Kokeile kuukausi maksutta

Tampere hakkaa Helsingin, Espoon ja Vantaan sääntelemättömien gryndiasuntojen kaupassa – ”Kysyntä on äärettömän kovaa”

Tampereen seutu ei kalpene uusien asuntojen markkinana pääkaupunkiseudun kaupunkien rinnalla.

Tampereen Ranta-Tampella rakennettiin sen jälkeen, kun Valtatie 12 vietiin tunneliin. Kuva: Petri Kivinen

Kevääseen ulottunut puolen vuoden jakso on ollut huimaa menoa. Rakennuslehden markkinakatsaus osoittaa, että Tampereella on myyty viime aikoina enemmän sääntelemättömiä uusia asuntoja kuin Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Pohjola Rakennuksen varatoimitusjohtaja Miika Oksanen vahvistaa tilastojen Tampereesta kertoman viestin.

”Pitää paikkansa. Kysyntä on äärettömän kovaa. Tekisimme varmaan enemmänkin vapaarahoitteisia asuntoja, jos pystyisimme.”

Vuosi sitten Pohjolalla ei ollut Tampereella ja sen ympäristökunnissa yhtään gryndiasuntoa rakenteilla. Isoksi paisuneen vanhan volyymin sulattelu vei Oksasen mukaan kaksi vuotta, mutta nyt kuluttajille tehtävää myytävää tuotantoa on rakenteilla 400 asuntoa ja lisäksi 250 asunnosta on aloituspäätös.

Kaikkiaan yhtiöllä on asuntoja rakenteilla tällä alueella 950, gryndin lisäksi jokunen talo ammattisijoittajille sekä Ara- ja muuta urakkatuotantoa.

”Onnistuimme tekemään koronan aikana oikea-aikaisia ratkaisuja, olimme ajoissa liikkeellä. Olimme näkevinämme, että markkina ei kadonnut alta”, Oksanen sanoo.

Tampere on ykkönen vapaan gryndin kaupassa

Rakennuslehden Tampereen seutua koskeva markkinakatsaus perustuu Tratan keräämiin tietoihin, jotka on muunnettu vastaamaan STH-Groupin muiden alueiden katsausten lukuja. Tratta on Tampereen yliopiston rakentamistuotannon ja -talouden opiskelijoiden kerho.

Luvuissa ovat mukana vain yleiseen myyntiin menevät kohteet.

Tampereen lukuihin on otettu mukaan ympäristökunnat Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Nokia ja Ylöjärvi.

Tampereen seudulla myytiin puolessa vuodessa loka–maaliskuussa 1626 uutta asuntoa. Tällä tahdilla se tekee vuodessa 3252 kauppaa. Se on kuusi vuotta kestäneen seurannan ennätys. Edellinen, syksyltä 2018 oleva ennätys ylittyi 4,4 prosentilla.

Espoo–Kauniainen-alue jää kauppojen määrässä hienoisesti Tampereen seudun taakse. Siellä tehdään viime aikojen tahdilla 2964 asuntokauppaa vuodessa.

Myös Helsinki taipuu Tampereelle, jos mukaan lasketaan vain sääntelemättömien asuntojen kaupat (2924 kauppaa vuodessa). Kun mukaan lasketaan hintasäännellyt hitasit (776 kauppaa), Helsinki nousee kauppojen määrässä ykköseksi 3740 uuden omistusasunnon kaupalla.

Vantaa jää selvästi vertailukaupungeista jälkeen 1272 uuden asunnon kaupalla.

Pieni valmiiden myyntivarasto

Myös asuntojen tarjonnassa Helsinki, Espoo ja Tampere kisaavat tasaväkisesti. Tampereen seudulla on myynnissä 1272 uutta asuntoa. Espoo–Kauniainen-alueella myytävänä on 1303 kappaletta. Helsingissä on myynnissä hitasien kanssa 1309 asuntoa ja sääntelemättömiä asuntoja 997 kappaletta.

Vantaalla on myynnissä 897 gryndiasuntoa.

Tampereen seudulla on vain 112 valmista myymätöntä uutta asuntoa. Pohjolan valmiiden myyntivarasto on Oksasen mukaan nolla asuntoa.

Kysynnän ja tarjonnan välinen suhde kertoo Tampereen uusien asuntojen markkinan kovasta vauhdista. Viime aikojen kaupantekovauhdilla myytävää riittää 4,7 kuukaudeksi. Se kertoo selvästä asuntojen alitarjonnasta. Lukema on seuranta-ajan pienin.

Viime syksynä myytävää oli 7,0 kuukauden kauppoihin.

Oksanen kertoo, että Tampereen Kalevassa olleet Pohjolan kohteet myytiin loppuun. Tammelan stadionin yhteyteen tuleva kohde on ennakkomarkkinoinnissa, ja se on varattu täyteen. Toinen stadioniin liittyvä kohde on tulossa ennakkomyyntiin ensi syksynä.

Pohjolan allianssina tehtävä stadionurakka on käynnistymässä Oksasen mukaan kesän aikana.

Hän kertoo, että Tampereen ympäristökuntien markkina on virkistynyt lähijuna-asemien suunnittelun ja Nokian aseman korjaus- ja laajennustyön myötä. Aikaisemmin ympäristökuntien markkina on ollut nykyistä vaikeampi.

Myytävien asuntojen keskihinta yli 5000 euroa neliöltä

Tampereella myynnissä olevien uusien kerrostaloneliöiden velaton keskihinta on 5150 euroa. Syksystä hinta putosi 50 eurolla (-1,0 %). Neliöhinta puhkaisi 5000 euroa ensimmäisen kerran 1,5 vuotta sitten.

Tampereen hintatiedot perustuvat Tratan tietoihin, eikä hintoihin ole lisätty lunastettavan vuokratontin osuutta. STH-Groupin hintatiedoissa tonttiosuus on mukana. Siten Tampereen hintatiedot eivät ole vertailukelpoisia muiden alueiden asuntokatsausten lukujen kanssa.

Lunastettavien tonttien merkitys on Tampereella paljon pienempi kuin pääkaupunkiseudulla. Silti niillä on merkitystä asuntohintoihin. 5000 euron neliöhintaisessa asunnossa tontin osuus voi tuoda asuntoon lisähintaa tuhat euroa neliöltä.

Tampereellakin on rakennettu kokonaisia kohteita sijoittajille urakkatuotantona. Nämä asunnot eivät ole katsauksen tilastoissa mukana.

Oheisten graafien avulla Tampereen uusien asuntojen kysyntää ja tarjontaa voi verrata Vantaan, Turun ja Oulun tilanteisiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampere hakkaa Helsingin, Espoon ja Vantaan sääntelemättömien gryndiasuntojen kaupassa – ”Kysyntä on äärettömän kovaa””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat