Kokeile kuukausi maksutta

Rakli: Rakentaminen pääkaupunkiseudulla jatkuu vilkkaana – korona tuo riskejä ensi vuoteen

Pääkaupunkiseudun rakennusmarkkinat ovat pysyneet vilkkaina kuluvana vuonna, millä on ollut keskeinen merkitys Suomen rakentamisen hyvälle kehitykselle.

Rakli ennakoi rakentamisen pysyvän ennallaan pääkaupunkiseudulla ensi vuonna, vaikka koko Suomessa rakentaminen supistuu selvästi.

Rakli ennakoi tuoreessa suhdannekatsauksessaan, että pääkaupunkiseudun rakentaminen pysyy ennallaan ensi vuonna, vaikka koko Suomessa rakentaminen vähenee selvästi.

”Vuosi ei ole ollut yhtä poikkeuksellinen kiinteistö- ja rakentamisalalla kuin useilla muilla sektorilla. Noin 40 prosenttia Raklin marraskuiseen koronapulssikyselyyn vastanneista kuitenkin kertoi, että korona on vaikuttanut haitallisesti rakennusinvestointeihin. Tähän merkittävänä syynä on käytännön haasteet hankkeiden läpiviennissä, esimerkiksi asuntokohteiden saneerauksissa”, Raklin johtaja Mikko Somersalmi kertoo tiedotteessa.

”Ensi vuoden osalta 70 prosenttia vastaajista arvioi investointiohjelmansa toteutuvan suunnitellusti, joten ammattimaisilla kiinteistönomistajilla riittää investointihalukkuutta tulevina vuosina. Tämä edellyttää kuitenkin, ettei taloustilanne oleellisesti heikkene ja saatavilla on investointikelpoisia tontteja. Elvytyksen näkökulmasta alalla on keskeinen rooli, ja investoinnit onkin suunnattava työllisyyttä ja vähähiilisyyttä edistäviin hankkeisiin, kuten energiatehokkuutta parantaviin saneerauksiin.”

Rakentamisen määrän ennakoidaan Suomessa kasvavan 1–1,5 prosenttia tänä vuonna.  Uudistalonrakentamisen lievän laskun tasoittaa maa- ja vesirakentamisen vahva kasvu. Korjausrakentamisen ennakoidaan pysyvän ennallaan.

Erityisesti toimitilarakentamisen aloituksia oli paljon viime vuoden lopussa ja edelleen talvella ennen kriisin puhkeamista, mikä on pitänyt korkealla tasolla tämän vuoden rakentamisen kokonaismäärää. Myös kerrostalorakentaminen on ollut vilkasta. Kerrostalojen aloitusmäärä lähti laskuun vuoden 2018 lopussa, mutta kerrostalorakentamisen määrä on edelleenkin korkealla.

Ensi vuonna rakentamisen ennakoidaan supistuvan 5–7 prosenttia. Asuntojen ja toimitilojen rakentamisen on ennakoitu vähenevän 10 prosenttia.

Pääkaupunkiseudulla asuinrakentamisen määrä on pysynyt korkealla eikä syksyn myönteisen asuntokysynnän ja aloituskehityksen takia vähenemistä ennakoida myöskään vuodelle 2021.

Yksityinen toimitilarakentaminen on kasvussa ja julkisten rakennusten rakentaminen on vilkasta.  Ensi vuosi näyttää lupaavalta, sillä pääkaupunkiseudulla on runsaasti kuluvan vuoden lopulla ja ensi vuoden alussa käynnistettäväksi suunniteltuja rakennushankkeita. Rakennuslupia on myönnetty viime kuukausina paljon liike-, toimisto- ja liikenteen rakennuksille.

Kiinteistökauppamarkkinoilla pientä piristymistä

Kiinteistöjen houkuttelevuus säilyy sijoitusmarkkinoilla vahvana, kun korot pysyvät ennätysmatalina ja osakekurssit korkeina ja levottomina. Koronakriisin aiheuttama epävarmuus ja rajoitukset ovat kuitenkin pitäneet transaktiomarkkinoiden aktiviteetin matalana keväästä lähtien. Kuluvan vuoden tammi-lokakuun kiinteistökauppavolyymi oli kohtuulliset 4,3 miljardia euroa. Keväällä markkinat hyytyivät koronan seurauksena hetkeksi täysin, ja toisen neljänneksen volyymi jäi 0,5 miljardiin euroon.

Kriisi kasvattaa etenkin riskittömimpien, vakaan kassavirran kohteiden suosiota ja toisaalta korostaa riskillisempiin kohteisiin liittyvää epävarmuutta. Siksi voimakas sijoituskysyntä painaa etenkin matalan riskin niin kutsuttujen prime-kohteiden tuottovaatimuksia. Lokakuussa toteutetussa Rakli-KTI toimitilabarometrissa Helsingin keskustan prime-toimiston ja hyväsijaintisen vuokra-asuntokohteen tuottovaatimukset painuivat matalimmalle tasolleen ikinä, 3,7 ja 3,4 prosenttiin.

Alkuvuoden suurten kauppojen ansiosta toimistot prime-sijainnilla ylläpitävät asemaansa sijoitusmarkkinoiden suurimpana sektorina. Asuntojen osuus kuluvan vuoden toisen ja kolmannen vuosineljänneksen kauppavolyymistä nousi peräti 40 prosenttiin. Myös yhteiskuntakiinteistöjen suosio on noussut tasaisesti viime vuosina, ja kuluvan vuoden tammi-lokakuun kauppavolyymistä niiden osuus nousi 23 prosenttiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakli: Rakentaminen pääkaupunkiseudulla jatkuu vilkkaana – korona tuo riskejä ensi vuoteen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat