Epävarmuus iski Oulun toimisto- ja liiketilamarkkinoihin

Oulun kiinteistömarkkinoilla koronavuosi 2020 näkyi muun maan tapaan ennen kaikkea epävarmuuden lisääntymisenä. Toimisto- ja liiketiloissa arviot sekä vuokrien että tilakysynnän kehityksestä ovat negatiivisia.

Oulun Raksila ja aseman seutu on isojen uudisrakennushankkeiden kohteena. Kuva Jukka Gröndahl / HS

Kiinteistökauppavolyymi nousi kuitenkin edellisvuodesta suurten salkkukauppojen ansiosta, ja asuntorakentamisen volyymit kääntyivät uuteen nousuun.

Koronakriisi on kasvattanut etenkin toimistojen ja liiketilojen tilakysyntään liittyvää epävarmuutta kaikissa suurissa kaupungeissa. Etätyö on tyhjentänyt toimistot ja moni yritys pohtii tulevia toimitilatarpeitaan uudelta pohjalta.

Liikekiinteistöissä suurimpia iskuja ovat ottaneet vastaan kauppakeskukset ja kaupunkikeskustat, joissa kävijämäärät ovat monin paikoin selkeästi heikentyneet, ja viime vuosina voimakkaasti kasvaneet palvelualat ovat olleet kriisin suurimpia kärsijöitä.

Raklin tammikuussa toteutetussa alueellisessa toimitilabarometrissa Oulun paikalliset asiantuntijat ennakoivat tilakysynnän laskevan Oulussa kaikilla toimitilakiinteistösektoreilla. Yli puolet vastaajista ennakoi tyhjän tilan määrän kasvavan tänä vuonna sekä Oulun liike- että toimistotiloissa.

Toimisto- ja liiketilavuokrien odotetaan laskevan

Myös vuokranäkymät ovat negatiivisia kaikilla Oulun toimisto- ja liiketilojen osamarkkinoilla. Oulun keskustassa noin 30 prosenttia ja muilla Oulun keskeisillä toimistoalueilla noin puolet Alueellisen toimitilabarometrin vastaajista ennakoi toimistovuokrien laskevan vuoden 2021 aikana.

Paikallisten asiantuntijoiden odotukset liiketilavuokrien kehityksestä ovat niin ikään laskusuuntaisia ja selkeästi negatiivisempia kuin vuoden takaisessa kyselyssä. Keskustan liiketiloissa yli puolet vastaajista arvioi vuokrien laskevan tulevan vuoden aikana, ja myös naapurikunnissa liiketilavuokrien odotetaan selkeästi laskevan.

Tilaa vievään kauppaan keskittyvillä Oulun liiketila-alueilla näkymät ovat hieman positiivisempia. Tuotannollisissa tiloissa suurin osa barometrin paikallisista vastaajista ennakoi vuokrien joko pysyvän ennallaan tai laskevan hieman.

Asuntovuokrat nousivat 1,2 prosenttia viime vuonna

Oulun asuntovuokrien nousuvauhti on muiden suurten kaupunkien tapaan hidastunut vuosien 2019 ja 2020 aikana. KTI:n uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaava indeksi nousi 1,2 prosenttia vuonna 2020 Oulussa. Vuoden 2019 tavoin Oulun asuntovuokrien nousu oli viime vuonnakin voimakkainta yksiöissä.

Asuntorakentamisen volyymeissa Oulu on ollut tällä vuosituhannella Tampereen ohella pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen vilkkain kaupunki. Vuonna 2019 aloitettujen asuntojen lukumäärä laski Oulussa selkeästi edellisvuosien huipputasolta, mutta vuonna 2020 käyrä kääntyi jälleen nousuun.

Viime vuonna Oulussa aloitettiin Tilastokeskuksen mukaan noin 2 450 asunnon rakentaminen, eli noin 25 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Asuntoja nousee esimerkiksi keskusta-alueelle, jossa on käynnissä myös toimitila- ja hotellihankkeita.

Suuria salkkukauppoja

Koko Suomen kiinteistökauppojen volyymi oli 5,6 miljardia euroa vuonna 2020. Lähes puolet koko vuoden volyymistä syntyi ennen koronakriisin puhkeamista, kun vuoden ensimmäinen neljännes oli yksi vilkkaimmista ikinä.

Koronapandemian puhkeaminen hyydytti kiinteistökaupan hetkeksi kokonaan, ja vasta syksyllä kaupankäynti alkoi taas vilkastua. Kiinteistöjen vakaa kassavirta houkuttelee edelleen sijoittajia, mutta mielenkiinto kohdistuu entistä valikoivammin kaikkein riskittömimmiksi koettuihin kohteisiin. Toimistokiinteistöt olivat jälleen vaihdetuin kiinteistösektori noin kolmanneksen osuudellaan vuoden 2020 kokonaisvolyymistä.

Suurista kaupunkiseuduista Oulu oli viime vuonna Tampereen ohella ainoa alue, jossa kaupankäyntivolyymi nousi edellisvuodesta. KTI tilastoi vuonna 2020 Oulun seudulla noin 180 miljoonan euron verran merkittäviä kiinteistökauppoja, kun vuonna 2019 vastaava luku oli 150 miljoonaa euroa.

Oulun seudun viime vuoden kiinteistökauppavolyymi muodostui suurimmaksi osin suurista salkku- ja yrityskaupoista, joissa etenkin monet asunto- ja yhteiskuntakiinteistöt vaihtoivat omistajaa osana isoja salkkukokonaisuuksia. Miljoonaluokkaan yltäneitä yksittäisten kiinteistöjen kauppoja tehtiin Oulussa viime vuonna vain muutama.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Epävarmuus iski Oulun toimisto- ja liiketilamarkkinoihin”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat