Kokeile kuukausi maksutta

Ovaron vuokrausaste kohosi merkittävästi

Vuokra-asuntoyhtiö Ovaro Kiinteistösijoitus oyj (ent. Orava Asuntorahasto oyj) onnistui joulukuussa nostamaan vuokrausastettaan huomattavasti verrattuna vuotta aiempaan.

Yhtiön neliömetripohjaisesti laskettu asuntojen vuokrausaste nousi joulukuun 2020 päätteeksi 94,1 prosenttiin, kun se oli vuoden 2019 päättyessä 85,8 prosenttia.

”Ovaron ydinsalkun neliöperusteinen vuokrausaste parani joulukuussakin. Viime vuonna asuntojen vuokramarkkinat toimivat olosuhteisiin nähden hyvin, ja Ovaro pystyi nostamaan vuokrausastettaan merkittävästi. Korkeampi vuokrausaste antaa hyvät lähtökohdat vuodelle 2021. Jatkamme edelleen asuntokannan kehittämistä kilpailukykyisemmäksi, jotta asuntoja on helpompi vuokrata ja niissä viihdytään”, toimitusjohtaja Marko Huttunen sanoo tiedotteessa.

Ovaron tuoreen strategiapäivityksen mukaan yhtiö siirtyy saneerausvaiheesta aktiiviseen kiinteistösijoitusten hoitoon sekä hankekehitykseen. Yritys tarkastelee aktiivisesti omistuksiaan ja luopuu kohteista, joille yhtiö ei näe riittävää tuottopotentiaalia.

”Asuntokauppa kävi joulukuussa hyvin ja myimme asuntoja yhteensä 3,2 miljoonan euron arvosta. Koko vuonna 2020 asuntoja myytiin 29,1 miljoonan euron arvosta, mikä oli varsin hyvä suoritus koronapandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta.”

Vuonna 2019 Ovaron myymien asuntojen yhteisarvo oli 31,3 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Ovaron vuokrausaste kohosi merkittävästi”

  1. Kuka näitä huonoilla paikoilla olevia purkukuntoisia taloja ostaa? Rakennus on arvoton ja rakennusoikeus halpaa. Ei kai ole kyseessä joku kirjanpitokikkailu, jolla saadaan Ovaro näyttämään hyvältäkin yhtiöltä ja sitten omistajat irtautuvat?

  2. En tiedä, kuka on ostanut, mutta Ovaron tuoreen tiedotteen mukaan vuoden 2020 aikana se myi yhteensä 142 asuntoa, joiden yhteisarvo oli 29,1 M€. Ovaron edeltäjä harrasti kirjanpitokikkailua. Aika paljonkin. Asunnot ostettiin markkinahintaan, ja merkattiin taseeseen paljon korkeampaan arvoon, ikään kuin markkinahinta olisi ollut kovempi. Asunnot eivät sitten käyneet kaupaksi alkuperäistä markkinahintaa kovempaan hintaan, asuntokannalle tehtiin monena vuonna alaskirjauksia taseeseen, ja yhtiö ajautui lopulta vielä rahoitusvaikeuksiin. Yhtiön mainetta heikensivät vielä aikoinaan lähipiirikaupat, joiden osalta sijoittajat kyselivät, että kenen etua milloinkin oikein ajettiin. Sittemmin yhtiön johto on vaihdettu, aiemmasta asuntokannasta huomattava osa on myyty pois, ja olemassa olleet lainat jälleenrahoitettiin uusilla lainasopimuksilla. Viime vuoden lopulla yhtiö tiedotti taseen siivouksen edenneen siihen pisteeseen, että yhtiö suunnittelee taas uusia tuotannollisiakin hankkeita.

    Ovaro lienee yksi niistä yhtiöistä, jotka ovat hyötyneet korona-ajasta. Kysyntää on löytynyt aiempia vuosia paremmin isommille asunnoille kauempaa isojen kaupunkien ydinkeskustoista. Tyhjien asuntojen osuus on kutistunut reilusti. Osasyy kysynnän paranemiselle lienee myös siinä, että Ovaro on tehny aiempia vuosia suhteessa selvästi enemmän remontteja asuntoihin, mutta ilman korona-aikaa, jolloin etätyöt ovat yleistyneet ja moni haikaillut isomman asunnon perään, vuokrausasteet tuskin olisivat muuttuneet noin paljon ylöspäin vuodessa.

    Toki asuntosijoitusyhtiöiden vuokrausasteisiin pitää aina suhtautua vähän skeptisesti, kun ne eivät kerro, kuinka laskevat vuokrausasteensa milloinkin, ja että montako asuntoa vuokrausasteen laskennassa on mukana. Vuokrausasteen voi saada näyttämään korkeammalta esimerkiksi merkkaamalla huonot asunnot remonttikohteiksi, ja poistamalla ne remontin perusteella jakajasta, jolla vuokrausaste lasketaan. Liikevaihtoluvut ovat siltä osin armottomampia kertomaan, kuinka vuokraus on sujunut.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat