Kokeile kuukausi maksutta

Avara Isännöinti ja Provia Isännöinti yhteen – enemmistöomistaja Intera Partners tuo alalle uusia tuulia

Yhtiöstä tulee yksi Suomen suurimmista isännöintialan toimijoista, joka hakee vahvaa kasvua.

Avara Isännöinnin ja Provia Isännöinnin omistus on järjestetty yhden emoyhtiön alle ja kokonaisuuden enemmistöomistajaksi on tullut pääomasijoittaja Intera Partners. Lisäksi omistajiin lukeutuvat yhtiöiden avainhenkilöt ja aiemmat omistajat.

Yhtiöstä tulee yrityskaupan myötä̈ yksi Suomen suurimmista isännöintialan toimijoista. Yhdistyminen mahdollistaa omistajien mukaan yhtiön voimakkaan kasvun ja avaa mahdollisuuksia kehittää alan toimintaa.

Molempien yhtiöiden avainhenkilöt jatkavat yhtiössä keskeisissä tehtävissä järjestelyn jälkeen. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta olemassa oleviin asiakassopimuksiin.

”Pääsemme tämän järjestelyn myötä uudistamaan Suomen isännöintitoimialaa. Avara ja Provia ovat toimialan hyvämaineisimpia yrityksiä. Uuden yhtiön toiminnan lähtökohtana on laadukas asiakaspalvelu, digitaalisten järjestelmien hyödyntäminen sekä vastuullinen ja läpinäkyvä toiminta”, kertoo Intera Partnersin osakas Arjo Laukia.

”Järjestelyn myötä saamme kehitystyöhön ja investointeihin aiempaa huomattavasti paremmat resurssit.  Nyt syntyy kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa. Samalla avautuu uusia mahdollisuuksia molempien yhtiöiden henkilökunnalle”, sanoo Avara Isännöinnin hallituksen puheenjohtaja Mika Savolainen.

Avara Isännöinnin palveluihin kuuluvat asiakaskiinteistöjen hallinnointi, kiinteistöjen ennakoiva kunnossapito sekä tekniset tehtävät ja se palvelee asiakkaitaan Helsingissä, Jyväskylässä, Joensuussa, Lahdessa, Nokialla, Oulussa ja Tampereella.

Provia Isännöinti on digitaalisuuteen keskittynyt isännöintipalvelu, jolla on yli 40 vuoden kokemus isännöinnistä pääkaupunkiseudulla. Provian palveluihin kuuluvat kiinteistöjen kokonaisvaltainen hallinto, johtaminen, kattavat taloushallinnon palvelut sekä sähköiset palvelut.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Avara Isännöinti ja Provia Isännöinti yhteen – enemmistöomistaja Intera Partners tuo alalle uusia tuulia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat