Kokeile kuukausi maksutta

Senaatti uudistaa poliisitaloja ympäri Suomen yhtenäisen mallin avulla

Poliisitalohankkeita on tulevina vuosina tulossa jopa 50, mikä tuo modulaaristen poliisitalojen edut esiin.

Havainnekuva poliisilaitoksen käytävätilasta. Kuva: Workspace Oy

Äänekoskella otettiin huhtikuussa käyttöön ensimmäinen uudistetun poliisitalokonseptin mukainen poliisitalo. Seuraava mallin mukainen uudiskohde valmistuu Kuusamoon vuoden 2023 alussa ja ensimmäinen konseptin mukainen peruskorjaus Espoon Kiloon loppuvuodesta 2022.

Parhaillaan Senaatti edistää konseptin mukaisia hankkeita noin kymmenellä paikkakunnalla. Rahoituksen saaneita hankkeita ovat muun muassa suunnitteluvaiheessa oleva Kemijärven uusi virastotalo, johon perusorjataan Kemijärven poliisille tilat. Vantaan uuden pääpoiisiaseman hankesuunnittelu Jokiniemeen on käynnissä. Poliisivankilan rakentaminen Jokiniemeen alkaa alustavan aikataulun mukaan vuoden 2022 alussa ja valmistuu vuoden 2023 alussa. Pääpoliisiaseman uudet tilat voisivat olla aikaisintaan valmiita vuonna 2024.

Poliisitilakonseptin päivitystyö valmistui vuoden 2020 lopussa Poliisihallituksen, Senaatti-kiinteistöjen ja poliisilaitosten yhteistyönä. Tavoitteena työssä oli tuottaa taloudellisia ja toiminnallisia hyötyjä poliisin toiminnalle ja yhteiskunnalle. Konseptissa huomioidaan poliisin työn muuttuneet tarpeet, kuten nykyistä suuremmat poliisiautot, lisääntyneet partiovarusteet ja digitalisaatio.

”Nykyinen toimitilakantamme on osin vanhaa ja huonokuntoista, eikä vastaa toimintamme muuttuneisiin tarpeisiin. Jatkossa poliisitoiminta ei enää sopeudu saatavilla oleviin tiloihin, vaan päinvastoin”, poliisin ylitarkastaja ja konseptiuudistuksen projektipäällikkö Jarmo Partanen sanoo.

Konsepti uudistaa muun muassa eri toimintojen sijoittumiset poliisitalossa niin, että liikkuminen ja varusteiden keräily säästää aikaa. Tilat tukevat erityisesti partioiden työvuoroihin lähtöä ja paluuta sekä vuoron aikaisia toimintoja. Myös poliisitalossa asioivien tilojen toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja tietoturvaan on kiinnitetty huomiota.

”Konseptin kehittämisessä käytettiin uusia menetelmiä kuten palvelumuotoilua, prosessianalyysiä ja vaikutusarviointia. Työntekijäkokemuksen kannalta oli tärkeää kuulla kenttäpoliisien ja rikostutkijoiden tarpeita, ja siksi he olivat mukana konseptin kehittämisessä monin eri tavoin”, Senaatti-kiinteistöjen erityisasiantuntija Anne Sundqvist sanoo.

Poliisi siirtyy monitilaympäristöihin

Poliisi siirtyy tulevaisuudessa monitilaympäristöihin, jotka voidaan aiempaa joustavammin muuttaa vastaamaan tulevaisuuden tilatarpeita esimerkiksi henkilöstön määrän muuttuessa. Eri rikostutkintaryhmille on nimetyt monitilaympäristöt, jotka koostuvat omista kotipesistä, vetäytymistiloista, hiljaisen työn tiloista sekä projekti- ja neuvottelutiloista.

”Konsepti kertoo, millaiset kalusteet, käytännöt, turvallisuusvyöhykkeet ja tilojen keskinäiset yhteydet tarvitaan, jotta tilat ovat muuntojjoustavat ja yhdenmukaisin periaattein suunnitellut erilaisille asemille”, poliisin teknologiajohtaja Jyrki Wasastjerna sanoo.

Konseptiin on luotu valmiit moduuliratkaisut isommille ja pienemmille poliisiasemille sekä putka- ja sellitiloille. Ne ovat valmiiksi määriteltyjä ja mitoitettuja tilakokonaisuuksia esimerkiksi toimistotiloista ja läpiajettavasta autohallista. Valmiit mallit pienentävät hankkeiden suunnittelukustannuksia ja lyhentävät suunnittelun läpimenoaikaa.

”Senaatin ja Poliisihallituksen pitkän aikavälin suunnitelmassa on odottamassa kaikkiaan yli 50 toimitilahanketta, joista noin puolta voidaan lähivuosien aikana edistää. Tässä mittakaavassa modulaaristen poliisitalojen edut alkavat olla tuntuvia sekä poliisille vuokralaisena että Senaatille rakennuttajana”, Wasastjerna sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Senaatti uudistaa poliisitaloja ympäri Suomen yhtenäisen mallin avulla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat