ihmiset asuntoja.”

Tällä hetkellä Pron rakennusalan ja tuoteteollisuuden jäsenistön työttömyysprosentti on noin viisi. Lisäksi lomautettuna on parisen prosenttia. Suihkonen kuvaa lukemia melko normaaliksi kausivaihteluksi.

”Työttömyys tai lomautukset ovat lisääntyneet vuoden takaisesta. Muutos ei ole dramaattinen. Sen sijaan vuodesta 2015 on tultu alaspäin reilusti.”

Suihkosen mukaan myös suunnittelijoiden lomautukset ovat hieman lisääntyneet, kun rakentamisen volyymi on laskenut.

Alueellisia eroja

Alueelliset erot ovat suuret. Kasvukeskuksissa rakennetaan enemmän, muualla on hiljaisempaa, Rakennusliiton Palola linjaa.

Esimerkiksi Uudellamaalla työttömänä tai lomautettuna oli lokakuussa yhdeksän prosenttia työttömyyskassan jäsenistä. Vuosi sitten lukema oli 5,5.

Tilanne on Palosen mukaan melko hyvä myös esimerkiksi Pohjanmaalla ja Turun seudulla.

Itä-Suomessa ja Kainuussa työttömyysprosentti sen sijaan ylittää reilusti kymmenen. Lapissa se on jo 16,3.

Työmaat päättymässä

Rovaniemeläinen RovaLappi Rakennus oy työllistää noin 50 henkeä. Yritys toimii koko Lapin alueella.

Toimitusjohtaja Tommi Poutiaisen mukaan yritys tekee parhaillaan Mehiläisen päiväsairaalaa ja Ylikylän monitoimitaloa. Molemmat kohteet ovat Rovaniemellä. Työmaat kestävät ensi vuoden kesään, joten yrityksellä riittää omalle henkilökunnalle töitä talven yli.

”Keväällä aiomme käynnistää yhdestä kahteen omaperusteista asuinkerrostalohanketta Rovaniemellä.”

Urakkatarjouspyyntöjen määrä Lapissa on vähentynyt osaksi matkailualan kriisin takia. Poutiaisen mukaan RovaLappiin kriisi ei ole iskenyt, sillä yritys ei ole alan hankkeissa ollut mukana viime vuosina.

Moni työmaa on Lapissakin päättymässä eikä uusia ole samalla tavalla käynnistymässä talvella. Hän uskookin, että työttömyys kasvaa. RovaLappikin on vähentänyt aliurakoitsijoiden määrää hankkeissaan.

RT:n Kaskiaro: Korona purrut korjausrakentamiseen

”Hyvää on työllisyyden kannalta se, että työmaat on pystytty pitämään käynnissä”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo.

Siihen on hänestä vaikuttanut muun muassa se, että rajan ylittävä työmaaliikenne on pysynyt käynnissä. Siksi ulkomaalaisten määrä on pysynyt kutakuinkin ennallaan.

Lisäksi koronatilanne työmailla on hänestä rauhoittunut sitten aiempien tautiryppäiden.

Kaskiaro pitää riskinä työllisyyden kannalta sijoittajien varovaisuutta. Lisäksi moni peruskorjaushanke on taloyhtiöissä siirtynyt, koska ne eivät ole koronan takia voineet pitää keväällä yhtiökokouksiaan.

”Kun keväällä ei ole päätetty esimerkiksi julkisivuremontista, harva haluaa lähteä tekemään sitä syksyäkään vasten. Se siirtyy vuodella.”

Kaskiaron mukaan korona onkin purrut nimenomaan korjausrakentamiseen.

RT on arvioinut, että talonrakentamisessa tulee notkahdus ensi vuonna. Julkisen rahoituksen tukema infra selviäisi vähemmällä. Kaskiaro ei kuitenkaan usko, että rakentajia siirtyisi suuria määriä talopuolelta infraan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan työttömyys paheni mutta pelättyä vähemmän – ”Ensi kevät onkin mielenkiintoinen””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat