Yhdistykset jättivät valituslupahakemuksen Raide-Jokerin tunnelista

Yhdistykset pitävät tuhoja liito-oravan elinalueelle liian merkittävinä.

Kuva: Nina Kaverinen

Kiista pikaraitiotie Raide-Jokerin tunnelista ja liito-oravien elinalueesta jatkuu edelleen Helsingin Pitäjänmäessä.

Pajamäki-seura ja Pro Luonto ovat perjantaina jättäneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen Pitäjänmäen tunnelista valituslupahakemuksen.

Tunneli alittaa mäen, mutta mäen molemmin puolin aiotaan kaataa puita. Yhdistykset katsovat, että näin tuhottaisiin paitsi liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, myös sen ruokailu- suoja- ja kulkuyhteyspuita.

Yhdistykset katsovat, että rakentaminen heikentäisi liito-oravan suojelua sekä suoraan että välillisesti ja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti merkittävällä tasolla. Lisäksi ne katsovat, että tunnelin linjaukselle olisi vaihtoehto: radan vetäminen niin, että se kulkisi tunnelin länsipuolella metsän sijasta Arinatiellä.

Uudenmaan ely-keskus on myöntänyt Helsingin kaupungille poikkeusluvan rakentaa liito-oravien elinalueelle. Luvan ehdoissa kaupungilta edellytettiin esimerkiksi liito-oraville pönttöjä muualle Patterimäen metsään.

Yhdistykset valittivat tästä poikkeusluvasta Helsingin hallinto-oikeuteen, joka linjasi joulukuussa että poikkeusluvalle on edellytyksiä ja tunnelin suulta voidaan alkaa kaataa puita.

Kalliotunneli on louhittu jo aiemmin ja kaupungin oli tarkoitus alkaa kaataa puita kiistellyltä alueelta tänä vuonna.

Raide-Jokeri kulkee Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen. Sen on arvioitu vähentävän liikenteen hiilidioksidipäästöjä 4 000 tonnia vuodessa vuonna 2030, koska sen avulla voidaan kuljettaa huomattavasti nykyistä bussilinjaa suurempia matkustajamääriä.

Liikennöinnin on tarkoitus alkaa vuoden 2024 kesällä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 13 kertaa

13 vastausta artikkeliin “Yhdistykset jättivät valituslupahakemuksen Raide-Jokerin tunnelista”

  1. Suorin linjaus Kulkee Pajamäen keskeltä.ja Talin siirtolapuutarhan reunaakin pitkin matka olisi yhtä pitkä.

  2. …”että valtakunnallisesti merkittävällä tasolla”. Tuskinpa siellä nyt ihan tällaista liito-oravakeskittymää on.

    1. No ei tietenkään tulisi. Ovat nimittäin olennainen osa demokratiaa, vapaata yhteiskuntaa, vallanjakoa alatasoille ja oikeusvaltioperiaatetta. Eikä se, ettet pidä juuri tästä valituskohteesta, tarkoita sitä, ettetkö ehkä SINÄKIN joutuisi näitä valituskanavia joskus käyttämään, jos p*ka vetäisee juuri SINUNKIN kohdallasi tuulettimeen.

      Joten ei todellakaan tulisi.

      1. Persut ja vihervasemmisto ovat löytäneet yhteisen syyn vastustaa infra-hankkeita.

      2. Tällainen projektien viivästyttäminen perusteettomilla valituksilla on typerää. Ymmärrän oikeaa asiaa ajavat valitukset, mutta nekin tiettyyn rajaan asti, varsinkin jos useamman kerran päätös on ollut valitusta vastaan.

        1. Persut ja vihervasemmisto valittavat usein pelkästä valittamisen ilosta, siinä miielessä laki on huono.

        2. Selvästi perusteettomat valitukset hiertävät, selvä se. Mutta valitusoikeudessa onkin kysymys periaatteellisesti erittäin tärkeästä ja olennaisesta oikeusturvatakeesta, jota ei saa missään tapauksessa romuttaa.

  3. Liito-oravat tykkää Finvoxin studioista, sitten tulee ratikka ja tappaa ne kaikki.

  4. Siihen pitää perustaa Albert Järvisen polku ja Rauli Baddingin oravapuisto.

  5. Suomessa on 300.000 liito-orava. Kyseessä ei ole kovin harvinainen laji. Oravia on 1.000.000. Eiköhän ne liito-oravat ja tavalliset oravat osaa muuttaa itsensä seuraavaan metsikköön.

  6. Patterinmäen tunneliin voi tulla lepakkoluola, eikä tuulivoimaa koskaan Helsinkiin voi rakentaa.

  7. Tunnel of Loverecords on hyvä suoja oraville studion meteliä vastaan.

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat