Kokeile kuukausi maksutta

Bravida taas kaupoilla, ostaa SKM Servicen

Bravida ostaa suomalaisen SKM Service oy:n.

Marko Holopainen

Ostettavalla yrityksellä on noin 20 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.

SKM Service on Bravidan tiedotteen mukaan teollisuuden palveluita tarjoava yritys, jonka osaamisalueina ovat erilaiset teollisuuden putkistoprojektit, niihin liittyvät oheistuotteet ja huoltopalvelut.

”Bravidan strategia on kasvaa Suomessa. Yritysoston kautta meistä tulee entistä vahvempi Pohjanmaan alueella ja myöskin maanlaajuisesti. SKM Service on hyvin toimiva teollisuuden putkistoprojekteihin ja -huoltoihin keskittyvä yritys, jolla on asiantunteva henkilöstö ja johto. Saamme hyvän pohjan kehittää toimintaamme yhdessä”, sanoo Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen.

”SKM Service on alusta saakka tähdännyt alallaan johtavaksi yritykseksi Suomessa. Tämä on loistava mahdollisuus nousta uudelle tasolle ja tarjota asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua, sekä laajentaa asiakaspintaa uusille liiketoiminta-alueille. SKM Service ja sen osakkuusyhtiöt jatkavat samalla henkilöstöllä mutta entistä vahvempana tulevaisuuteen, sanoo SKM Servicen toimitusjohtaja Marko Junttila.

Yrityskauppa astuu voimaan 1.3.2021.

Tämä on Bravidan kahdeksas yritysosto Suomessa. Vuonna 2015 Bravida osti Peko-konsernin sekä Halmesvaara-konsernin. Tämän jälkeen Bravida on kasvanut Asentaja Groupin, Adison Oy:n, Ab Hangö Elektriska – Hangon Sähkö Oy:n, Jyväskylän LVI-Palvelu Oy:n ja Savon Aurinkoenergia Oy:n yritysostoilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bravida taas kaupoilla, ostaa SKM Servicen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat