Kokeile kuukausi maksutta

Taaleri toi markkinoille uuden infrastruktuurihankkeisiin sijoittavan rahaston

Pääomarahastoyhtiö Taaleri laajentaa uudelle liiketoiminta-alueelle, kun se lanseeraa uuden infrastruktuurihankkeisiin keskittyvän pääomarahaston, Taaleri Infra I:n.

Rahasto antaa sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa niin sanottuun lähi-infraan eli paikallisiin ja alueellisiin infrastruktuurihankkeisiin. Taloudellinen ja sosiaalinen lähi-infra voi olla esimerkiksi kasvavien kaupunkien aluekehityshankkeita, paikallisia maalämpö- ja aurinkosähköratkaisuja, rata- ja raidehankkeita sekä opetus- ja varhaiskasvatuksen tiloja. Rahaston jo suunniteltuihin hankkeisiin kuuluu esimerkiksi korttelimaalämpölaitoksia ja jätevedenpuhdistamoja.

Rahasto teki ensimmäisen sijoituksensa toukokuun lopussa.

Taaleri Infra I on suljettu pääomarahasto, jonka toimikausi on 15 vuotta ja sijoituskausi 5 vuotta. Rahaston tavoitekoko on 50 miljoonaa euroa. Rahasto teki ensimmäisen varainhankintakierroksensa toisella vuosineljänneksellä ja jatkaa varainhankintaa koko kuluvan vuoden ajan.

Infra-tiimi tuli osaksi Taaleria Aktian ja Taalerin välisen yritysjärjestelyn yhteydessä. Tiimin avainhenkilöillä on pitkä kokemus kotimaisista infrastruktuurihankkeista.

”Näemme lähi-infraan keskittyvälle pääomarahastolle kysyntää etenkin kotimaisten instituutiosijoittajien keskuudessa. Ensimmäisen infrarahastomme myötä tavoitteemme on kasvattaa Taalerin infraliiketoimintaa ripeästi seuraavien vuosien aikana”, Taalerin infraliiketoiminnan johtaja Kalle Myllymäki sanoo tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Taaleri toi markkinoille uuden infrastruktuurihankkeisiin sijoittavan rahaston”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat