YLE: Lehto Asunnot veti tarjouksensa pois Kuopiossa

Kuopion keskusseurakuntatalon kauppa on menossa uusiksi, sillä Lehto Asunnot on vetänyt voittaneen tarjouksensa pois. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE.

Kuvituskuva. Kuopio nousi kärkeen Suomen Vuokranantajien asuntosijoittamisen tuottoa arvioivassa kaupunkirankingissa. Kuva: Shutterstock

Kuopion seurakuntayhtymä joutuu kilpailuttamaan keskusseurakuntatalon myynnin uudelleen.

Ylen uutisen mukaan seurakuntayhtymä hyväksyi vuoden 2019 kesäkuussa Lehto Asuntojen ostotarjouksen Suokadulla sijaitsevan keskusseurakuntatalon rakennusoikeudesta.

Asiasta tehty esisopimus hyväksyttiin tämän vuoden maaliskuussa. Rakennuksen tilalle on tarkoitus rakentaa asuntoja, mutta se vaatii myös kaavamuutoksen.

Ylen mukaan Lehto Asunnot kuitenkin siirsi sopimuksen allekirjoittamista pandemian takia. Takarajaksi asetettiin lokakuun loppu, jonka jälkeen seurakuntayhtymällä on oikeus myydä kiinteistö toiselle taholle.

Nyt Lehto Asunnot on Ylen mukaan ilmoittanut, että sen tarjoama rakennusoikeuden hinta on osoittautunut liian korkeaksi muun muassa siksi, että tarjous oli tehty korkeasuhdanteen aikana ja isot kiinteistösijoittajat eivät ole kiinnostuneita Kuopiosta lyhyellä aikavälillä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YLE: Lehto Asunnot veti tarjouksensa pois Kuopiossa”

Jätä kommentti