Kokeile kuukausi maksutta

Oulun Osuuspankki käynnistää arkkitehtuurikilpailun keskustakorttelin kehittämiseksi

A-Insinöörien selvityksen mukaan vuonna 1971 rakennettuun pääkonttoriin on vaikea toteuttaa nykyvaatimusten mukaisia tiloja.

Oulun Osuuspankki haluaa purkaa Isokatu 14:n kiinteistön ja rakentaa uuden.

Oulun Osuuspankki haluaa purkaa vuonna 1971 valmistuneen pääkonttorinsa ja rakentaa tilalle mahdollisesti sekä uutta toimisto- ja liiketilaa että asuntoja.

Vaihtoehtojen tutkimiseksi Oulun Osuuspankki käynnistää arkkitehtuurikilpailun. Kutsukilpailuun on kutsuttu neljä suomalaista arkkitehtitoimistoa: Huttunen-Lipasti Arkkitehdit, JKMM Arkkitehdit, Linja Arkkitehdit sekä LUO Arkkitehdit.

Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Posio toteaa, että kaupungin keskustan elinvoimaisuuden lähtökohta on sen monipuolinen toiminnallisuus.

”Haluamme olla yhdessä Oulun kaupungin kanssa kehittämässä ja rakentamassa kaupunkikeskustaa, jossa sen asukkailla on hyvä elää ja yrityksillä edellytyksiä toimia”, Posio sanoo.

Peruskorjausta tutkittiin

Oulun Osuuspankki omistaa Isonkadun, Hallituskadun ja Kirkkokadun rajaamassa korttelissa olevat kiinteistöt, Kiinteistö Oy Oulun Isokatu 14:n ja Asunto Oy Oulun Kalevankulman.

A-Insinöörit on tutkinut pääkonttorin peruskorjausvaihtoehtoja. Nykyvaatimusten mukaisia tiloja on kuitenkin teknisten rajoitteiden vuoksi hyvin vaikea toteuttaa peruskorjauksella.

Rakennuttajakonsulttina toimivan A-Insinöörien yksikönjohtaja Ari-Matti Jänkälä sanoo, että laadukas uudisrakentaminen antaa mahdollisuuden tutkia avoimesti uusia ideoita ja vaihtoehtoja, joilla voidaan kehittää paitsi korttelia myös koko keskusta-aluetta.

Arkkitehtuurikilpailu järjestetään SAFAn sääntöjen mukaisesti. Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimii pankin toimitusjohtaja Keijo Posio. Posion mukaan kutsukilpailulla varmistetaan, että korttelin kehittämiseksi saadaan ehdotuksia, jotka kehittävät kaupunkikuvaa ja ovat taloudellisesti kestäviä.

Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Kari Nykäsen mukaan arkkitehtuurikilpailulla varmistetaan lopputuloksen korkeatasoinen laatu. Uudisrakennuksen kaupunkikuvallisia ja arkkitehtonisia tavoitteita on pohdittu yhdessä tarkkaan.

”Rakennusten arkkitehtuurin ja julkisivujen käsittelyn sekä materiaalien tulee liittyä luontevalla tavalla urbaaniin ja arvokkaaseen ympäristöön sekä rakennuksiin”, Nykänen sanoo.

Kilpailuehdotukset tulevat yleisön kommentoitavaksi kesällä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Oulun Osuuspankki käynnistää arkkitehtuurikilpailun keskustakorttelin kehittämiseksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat