Kokeile kuukausi maksutta

NREP laajentaa salkkuaan ostamalla ensimmäisen toimistokohteen Helsingin kantakaupungista

Helsingin Sörnäisissä sijaitseva Leipätehdas rakennettiin alunperin Elannon Leipätehtaaksi vuonna 1923.

Nrep ostaa Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan Leipätehtaan. Kuva: Nrep

Kiinteistökehitysyhtiö Nrep laajentaa toimistoportfoliotaan ostamalla vanhan teollisuuskiinteistön Helsingin kantakaupungista.

Helsingin Sörnäisissä sijaitseva Leipätehdas rakennettiin alunperin Elannon Leipätehtaaksi vuonna 1923, ja sen on suunnitelut arkkitehti Väinö Vähäkallio. Vuonna 1955 suurleipomoa laajennettiin. Laajennuksesta vastasivat arkkitehdit Jouko Ylihannus ja Paavo Lehtinen.

Kiinteistössä leivottiin leipää aina vuoteen 1990, jonka jälkeen se myytiin Senaatille. Sen jälkeen kiinteistö on toiminut opetus- ja toimistorakennuksena. Esimerkiksi Kuvataideakatemia toimi Leipätehtaassa vuosina 2003-2013.

Vuonna 2016 kiinteistö siirtyi Christoffer Sundbergin johtaman konsortion omistukseen Cobbleyard Real Estate -yrityksen kautta.

Tavoitteena merkittävä portfolio

Leipätehdas on Nrepin ensimmäinen toimistosijoitus Helsingin kantakaupunkiin.

Tällä hetkellä kiinteistössä toimii useita yrityksiä kulttuurista teknologiaan, ja sen vuokralaisiin lukeutuvat muun muassa Bob the Robot, Red Bull, Helsingin tanssiopisto ja Opetusvirasto. Rakennuksessa on lisäksi ravintola, vuokrattavia neuvotteluhuoneita, pientoimistoja palveluineen sekä auditorio. Vuokrattavaa toimitilaa on lähes 13 500 neliömetriä seitsemässä kerroksessa ja kolmessa välikerroksessa.

Nrepin johtaja Joonas Lemström sanoo yhtiön uskovan, että laadukkaat ja joustavat tilat keskeisillä paikoilla ovat tärkeä voimavara yrityksille myös koronapandemian jälkeen.

Nrepin tavoitteena on muodostaa merkittävä laadukkaisiin toimistotiloihin keskittyvä portfolio Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Leipätehdas on osa tätä tavoitetta. Aiemmin tänä vuonna Nrep on sijoittanut Metsä Groupin ja Melan pääkonttoriin Espoossa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NREP laajentaa salkkuaan ostamalla ensimmäisen toimistokohteen Helsingin kantakaupungista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat